Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK


Vieraskirja: Tänne haukut, kehut, kysymykset, vinkit ja muut tärkeät asiat.

Liittymisviekku: Tänne voit kirjoittaa oman liittymishakemuksen sivuillemme.

Pentuviekku löytyy Liittymisviekun alakategoriasta.

 Mainosviekku: Tänne mainokset omiltasi tai jonkun muun sivulta.

Tarinaviekku: Tarinat  

Lomaviekku: tänne ilmoitat jos aiot pitää lomaa tai et pääse käymään sivuilla.

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Villapusakka
Kotisivut: http://kuolemanvarjot.suntuubi.com/

12.03.2017 00:17
Hei linkinvaihtaja!

Tulinpas tässä ilmoittelemaan, että Kuoleman varjoissa järjestetään tällä hetkellä suurta kartoitusta linkinvaihtolaisiemme kannalta. Linkkilistastamme on nimittäin roikkunut tätä nykyä muutamia sivustoja, joiden elossa olemisesta emme ole täysin varmoja. Siksi olisikin oikein mukavaa, jos viitsisitte käydä heittelemässä meille päin vastausta mikäli olette yhä kiinnostuneita linkinvaihtolaisuudesta! Ja miksei siinä samalla voisi kertoilla vähän kuulumisiakin, niitä on aina kiva lueskella c:

Tämä viesti lähetetään kaikille, vaikka kyseiset sivut olisivatkin selkeästi aktiivisia. Vain niille jotka ovat päätyneet linkkilistaamme viimeisen kahden viikon aikana, jätetään viesti lähettämättä.

Hyvää alkavaa kevättä!
Villapusakka | http://kuolemanvarjot.suntuubi.com/

Nimi: Kaaosyö

12.02.2017 16:14
Okei ihan vaan sanon, että ei ehkä kande lähettää linkinpyyntöjä
en jaksa vastaa ja Lilja on muutenkin kuolemassa

Nimi: Unihalvaus
Kotisivut: http://verivalarpg.suntuubi.com/

02.02.2017 21:08
Linkinvaihto? Vastaus sivuilleni :)

Nimi: Ginweed95
Kotisivut: http://ginweed95.suntuubi.com

02.01.2017 18:43
Ihanat sivut teillä. :3 Linkinvaihtoon? Vastaus mieluiten sivulleni.

Nimi: Rölli
Kotisivut: http://thelostworld.suntuubi.com/

01.01.2017 13:03
Linkkaria? :3 vastausta meille!

Vastaus:

vastattu

Nimi: Tähti
Kotisivut: http://wilddogs.suntuubi.com

22.12.2016 20:27
Linkinvaihto?

vastaus mieluusti viekkuumme:)

Vastaus:

vastattu

Nimi: Roksu
Kotisivut: http://Scotty.suntuubi.com/

24.11.2016 15:51
Tietenkin se linkki jäi...

Nimi: Roksu

24.11.2016 15:35
Hei!

Nyt kävi niin, että minä Roksu mokasin, ja pahasti. Tää on tosi noloa kertoa teille, varsinkin kun itse tämän kerron. Toivon, että ymmärrätte, että minulla on vielä opittavaa, ettekä mollaa minua, vaikka näin tyhmästi mokasinkin.

Eli, poistin VAHINGOSSA etusivun ja kissat (linkit jäi tänne ylläpitopuolelle.)

En ymmärrä miten voin mokata näin pahasti, mutta korjailemme asiaa Silverglowin kanssa.

Kiitos!

Vastaus:

Voi, sellaista sattuu!
Muistan itsekkin kun erään toisen sivun kanssa ylläpitäjä toverini poisti vahingossa blogin ja vieraskirjan.
Mokauksia sattuu, toivottavasti saatte korjattua sivunne takaisin helposti.

Nimi: Akama
Kotisivut: http://intothewild.suntuubi.com/

18.11.2016 21:30
Kävisikö linkinvaihto vasta valmistuneen Into the Wildin kanssa? Vastaus meillekkin kiitos.

Vastaus:

Vastattu

Nimi: Le Kotka

13.11.2016 17:22
Voiko Kolibritassun (Joki) luonteen muuttaa kokonaan tähän:

Kolibri käyttäytyi nuorenaoppilaana rauhallisena, mutta hieman äkäisenä ja toimi hyvin itsenäisesti. Tämän kärsivällinen ja dominoiva luonne muuttui kumminkin kasvaessaan kärsimättömäksi, välillä jopa aggressiiviseksi ja hullun rohkeaksi. Naaraan kanssa liikkuminen onkin ongelma siten, ettei hän ajattele melkein koskaan mitään loppuun ja elää kirjaimellisesti hetkessä, välillä huonoin seurauksin. Elämällään leikkiminen kuvaileekin hyvin tätä naarasta, sillä luonteensa takia hän on monia kertoja löytänyt itsensä vaarallisesta tilanteesta ja kunnioittaessaan jotain henkilöä, hyppäisi hän rotkoon tämän käskystä tai puolesta.

//Toivottavasti tää on vika kerta kun muutan Kolin tietoja :DD

Vastaus:

Päivittetty

Nimi: Usva
Kotisivut: http://kuunpisara.suntuubi.com/

13.11.2016 17:11
Ihan vain mainittakoon, että Kuunpisara meni päivitystauolle, joka päättyy kuitenkin ennen joulukuun alkua.
Linkinvaihtajien linkit näkyvät tervetulosivullamme, mutta päätin kuitenkin tulla tauosta kertomaan. Toivon siis, ettette lopeta linkinvaihtoa Kuunpisaran kanssa päivitystauon vuoksi:)

Vastaus:

Selvä!

Nimi: Tuuttifluutti
Kotisivut: http://tuuttifluutti.simplesite.com

11.11.2016 21:11
Käykö linkin vaihto? Vastaus meillä. T:Tuuttiflutti

Vastaus:

Vastattu

Nimi: Karma

24.10.2016 19:19
Mun hahmoja oli Sinivirta Varjosta, Syystassu Varjosta ja Purotassu Joesta

Vastaus:

Olen nyt poistanut heidät

Nimi: Neilikkatassu, Jokiklaani

23.10.2016 00:25
esinäytös

Vaalean harmaat pilvet killuivat taivaankannella lumesta raskaina. Hanki kimmelsi kalseassa auringonvalossa. Koko aro oli peittynyt kinoksin, ja vain kapeat polut toivat mahdollisuuden kävellä lähes vaivatta maastossa.
Viileä pakkastuuli pörrötti korpinmustan kollin turkkia, tämän kahlatessa umpihangessa määrätietoinen katse karmiininpunaisissa silmissään loistaen.
Erakko puuskutti jo väsymyksestä, mutta tuosta näki ettei hän ollut aikomassa pysähtyä. Kollin hengitys huurtui ilmaan, ja vaikka pisto hänen rinnassaan polttikin tuoden sanoinkuvailematonta tuskaa, kissa vain lisäsi vauhtiaan.
Valkea lakeus ulottui silmänkantamattomiin. Kaukana erottui tuhkanharmaa hahmo, jonka olemusta hädintuskin pystyi erottamaan jäätävän myrskyä enteilevän lumipuuskan takia.
Korpinmusta lähti loikkimaan kohti määränpäätään kuin uutta voimaa saaneena. Hänen silmänsä olivat täynnä iloa, ja suu oli kääntynyt pakonomaiseen hymyyn. Kolli pinkoi minkä pystyi, sydän rinnassa takoen.
Viimein, ehdittyään toisen luo, hän pysähtyi kuin seinään.
Erakko katsahti kysyvästi naarasta, jonka suussa roikkui pieni, hädintuskin kahden auringonnousun ikäinen pentu.
’’Mi-missä Routalehti on?’’, kolli kuiskasi, ääni säröillen. Harmaan kissan silmät täyttyivät surusta, mutta hän pitäytyi silti mahdollisimman rauhallisena, sillä ei halunnut toisen ylireagoivan.
Jokiklaanilainen räpäytti surusta kuulaita silmiään, ja palautti niihin ilmeettömän katseensa, sama päti hänen muuhunkin vartaloonsa. Naaras ryhdistäytyi, ja antoi kasvojensa vakavaoitua hänen neutraaliin ilmeeseensä, ennenkuin vastasi:
’’Hän on kuollut’’, ensin erakko ei näyttänyt kuulevan soturin sanoja lainkaan, mutta sitten tuon kasvot vääristyivät surun ja epäuskon sekaiseen ilmeeseen.
Korpinmusta haukkoi henkeään kun olisi tukehtumaisillaan, hän ei saattanut uskoa korviaan. Hänen rakas kumppaninsa oli.. kuollut?
Kuin Tähtiklaanikin olisi kuullut heitä, tummemman sävyinen pilvi lipui auringon tielle, peittäen sen kokonaan.
Nyt he seisoivat hämärässä, aivan hiljaa. Korpinmustan poskelle vieri kirkas kyynel, mutta hän pyyhkäisi sen hännällään lähes heti pois. Kollin tapoihin ei kuulunut näyttää heikkoutta, eikä hän aikoisikaan, edes nyt.
’’Hän nukkui pois rauhallisena ja onnellisena, Sebastian. Sinulla ei ole mitään syytä olla huolissasi, Routalehti seisoo nyt Tähtiklaanin riveissä.’’ Naaras vakuutti pehmeällä äänellä.
’’Tähtiklaanin? Muistan hänen kertoneen siitä.. en itse uskonut koskaan pääseväni sinne mutta nyt kun hän on siellä.. uskotko että näemme enää koskaan?’’ Sebastianiksi mainittu erakko kysyi hiljaisella äänellä.
Klaanikissa hymyili rauhoittavasti, ja antoi häntänsä laskeutua kollin lavalle rauhoittavasti. Sitten hän kohtasi kollin karmiininpunaisen katseen vakuuttavasti, ja nyökkäsi lupaavasti. Naaraan vakaan mielentilan ja lempeyden johdosta erakko tunsi lähes pakonomaista halua luottaa tuon sanoihin.
’’Kyllä, sitten kun on sen aika.’’ Naaras maukaisi, ja nosti katseensa taivaalle. Sebastianin pää seurasi mukana pehmeä liikkeisesti. Kaksikko istui hangessa, ja kyynel vierähti harmaan poskelle. Tuo pyyhkäisi sen heti pois, ettei Sebastian olisi sitä nähnyt. Mielessään Jokiklaanilainen vakuutti itselleen, että kaikki tulisi kääntymään parhain päin, ja että hänen sisarensa Routalehti olisi kunnossa, mutta se ei vakuuttanut enää häntä itseäänkään.
Pieni inahdus sai hänet kiinnittämään huomionsa pentuun, joka roikkui nyt hänen hampaissaan.
Sebastianin sydän jätti lyönnin väliin, ja hän vilkaisi Jokiklaanilaista kysyvästi, aavistuksen verran hyväksymistä odottaen. Naaras nyökkäsi ja antoi kollin koskettaa kilpikonnakuvioista karvanyyttiä.
’’O-onko hän minun ja Routalehden pentu?’’, erakko kuiskasi hämmentyneenä. ’’Kyllä, sisareni nimesi hänet Neilikkapennuksi ennenkuin hän kuoli.’’ Harmaa kissa maukui lempeä hymy huulillaan.
Sebastianin kasvot olivat muuttuneet iloisiksi. Kollin tunteet olivat aivan pinnassaan, ja hänen onneaan ei voinut tällähetkellä edes sanoin kuvailla.
’’Neilikkapentu.. kaunis nimi. Hän tiesi aina parhaiten mitä tehdä.’’ Sebastian kuiskasi onnen ja surun sekoittamalla äänellä. Naaras nyökkäsi.
’’Mutta onko hänen nimensä aina Neilikkapentu? Vaikka hän kasvaisi isoksi?’’ Sebastian kysyi hiljaa. Harmaa naurahti, joskin hieman surumielisesti.
’’Ei, se muuttuu kun hänestä tulee oppilas. Ja kun tai jos hänestä tulee soturi, klaanipäälikkö päättää hänen nimensä.’’ Jokiklaanilainen kertoi. Sebastianin huulilla karehti hämmentyneen iloinen, mutta haikean sekainen hymy. Erakko ei pystyisi koskaan olemaan niin onnellinen siitä että hänen pentunsa sai niin hyvät lähtökohdat elämässään.
’’Katso pitkään, näet hänet ehkä viimeisen kerran.’’ Harmaa maukaisi hiljaa. Ensin erakko oli aikeissa sanoa jotain, mutta nyökkäsi ja käänsi katseensa takaisin tyttäreensä. Neilikkapennun oli määrä kasvaa klaanissa, hyväksi ja vahvaksi. Ei Sebastian voinut tarjota hänelle sellaista koulutusta mitä Jokiklaani tarjosi. Ei takeita ruoasta, vedestä saati kodista. Näin olisi parempi.
’’Rakastan sinua’’, erakko kuiskasi tyttärensä korvaan. Tuo nuolaisi pehmeällä kielellään isänsä korvannipukkaa, ja vinkaisi myöntävästi, kuin ymmärtäen. Vaikka Sebastian tiesikin, että ei noin nuori vielä edes tulisi muistamaan hänen kasvojaan, saati tuoksuaan.
’’Hän on kaunein pentu koko maailmassa.’’ Erakko huokaisi lempeästi. Sellaista ääntä hänen suustaan ei lähes kukaan ollut koskaan kuullutkaan. Jokiklaanilainen hymyili, ja nyökkäsi.
’’Meidän pitäisi lähteä.’’ Tuo maukui. Sebastian nyökkäsi, hän ei tahtonut tyttärensä jäätyvän tänne ulos.
Tumman harmaa naaras lähti jolkottamaan pois päin. Sebastian istahti hetkeksi lumelle, katsellen kaksikon katoamista näkyvistä. He olivat jo puunpituuden etäisyydellä. Erakko hymyili, ja hänen rinnassaan jyskyttävä sydämensä ei voinut lyödä enää tasapaksusti. Se laukkasi niinkuin jänis niityn poikki mäyrän jahdatessa sitä.
Samassa kitkerä haju tunkeutui kollin kuonoon. Hän kiepahti ympäri, ja kohtasi punaturkkisen vastustajansa. Se oli kettu, laiha mutta selkeästi erittäin vahva.
’’Et vie tytärtäni, senkin haaska!’’, Sebastian huudahti ja hyökkäsi tähän kiinni. Mutta kettu oli liian nopea. Kolli oli yhä tunteiden vuoksi alavireessä, ja kettu vahvana ja hyvin syöneenä painoi hänet maahan.
’’Juokse Sumuturkki, pelasta Neilikkapentu!’’, erakko käski terävästi. Naaras nyökkäsi, vaikka tiesikin että Sebastian ei enää edes katsonut heitä kohti. Hän lisäsi vauhtia, ja kiristi otettaan Neilikkapennusta.
Hän tiesi, että kolli ei riskeeraisi viimeistä verisukulaistaan mistään hinnasta. Harmaa hahmo jatkoi pinkomistaan kohti leiriä minkä käpälistään pääsi, jättäen vain pöllyävän lumipilven taakseen.
Kettu murisi uhkaavasti, mutta Sebastian vain hymyili tälle pilkallisesti.
’’Näytä mitä osaat, minulla ei ole hävittävää. Olen pelastanut rakkaani hengen, täyttänyt kaikki toiveeni maailmassa, ja pääsen pian Routalehden luokse. Ainoa asia mitä teet, auttaa minua.’’ Korpinmusta yksilö loi vielä viimeisen karmiininpunaisen katseen loittonevaan kaksikkoon. Hän tunsi kuinka ketun veitsenterävät hampaat lävistivät hänen turkkinsa, ja katkaisivat valtimon. Veri ryöpsähti lumelle, punaten sen hetkessä läpikotaisin. Kettu nuolaisi huuliaan, ja tassutti pois. Sen silmissä kiilunut murhanhimo oli häipynyt, ja se hoiperteli kaukaisuuten. Valkea lakeus oli taas tyhjä, vaan nyt sen keskellä makasi korpinmusta hahmo, jonka vierelle oli ilmestynyt kirkkaanpunainen verilammikko.


Ensimmäinen luku


Lehtisäteen ajan viileä tuuli havisutti puiden oksia, ja kalsean kylmät auringongsäteet tunkeutuivat oppilaidenpesän tiheän katon lävitse alas
kilpikonnakuvioisen naaraskissan sammalille.
Hän raotti taivaansinisiä silmiään, ja räpytteli niitä hetken ennenkuin avasi suunsa makeaan haukotukseen paljastaen puhtaanvalkeat veitsenterävät hampaansa.
Hänen vierellään yhä nukkuvat pesätoverit näyttivät hyvin levollisilta ja tyytyväisiltä. He olivat olleet ahkeria eilen, ja heti palattuaan tehtävistää, jokainen oli käperynyt makuusijalleen nukkumaan.
Neilikkatassu nousi käpälilleen, ja ojentautui pitkään venytykseen. Sitten naaras alkoi peseytymään.
Hänen viiksensä väpättivät ja korvat kääntyilivät hermostuneesti kuulostellen ympäristön ääniä, mutta ne tavoittivat vain muiden oppilaiden hentoisen kuorsauksen, ja tuulen suhinan puissa.
Kaikki muut leiristä kantautuvat äänet olivat toissijaisia, sillä ne eivät olleet hälyyttäviä. Naaras tunsi kuumotusta turkillaan. Hän oli jälleen nähnyt unta tuosta samaisesta pakkaspäivästä, jona kettu hyökkäsi hänen ja Sumuturkin kimppuun, ja joku erakko oli pelastanut heidät. Tarinan hän oli kuullut emonsa sisarelta kylläkin, mutta tuoksut ja kylmyyden hän yhä muisti.
Neilikkatassu ravisti ikävät ajatukset pois mielestään, ja tassutti ulos leiriin. Hänet oli nimitetty juuri oppilaaksi, ja hän oli saanut melkoisen kunnian, sillä itse Virnuhymy oli suotu hänen mestarikseen.
Oppilas oli erittäin täsmällinen, eikä nytkään ollut ajatuksissa jäädä pois koulutuksesta. Vaalean harmaa, juovikas kolli tassutti hänen luokseen arvokkaasti.
Neilikkatassu vilkaisi tuon neljää pitkää raapaisu jälkeä päälikön vasemmassa kyljessä, ja alistui hieman häkeltyneenä. Hän ei ollut koskaan nähnyt ketään niin itsevarmaa ja hyvää johtajaa ennen Vinhatähteä. Välillä hän toivoi että hänestäkin tulisi joskus päälikkö, niinkuin Vihnatähdestä.
’’Hyvää huomenta Vinhatähti’, Neilikkatassu maukui asiaankuuluvasti, ja istahti päälikön eteen, antaen häntänsä kiertyä tassujensa ympärille.
Kolli nyökkäsi hänelle hyvillään, mutta ei seurannut naaraan liikettä, vaan jäi seisomaan tassuilleen.
’’Huomenta sinullekkin, Neilikkatasu. Oletan, että olet menossa Virnuhymyn kanssa pian taisteluharjoituksiin?’’, Vinhatähti maukui pehmeästi ja sulavin liikkein heilautti hännäällään päälleen laskeutuvan kellastuneen lehden pois luotaan.
Ilo täytti nuoren oppilaan rinnan, mutta hän hillitsi itsensä, ja tyytyi nyökkäämään viileän rauhallisesti tälle.
’’Hän ei kertonutkaan siitä minulle, mutta tuo kuulostaa erittäin hyvälle. Tiedätkö missä hän tällähetkellä on?’’, Neilikkatassu kysyi tahdikkaasti, alkoi nousta, ravistellen tomua turkistaan.
Hän oli täysin valmiina harjoituksiin, eikä millekkään muulle ollut tilaa hänen mielessään juuri sillä hetkellä. Päälikkö nuolaisi huuliaan nopeasti.
’’Hän on järjestämässä partioita, minun pitää näet käydä parantajalla. Sinun kannattaisi mennä käymään tuoresaaliskasalla, sillä voin sanoa, ennen Virnuhymyn taisteluharjoituksia kannaattaa olla syönyt vatsansa täyteen, sillä siellä yleensä kestää.’’ Vinhatähti ohjeisti. Neilikkatassu nyökkäsi kiitollisena tiedosta, ja heilautti sitten hännällään hyvästit juovikkaalle kollille, ja lähti loikkimaan kohti tuoresaaliskasaa.
Vasta valitessaan mehevän hiiren, hän muisti kuinka nälkäinen olikaan. Vatsa kurnien hän iski hampaansa hiireen, ja repäisi ensimmäisen tuoresaalispalansa irti. Olihan hän tietenkin pentunakin vähän tuoresaalista syönyt, mutta nyt hän todella söi sitä joka päivä, niinkuin muutkin oppilaat.
Naaras oli niin keskittynyt syöntiin, ettei edes huomannut vaalean, harmaa täpläisen naaraan ilmestyvän vierelleen. Vasta pesätoverin valitessa myyrän, ja istuutuessa hänen vierelleen aterioimaan, hän saattoi tervehtiä tätä.
’’Ai, sinäkin heräsit Lumitassu.’’ Neilikkatassu maukaisi ystävällisen kuuloisesti, vaikkei itseasiassa tahtonut olla liian tyrkyttävä. Toisaalta, mitä paremman vaikutelman hän pesätovereihinsa tekisi, sitä paremmin he hänen kanssaan ystävystyisivät.
’’Huomenta vain sinullekkin, Neilikkatassu’’, Lumitassu naurahti hitusen loukkaantuneen kuuloisesti, vaikka naaras kuulikin tuon äänensävystä sen olleen vain teeskentelyä.
’’Minne sinulla on noin hoppu?’’, täplikäs kysäisi, ja vilkaisi naarasta, joka hotki viimeisiä palojaan hiirestä kuin mikäkin susi.
Neilikkatassu nuolaisi huuliltaan tuoresaalin rippeet merkiksi siitä, että oli valmis, ja vilkaisi sitten oppilaaseen.
’’Olen menossa taisteluharjoituksiin Virnuhymyn kanssa’’ hän vastasi, mutta piti silti äänensä neutraalina, eikä antanut innon näkyä, ainakaan kovin paljon.
’’Ahaa, olin jo unohtaa että sait mestariksesi hänet. No, veikkaanpa että sinulle tulee rankka aloitus, mitä nyt Virnuhymyn tunnen.’’ Lumitassu maukui. Neilikkatassu naurahti pehmeällä äänellään, ja ravisti turkkiaan nopeasti.
’’Kaikki sanovat tuota, mutta ei hätää, kyllä minä tästä selviän.’’ Hän sanoi määrätietoinen hupaisuus äänessään. Lumitassu avasi suunsa, aikeissa vielä sanoa jotain, mutta Virnuhymyn kutsu sai Neilikkatassun huomion kiinnittymään oppilastoveristaan mestariinsa.
’’Anteeksi, minun pitää nyt mennä’’, Neilikkatassu pahoitteli, ja tassutti sitten Virnuhymyn luokse, häntä korkealla innosta sojottaen.
’’Nähdään harjoituksien jälkeen!’’, Lumitassu huudahti, vaikkei naaras sitä kuullutkaan. Korsiviiksi viittoi tuota lähemmäs, naaras huokaisi hitusen masentuneesti ja tassutti mestarinsa luokse. Ilmeestä päätellen, tämä olisi ehkä vielä saattanut haluta vaihtaa pari sanaa Neilikkatassun kanssa.

’’Hyvä Neilikkatassu, nyt on sinun vuorosi, näytä mihin pystyt!’’, Virnuhymyn solakka ruumis suhahti naaraan silmissä. Hän tunsi sydämensä sykkeen rinnassaan, kaikki hajut tuoksuivat äkkiä selkeämpinä ja tuulenvire tuntui turkilla aremmin kuin koskaan. Oppilaan adrenaliini oli huipussaan, hän antoi kynsiensä upota maahan, ja sen pitempään ajattelematta, loikkasi eteenpäin. Hyppy oli hyvin ajoitettu, ja hän kaatoi kuin kaatoikin Virnuhymyn maahan. Musta siro naaras pyristeli irti hänen otteestaan ja ravisti tomua turkistaan. Sitten hän vilkaisi jäänsinisillä silmillään oppilastaan.
’’Onnistuit melko hyvin, vaikka et ollutkaan suunitellut hyppyäsi. Mutta muista, sinun on suunniteltava se, muuten et luultavasti onnistu siinä. Se, että kerran tai pari onnistaa ei tarkoita että voisit turvautua siihen. Pysytkö yhä mukanani?’’, Virnuhymy opasti. Neilikkatassu nyökkäsi. Hän teki kaikkensa miellyttääkseen mestariaan.
Soturi asteli toiselle puolelle harjoittelualustaa, ja heilautti sitten häntäänsä merkiksi siitä että he jatkaisivat.
’’Ja tälläkertaa’’, naaras naukaisi. ’’Suunittele hyppysi huolellisemmin.’’ Hän lopetti. Neilikkatassu nyökkäsi. Minne ikinä Virnuhymy menisikin, hän saisi tuon kiinni. Selvä, hän tietäisi mitä siis pitäisi tehdä. Luultavasti naaras lähtisi oikealle, mutta ehkäpä vasen.. Oppilas pudisti päätään, oikea vastaus oli oikea. Hän ravisti turkkiaan, valmiina loikkaamaan oikealle. Virnuhymy lähti juuri samaan suuntaan, mutta juuri kun naaras oli tavoittamaisillaan tämän, soturi loikkasikin äkkiä vasemmalle, ja naaras tupsahti kuonolleen hiekkaan. Hän nousi ylös sylkien hiekkaa suustaan, ja ravistellen päätään hitusen hermostuneena, peittäen sen silti hyvin kuten aina.
’’Ketunläjät..’’, oppilas supisi hiljaa itsekseen.
’’Virnuhymy, Virnuhymy!’’ toistuva kutsuhuuto kajahti Neilikkatassun korviin. Hän katsahti mestariaan kysyvästi, kun vaalean harmaa kolli astui harjoittelupaikalle, Ilvestassu perässään. Neilikkatassu heilautti häntäänsä kollille tervehdykseksi, ja Vinhatähden tuupatessa oppilaansa kauemmas ja alkaessaan jutella Virunhymyn kanssa, tassutteli Ilvestassu automaattisesti Neilikkatassun luo. Naaras oli hieman hermona, eihän hän ollut hyvä sosiaalisissa asioissa, mutta kaipa tämä nyt sitten toimisi.
’’Hei’’, Neilikkatassu maukaisi pehmeän tervehdyksensä, kuten aina. Se kuulosti hänestä tyhmälle, ja hän kirosi itseään hiljaa mielessään.
’’Hei, miten harjoitukset ovat menneet?’’, Ilvestassu kysyi ystävällisesti. Se kuulosti silti niin mekaaniselta.. Paremmin kuvaillusti asiaan kuuluvalta. Neilikkatassu oli positiivisesti yllättynyt Ilvestassun niin ystävällisestä tervehdyksesta, vaikka kolli ei selkeästi ollutkaan sitä kilteintä ja lempeintä sorttia.
’’No tietäisitpä vaan! Virnuhymy on todella hyvä mestari, mutta rankkaa tämä on kuin mikä. Entä Vinhatähti, onko hän yhtään rennompi?’’, Neilikkatassu kysyi, ohjaten keskustelua kohti harjoituksia ja oppilaselämää, joista oli helppo puhua.
’’No ei hän nyt sinältään, vaikka en kyllä kokemuksen vuoksi tiedä minkälainen Virnuhymy on.’’ Ilvestassu maukui hymyillen hieman väkinäisesti, mutta vapauttavasti. Neilikkatassu nyökkäsi, ja avasi suunsa vielä aloittaakseen uuden aiheen, mutta Virnuhymyn huuto pakotti hänet mukaansa.
’’Nähdään taas!’’, Neilikkatassu huikkasi ja loikki mestarinsa luokse.
’’Niin Virnuhymy?’’, naaras kysyi tahdikkaasti. Soturi vilkaisi Ilvestassuun ja Vinhatähteen.
’’Harjoitukset loppuvat nyt vähän aijemmin, mutta huomenna pidämme vielä rankemmat, korvataksemme tämän päivän.’’ Virnuhymy selitti. Neilikkatassu nyökkäsi, hän oli itseasiassa aika helpottunut, ja saatuaan luvan lähteä leiriin, hän lähti nopeasti. Virnuhymy jäi vielä harjoittelupaikalle, mutta se ei naarasta hidastanut.

Neilikkatassu pujahti sisään oppilaidenpesään, jossa oppilasta jo istuskelikin, pesten itseään. Naaras heilautti hännällään muille pikaisen tervehdyksen. Sitten hän asettui sammalilleen tassut harjoittelusta kipeinä, ja väsyneenä muutenkin. Naarasta tuntui ettei hän ollut nukkunut silmäystäkään, vaikka vasta aamulla hän oli ollut täysin energininen, ja hyvin nukkunut.
Lumitassu asteli sisään pesään, ja tervehti Neilikkatassua iloisen kuuloisesti.
’’Auh, tassuni ovat aivan kipeät harjoittelusta!’’, Neilikkatassu voihkaisi. Lumitassu vilkaisi naaraan yleensä hiekanvaaleita, nyt hieman punottavia polkuanturoita.
’’Kävisit Mutaturkin pakeilla. Hän ja Aroniatassu voisivat antaa sinulle jotain joka helpoittaisi kipua?’’, läikikäs, solakka naaras ehdotti. Neilikkatassu hymähti myöntävästi, ja kiitti pesätoveriaan avusta, ennenkuin tassutti ulos.
Aroniatassu pöllähti heti ensimmäisenä Neilikkatassun eteen.
’’Hei’’, naaras naukaisi pehmeästi parantajaoppilaalle. Aroniatassu hymyili hänelle vangitsevasti.
’’Hei Neilikkatassu, ja onnea nimityksestä. Mitä olit tekemässä?’’, hän kysyi iloisesti. Neilikkatassu vastasi naaraan hymyyn omallaan, vaikkakin se näytti hieman enemmän ponnistetulta irvistykseltä, koska naarasta särki käpäliin niin pahanpäiväisesti.
’’Tulin vain hakemaan jotain kipeisiin tassuihini’’, oppilas selitti.
’’Ahaa, tulehan mukaani’’, Aroniatassu sanoi, ja ohjasi Neilikkatassun parantajanpesään.
Saatuaan lääkettä kipuihinsa, Neilikkatassu kävi vielä syömässä nopeasti yhden jäniksen Aroniatassun kanssa, ja lähti sitten nukkumaan pesään.
Koko päivä oli ollut todella toiminnan täyteinen, ja hän oli kertakaikkiaan aivan poikki. Mutta silti uni ei jotenkin tullut, vaikka hän kuinka koetti nukkua.
’’Lumitassu, Lumitassu, Lumitassuu.’’ Valkea naaras erottui helposti hämärässä pesässä. Hopeinen kuunvalo leikitteli tuon turkilla, ja hailakansiniset silmät kiiluivat pimeässä.
’’Neilikkatassu? Mitä ihmettä, onko sinulla minulle asiaa?’’, naaras kuiskasi, koettaessaan olla häiritsemättä muita pesätovereitaan.
’’Ei varsinaisesti, en vain saa unta ja ajattelin että olisimme voineet puhua tai jotain..’’ naaras aloitti, mutta kylmä tuulenpuuska joka sai puiden oksat kalahtelemaan säikäytti tämän. Lumitassu huomasi pelon välkähtävän naaraan silmissä, ja nousi sitten sammaliltaan, tassuttaen pesän poikki tuon vierelle. Tuon lämpö sai Neilikkatassun mielialan kohenemaan hetkessä, ja hänestä alkoi äkkiä tuntua turvalliselta nukahtaa.
’’Niin, mistä halusti jutella?’’, Lumitassu kysyi hiljaa, alkaen sukia turkkiaan.
’’No siis.. tästä oppilaana olemisesta. Ajattelin että se olisi helppoa, mutta tämä on kauhean hankalaa. Ainoa mitö haluaisin, olisi tulla hyväksi soturiksi ja palvella tätä klaania, mutta entiedä, tämä on niin rankkaa..’’, Neilikkatassu maukui uupuneena.
’’Ymmärrän, ei ole helppoa olla uusi oppilaana. Mutta sinä totut siihen, ja joku päivä ajattelet tätä ensimmäistä päivääsi oppilaana, ja tajuat, että se kaikki olikin sen arvoista.’’ Lumitassu selitti. ’’Että kaikki se ponnistelu ja työ sekä harjoittelu toikin sinut tähän pisteeseen, jossa voit viimeinkin katsoa taakse ja ajatella, että tämä kannatti. Kaiken jälkeen, eikö sinun kutsumuksesi olekkin tulla hyväksi soturiksi?’’, valkea lopetti, ja katsahti vakaasti Neilikkatassua.
’’Olet oikeassa.’’ Naaras maukaisi, ja vastasi hailakansinisten silmien loisteeseen hyvillään, vakuuttuneena.
’’Kiitos että juttelit kanssani.’’ Hän jatkoi, ja avasi suunsa makeaan haukotukseen.
’’Ei mitään.’’ Lumitassu naukui, ja nousi, tassutellen omalle pedilleen.
’’Hyvää yötä Lumitassu.’’ Neilikkatassu kuiskasi, käpertyen kerälle sammaliinsa, ja upoten niiden pehmeään tuoksuun.
’’Hyvää yötä Neilikkatassu.’’ Ja sinä yönä Neilikkatassu ei nähnyt yhtäkään painajaista.

Lämmin tuulenvire kahisutti ruohonkorsia, ja toi mukanaan riistan tuoksua. Kilpikonnakuvioinen hahmo erottui selkeänä niityn reunalla, kuun kirkkaassa valossa. Enää ei ollut kylmä, eikä lehtisateen ajan lakastuneiden lehtien ja mullan tuoksu täyttänyt ilmaa. Tumma yötaivas levittäytyi naaraan yllä valtavana ja kirkkaana tähtien loisteesta.
’’Kun olet saavuttanut tietyn pisteen elämässäsi, tulee henkilöitä, jotka odottavat sinun pilaavan sen kaiken. Mutta ennemmin kuin annat heidät vetää sinut alas, anna painovoiman tehdä tehtävänsä. Joskus sinun on vain otettava asiat omiin tassuihisi, ja lentää.’’ Ääni kajahti naaraan korviin.
Neilikkatassu raotti silmiään, ja avasi suunsa makeaan haukotukseen. Hetken hän vain makasi paikallaan, ja muisteli edellispäivän tapahtumia. He olivat Virnuhymyn kanssa harjoitelleen taistelua, hän oli käynyt tapaamassa Aroniatassua ja Lumitassu oli jutellut hänen kanssaan.
Samassa oppilas räväytti silmänsä auki, missä kaikki olivat? Hän ei saattanut löytää pesätovereitaan mistään- saati sitten itseään! Naaras silmäili hämmentyneenä mintunvihreää ruohomattoa allaan, ja tähtien täplittämää taivasta yllään. Avaruuden tumma verho antoi linnunradalla killuvien tähdistöjen valaista nuoren kissan polun.
*Missä ihmeessä minä olen?* Neilikkatassu kysyi hiljaa itseltään, täysin hämmentyneenä. Hän lähti astelemaan hitaasti eteenpäin. Pehmeät heinät soljuivat veden lailla hänen tassujensa pieliä hipoen pois hänen tieltään. Naaraan taivaansiniset silmät hohtivat yössä kuin lyhdyt, ja niiden jäänsiniset vivahdukset välkehtivät kristallein lailla kuun kalseassa valossa.
Neilikkatassu tunsi tuulen selkeänä turkillaan, ja saattoi maistaa sen tuomat tuoksut helposti. Hän oli lähes varma siitä, että ei ollut enää metsässä. Nämä nummet eivät nimittäin kuuluneet enää klaaneille. Täällä tuoksui aamukasteelle ja hunajalle, ja tuulet maistuivat tuoresaalille ja neilikoille.
Oppilas itsekkin käveli apiloilla, minne hän oli oikein joutunut? Naaras kohotti katseensa ylös taivaalle, Hopeahäntä hohti lähempänä kuin normaalisti. Jokiklaanilainen nuolaisi hermostuneena huuliaan, mikä paikka tämä sitten olikaan, hän ei ollut täällä yksin. Mistäkö hän tämän tiesi? Hän tunsi turkkien kosketukset omallaan, ja puheensorinan ympärillään, muttei nähnyt ketään. Ja kun hän kuulosteli tarkasti, ei mitään oikeastaan edes kuulunut. Oliko tämä vain kuvittelua?
Kevyt kosketus naaraan lavalla sai hänet kiepahtamaan sähähtäen ympäri.
’’Neilikkatassu’’, heleä ääni naukaisi. Oppilaan edessä seisova vaalea kilpikonnakuvioinen naaras vastasi hänen siniseen katseeseensa lähes täysin samanlaisilla silmillä. Neilikkatassun henki salpautui, hänen edessään seisovan soturin turkilla kimalteli tähtipölyä, ja silmät säihkyivät avaruuden kauneuden lailla.
’’He-hei’’, nuori kissa takelteli hämmentyneenä, mutta tajusi sitten tilanteen, keräten itsensä kasaan, ja ryhdistäytyen. Vieras tuoksui Jokiklaanille joten hänellä ei ollut syytä huoleen.. ehkä. Kaksikko seisoi hetken hiljaa, kunnes Neilikkatassu astui askeleen taaemmas.
’’Missä olen?’’, hän kysyi terävästi, mutta äänessään silti selkeää kunnioitusta.
’’Hopeahännällä’’, soturi vastasi kylmän rauhallisesti. Neilikkatassun sydän jätti lyönnin väliin, oliko hän.. kuollut?
’’Et ole kuollut, olet vain unessa’’, naaras vastasi kuin olisi lukenut hänen ajatuksensa. Oppilas tunsi palan kurkussaan, ja nielaisi pikaisesti saadakseen sen pois, turhaan. Kilpikonnakuvioinen yksilö tunsi silti pientä helpotusta siitä, ettei ollut kuin unessa. Mutta tämä uni poikkesi kaikista hänen normaaleista unistaan. Mitä hän teki Hopeahännällä, ja miksi tuo Tähtiklaanin soturi oli tullut tapaamaan häntä? Oliko tällä tekemistä klaanin- tai jopa kaikkien klaanien kanssa? Sitäpaitsi parantajat ja heidän oppilaathan tämmöisiä unia näkivät? Ei hän mikään parantaja ollut!
’’Sinulla on varmasti paljon kysymyksiä’’, soturi sanoi pehmeällä äänellä, joka olisi yhtä hyvin voinut olla lintujen viserrystä tai puron solinaa kuin puhetta. Neilikkatassu nyökkäsi, hän toivoi kuollakseen saadakseen vastauksia.
Nuori naaras ei nimittäin ollut todellakaan kartalla tapahtumista.
Tähtiklaanilainen nosti katseensa taivaalle. Tumma verho oli alkanut kaikota, ja maidonvalkea viiru hohti taivaanrannassa, valmiina levittäytymään koko kannen ylitse, valaisten koko nummen.
’’Mutta meidän aikamme on lopussa, sillä aurinko nousee pian.’’ Kilpikonnakuvioinen naaras naukaisi. Neilikkatassu vilkaisi ylös, ja huomasi saman kuin vanhempikin kissa. Hopeahäntä alkoi haaleta, ja kadota, samoin kuin Jokiklaanilaisen edessä seisova kissakin.
’’Odota, älä mene vielä!’’, oppilas huudahti, ja astui askeleen lähemmäs vierasta kissaa. Tähtien peittämä naaras loi häneen taivaansinisen katseensa, ja istuutui vielä paikalleen, huolimatta varoittavasti varttuvasta aamusta.
’’Mikä sinun nimesi on?’’, Neilikkatassu kysyi. Jos Tähtiklaanilainen kerran vieraili hänen unessaan, oli sen oltava tärkeää, ja tuon kissan nimi saattaisi olla tärkeä! Jos hän kertoisi siitä Vinhatähdelle ja Mutaturkille, olisi hyvä tietää nimi, vaikkei nuori naaraanalku vielä unen syytä tiennytkään, saati vierailun.
’’Routalehti’’, Tähtiklaanilainen kuiskasi hiljaa, ja antoi lempeän surullisen sekaisen hymyn levitä kasvoilleen. Hän katsahti rakastavasti vielä viimeisen kerran kilpikonnakuvioista nuorta, ennenkuin haihtui tähtipölyn lailla tuuleen. Neilikkatassu huokaisi, ja istahti ruohikolle. Aurinko kiipesi jo kultatikkaitaan ylös taivaankannelle, valaisten nummea pehmeän keltaisilla säteillään.
Äkkiä oppilas alkoi tuntea suurta väsymystä. Hänen silmänsä lupsahtelivat kiinni, ja hän avasi suunsa makeaan haukotukseen. Mikä ihme häntä väsytti? Naaras vilkaisi tassuihinsa, apiloiden lomaan oli kiertynyt unikonlehtiä, ja eriväriset nuput aukeilivat vuorotellen, pölläytellen nukuttavaa tuoksuaan, peittäen raikkaan neilikan makuisen tuulen alleen. Sen enempää ajattelematta Neilikkatassu vaipui unikkomereen, liukuen unesta valvetilaan..

//Jooooo lololol jatkan tätä vielä tähän, ku kirjotin tän jatkon koneelle valmiiks, enkä oo varma antaaks tää julkasta sitä kaikkee, että joooooh :DD voit laittaa tähän tän arvostelun ja siihen toiseen sit sen arvostelun eriksee :DDD kunhan saan sen tänne :3

Nimi: Willow

22.10.2016 23:34
Heeiijj! tuotaa niinh, ajattelin että haluaisiko joku alkaa kissani Neilikkatassu (Jokiklaanista) kanssa ropettamaan? Mieluiten tyyliin joku joka haluis kirjottaa jonku romanssi asian mut kyllä siis frendi suhdekkin käy jajaja niin

Nimi: Kaaosyö

22.10.2016 22:58
Aah, kyllä tuo käy.
Kielto, ettei saa tehdä erakoita koskee lähinnä omaa roolipelattavaa kissaasi. Tuon vanhemmat voivat toki olla vaikka roskiskesta vedettyjä kujakatteja.
Lisään tuon hänen tietoihinsa pikimmiten.

Yksityinen viesti

22.10.2016 22:50

Nimi: Scotty
Kotisivut: http://scotty.suntuubi.com/

19.10.2016 19:55
Kävisikö linkinvaihto? Vastaus meille True Warrioriin! :)

Vastaus:

Vastattu

Nimi: Karma

17.10.2016 09:49
Sanon sen suoraan: Eroan. Paikka on todella tärkeä minulle, mutta tämä epäaktiivisuus ja inspiraationi puute häiritsee.
Toivon tälle paikalle vielä lukuisia hyviä vuosia. Ehkä näemme vielä uudelleen!
Hahmoilleni saa tehdä mitä vain :)
Karma kiittää ja kuittaa näistä ihanista ajoista!

Vastaus:

Aww :c
Oli mukavaa, että olit Liljanropessa.
Tähtiklaani valaiskoon polkusi~

Ja btw.
ketkä olivatkaan hahmojasi?

Nimi: Kaaosyö

29.09.2016 21:08
Siitö vuan

Nimi: Venkku

29.09.2016 20:56
Aattelin kysyä tässä hiukan poikkeavaa lupaa Virnuhymyn "Pentuihin". Eli suunnitelmani olisi, että Virnu löytää kolme orpoa itsensä näköistä pentua (Jotka ovat ikäänkuin Virnun kolme taistelua Virnun mielessä asuvaa siskoa vastaan) Oon miettiny että tekisin pennut pentu viekkuun alustavasti ja jos joku muu ottaisi edes yhden pennuista niin Virnu olisi ikäänkuin emo. Saattaa olla että tappaisin kaikki pennut (Paitsi ehkä yhden)

Nimi: Kaaosyö

20.09.2016 19:55
Kiitän tuuttifluutti!
Ja kyllä, se on minun tekemäni.

Nimi: Tuuttifluutti
Kotisivut: http://tuuttifluutti.simplesite.com/430805675

19.09.2016 18:43
Aiva hihana toi kuva tuolla yhlhäälä! <3 Onko se tän paikan yp:en tekemä? Ihana!

Nimi: Lilja
Kotisivut: http://taivaantuulet.suntuubi.com

05.09.2016 19:16
Linkinvaihtoa? Vastaus vieraskirjaamme. Ihana sivu<3

Nimi: Le Kotka

20.08.2016 19:00
voiko Kolibritassun ulkan vaihtaa kokonaan tuohon :

Kolibri on pieni siro naaras, jonka turkki on pitkähköä ja täysin valkoista, joka haittaa maastoutumista huomattavasti, mutta talvella se onkin hyödyllinen. Kolibrin häntä on sulkamainen ja hieman tavallista lyhyempi. Hampaat tällä ei ole terävimmästä päästä, mutta kynnet ovatkin hyvin terävät ja pitkät. Naaraan kasvot ovat hyvin kauniit, korvat ovat pitkät ja silmät erikoisen siniset, mitkä herättävätkin huomiota. Katse Kolibrin kasvoilla on usein totinen.

Vastaus:

Joop

©2017 Liljan tarinarope - suntuubi.com