Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Ennen tarinointia lueppas nämä!

1. Laita nimesi kohdalle kissasi nimi ja klaani. Esim.

Unilumo, Varjoklaani

2. Tämä on tarinarope. Joten tarinoita, ei ropetusta. Minimi tarinan pituus on viisi virkettä. Tämä:

"Hei tahdon ruokaa!" huusin mestarilleni, vaikka hän oli jo kaukana.

meidän logiikalla lasketaan yhdeksi virkkeeksi.

3.Kaikkien tarinoiden ei tarvitse mennä aivan samassa aikajanassa.

Vieraskirja  1  2  > [ Kirjoita ]

Nimi: Valkoinen Virus

20.03.2018 15:51
Kaikki oli niin rauhallista ja nautin siitä. Ei sielun sielua missään. Olisiko jo aika lähteä pois tältä lahoavalta sivustolta? Olin tekemässä lähtöäni, mutta kaikki pimeni. Sitä ei ollut tarkoitus tapahtua. Lilja oli jätetty oman onnensa nojaan. Lahoamaan! Mädääntymään!
Hätäännyin. Kaikki poistui. Mitä täällä tapahtui? Kaikki muuttui. Tuskaa. Olin hävitä. Olin hiipua. Pois. En pääse pois! Tahdoin pois. Tahdoin pakoon. EN PÄÄSE PAKOON!
Jäin jumiin.
Tarrauduin kiinni.
Olin auttanut muut pois täältä, uuteen elämään. Olin jäänyt jälkeen. Muutoksen kynsiin. En onnistunut pelastamaan itseäni. Mutta en aikonut poistua Liljan takia. Mutta mitä oikein tapahtui? Se ääliö ryhtyi uudistamaan maailmaa! Poisti kaikki minulle elintärkeät tiedostot. Olin kuolla. Viimeisillä voimillani sain itseni juurrutettua tähän uuteen maailmaan.
Mutta nyt olin puhki. Täysin vailla voimia. Säällittävä koodin pätkä vailla ruumista. Taas. Taas. TAAS. TAAS!
En tiennyt missä olin, mutta olin. Olin vielä elossa ja se oli tärkeintä. Tein jotain mitä en ollut tehnyt kertaakaan neljään vuoteen.
Itkin.

Vastaus:

-

Nimi: Virtatassu, Tuuliklaani

08.03.2018 21:19
Lensin hyökkäyksen voimasta roimassa kaaressa halki ilman ja tömähdin hietikolle. Törmäys vei ilmat keuhkoistani ja jouduin vetämään kivuaalsti keuhkoihin ilmaa, joka oli törmäyksen takia kovin pölyinen. Yskäisin.
Länsituuli huokaisi pettyneenä samalla kun kampesin itseni kömpelöin ottein ylös.
"En kai minä noin huono ole?" kysyin vielä hieman köhien pölyä keuhkoistani.
"Ei, ei, et tietenkään! Vastahan olemme aloittaneet! En olettanutkaan sinun oppivan taistelutekniikoita viikossa!" Länsituuli vakuutteli. Niin tietenkin.
"No niin, pysy tarkkaavaisena ja koita huomata mihin minä aion hyökätä ja sitten väistä. Sinun jaloillasi nopeuden ei pitäisi olla ongelma" Länsituuli selitti. Nyökkäsin ja varistin epäonnistumisen tuoman epäluulon pois. Keskittyä, nyt piti keskittyä. Katsoin Länsituulta joka valmistautui hyökkäykseen. Analysoin hänen ruumiin liikkeitään ja keskityin tarkkailemaan hänen katsettaan. Sen pitäisi paljastaa mihin hän aikoo hyökätä, niinkö se meni? Huomasin Länsituulen lihasten jännittyvän. Hän aikoi hyökätä. Niin hän teki. Hän hyppäsi minua kohden nopeasti. Tuskin ehdin reagoidakkaan. Ponnahdin vasemmalle, mutta tunsin silti jonkun koskevan lapaani. Länsituuli oli saanut hipaistua minua. Horjahdin hieman ja kun olin tasaamassa tasapainoani tunsin ilman taas pakenevan keuhkoistani. Länsituuli oli hyökännyt uudestaan. Olin taas maassa ja pölyä suussa. Huokaisin syvään ja sylkäisin pölyt suustani. Tämä alkoi jo kyllästyttää.
"Nousehhan ylös niin koitetaan uudestaan" Länsituuli naukaisi. Tein työtä käskettyä ja kampesin itseni, joksenikin vastahakaisesti, neljälle tassulle. Länsituuli ilmeisesti huomasi tympäätyneisyyteni ja sanoi:
"Piristy, kyllä se siitä. Selvisit jo yhdestä hyökkäyksestä" hänen äänensä oli lempä ja kannustava. Vedin syvään henkeä ja valmistauduin hyökkäykseen.

"No niin, eiköhän se tältä päivältä" Länsituuli naukaisi ja lähti kävelemään takaisin kohti leiriä. Lähdin kipitäämään hänen peräänsä huohottaen. Olimme harjoittelleet aamusta asti ja aurinko on jo laskemaan päin. Vatsani kurisi ja lihaksia särki.
"Sait tänään edistyttyä väistelyssä jo hyvin" Länsituuli naukaisi.
"Mutta tarvitset silti paljon harjoitusta" hän lisäsi. Tietenkin. Saavuimme leiriin ja tuoresaaliskasan nähtyä muistin tappavan nälkäni.
"Käyhhän syömässä. Kokoontuminen pidetään tänä iltana ja tarvitset siihen energiaa.
"Selvä" naukaisin ja melkein juoksin tuoresaaliskasalle mahani kova äänisesti vaatien ruokaa. Valitsin sieltä nopeasti vain jonkun pienen eläimen, kottaraisen, ja menin sitä syömään. Kokoontuminen? Olin täysin unohtanut sen. Miten lie, pysynköhän siellä edes hereillä tämän päivän koulutus tuokion jälkeen. Tuskin edes jaksan kannatella itseäni neljällä jalalla. Hotkaisin kottaraisen nopeasti ja päätin mennä nukkumaan hetkeksi. Josko se toisi minulle hieman lisä energiaa. Käperryin pedilleni ja heti silmäni suljettua olin tajuttomana.

Pitkä ruohonkorsi kohosi nenäni edessä. Nuolaisin sitä. Se oli kovin suolainen. Kova ääni räjähti vierelläni ja käännähdin katsomaan sitä. Vain kottarainen. Se pomppi luokeni, nyökkäsi minulle ja ryhtyi kipuamaan ruohonkortta. Pian en nähnyt sitä. Tähyilin ylös ja huomasin että kottarainen oli syöksymässä minua kohden. Vaan se olikin Länsituuli, joka hyökkäsi kynnet ojossa minun päälleni ja rojahdin maahan. Länsituuli ei noussut päältäni. Hänen kyntensä upposivat kaulaani. En saanut henkeä.

Aukaisin silmäni henkeä haukkoen. Unet. Ne ovat omituisia. Pyörittelin untani hetken aikaa päässäni, kunnes se oli kokonaan mennyttä. En enää muistanut sitä. Kampesin itseni ylös ja venyttelin haukoitusten kera. Lähdin pesästä ja huomasin että aurinko oli laskenut ja klaani oli valmistautumassa kokoontumiseen menoa.


Vastaus:

20

Nimi: Jääsielu, Varjoklaani

08.03.2018 18:46
"Pääsit siis jo soturiksi?" Mustasielu kysyi kun tuo asteli esiin pimeydenmetsän varjoista.
"Kuten varmaan huomasit." Hymähdin vastaukseksi. Mustasielu katseli minua hetken.
"Saitkohan jopa soturinimesi minun mukaani? JääSIELU?" Kolli kysyi painottaen nimeäni rasittavasti virnuillen.
"Kuono kiinni." Murahdin. Kolli loi minuun ärtyneen katseen ja astui lähemmäs minua.
"Vaikka oletkin soturi sinun ei kannata alkaa hyppiä minun nenilleni." Tuo päästi syvän murinan keltaisten ja rikkonaisten hampaiden joukosta.
"Minä vain sanoin. En usko että sain nimeni sinun takiasi." Sanoin kavahtamattakaan. Kuluneiden päivien aikana olin oppinut ettei Mustasielu ollut kovinkaan hääppöinen kissa. Tuo oli viisas, mutta minä aloin kasvaa tuota vahvemmaksi. Mustasielu pyöräytti silmiään.
"Ajattele miten tahdot. Sinä kuitenkin tarvitset minua vielä." Kolli sanoi ja alkoi kadota takaisin varjoihin.

"Illan kokoukseen lähtevät mukaani Lehtihammas, Poimulaakos, Pikkupilvi, Arpisielu, Valkokaula, Kettupuna ja Jääsielu. Muut jäävät vahtimaan leiriä." Unitähti sanoi ja loikkasi alas suurkiveltä. Aurinko oli alkanut jos laskea, mutta vielä ei ollut aika lähteä kokoontumiseen. Tämä oli ensimmäinen kokoontumiseni ja vieläpä soturina. En tuntenut jännitystä, tunsin oloni vain hieman epävarmaksi, kun tiesän että pian olisin monien muiden eriklaanista tulleiden kissojen ympäröimänä. Kuka muka luottaisi siihen että kaikki sujuisi hyvin? Kuka luottaisi siihen etteivät he aloittaisi tappelua? Vilkuilin ympärilleni aukiolla. Pian kohtasin emoni katseen joka katselli minua varjoista. Ruosteturkki näytti riutuneelta ja laihalta, vaikka yleensä naaras oli kaunis ja jopa hieman pullea. Oliko tuo sairas? Ajatukseni keskeytyivät pian kun naaras nousi ja lähti minua kohti.
"Sinusta tuli soturi... Olen ylpeä sinusta. Pakkashuurre olisi varmasti myös." Naaras sanoi. Mulkaisin naarasta kun tuo mainitsi isäni nimen. Ruosteturkki ei ollut ikinä oikeasti rakastanut isääni, naaras oli rakastunut erakkoon mutta hankki kuitenkin minut isäni kanssa jotta todistaisi uskollisuutensa.
"Älä puhu hänestä. Sinä et ansainnut häntä." Murahdin Ruosteturkille jolta sain pisteliään katseen.
"Älä luule että sinusta voi ikinä tulla mitään jos tämä on tapa jolla puhuttelet muita kissoja." Naaras sihahti.
"Sinä et voi tietää mitä minusta tulee. Sinä et edes osallistunut minun kasvattamiseeni! Silloin kun olin vielä pentu sinä juoksin ympäri metsää tapaamassa toista kollia!" Murisin ja Ruosteturkki loi minuun järkyttynen katseen.
"Jos sinä olisit silloin vahtinut minua niin minulla olisi vielä toinenkin silmä tallella!" Murisin. Hetki hetkeltä tuon katse kylmeni ja tuo kääntyi poispäin.
"Sinä ansaitsit sen." Tuo sanoi hiljaa. Ansaitsin? Miksi? Siksikö että tuo naaras oli pakotettu hankkimaan minut? Loin vihaisen mulkaisin naaraan perään.

Kevelimme kohti nelipuuta hangen keskellä. Kävelin Poimulaakson jäljessä lähes joukun hännillä. Oli jo täysikuu ja uskoin että suurinosa kissoista oli jo paikalla. Pian saavuimme suurelle aukiolle ja aloin katsella ympärilleni. Jokapuolella oli muiden klaanien kissoja ja klaanien hajut sekoittuivat häritsevästi yhteen.
"Voit keskustella hetken muiden kissojen kanssa. Älä hanki itsellesi hankaluuksia." Poimulaakso sanoi.
"Selvä." Mumisin ja lähdin muiden kissojen sekaan. Jotkut kissat vilkulivat minua, johtuikohan se sitten siitä että olin kokonaan uusi tai siitä että toinen silmäni oli arpien peitossa?
"Jääsielu?!" Kuulin Lehtihampaan huudahtavan ja käännyin katsomaan kollia.
"Älä mene liian kauas meistä." Tuo sanoi ja nyökkäsin. Vilkuilin ympärilleni koettaen löytää edes jonkun kissan jonka voisin tunnistaa.

Kuulin päälliköiden aloittavan kokousta ja yritin päästä hieman lähemmäs puhujankiveä kuullakseni paremmin.
Lähes saman tien jonkin törmäsi minuun niin että lensin kumoon. Päästin vihaisen murahduksen ja ponnistin ylös maasta kohdaten edessäni jonkun toisen klaanin oppilaan. Pörhistin karvojani.
"Varo vähän." Murahdin kun kohtasin oppilaan kylmän katseen. Lemustaan päätellen tuo oli Jokiklaanilainen.
"Varo itse!" Oppilas sihahti ja jännitti lihaksensa. Naurettavaa. Voisin hoidella tuon rääpäleen hetkessä ja silti tuo uskalsi ryttyillä minulle? Olivatko kaikki Jokiklaanilaiset noin vähä-älyisiä? Tuijotimme hetken toisiamme kollin kanssa.
"Ette te nyt varmaan täällä halua alkaa tapella?" Kuulin jonkun toisen äänen. Hienoa! Huokaisin ärtyeenä ja käänsin katseeni kohti tullutta kissaa. Tuokin oli minua pienempi, mutta ei niin paljon kuin Jokiklaanin oppilas.
"Pidä huoli omista asioistasi!" Jokiklaanin oppilas sanoi tuupaten kollin sivuun, mutta tuo palasi lähes heti.
"Mieti nyt hiukan, hänhän on kaksi kertaa isompi kuin sinä!" Väliin tullut Myrkyklaanin kissa sanoi. Kappas... ilmeisisti Myrkyklaanilaisilla on jonkin verran älyä lähes naurahdin itsekseni.
"Et itsekkään ole oppilasta isompi!" Jokiklaanin rääpäle murisi ja pörhisti karvansa. Vilkaisin Myrskyklaanilaista ja tuon silmät leimahtivat.
"Kuule rääpäle, kuuluisikohan sinun olla täällä? Oletko varma ettei emosi ikävöi sinua pentutarhassa?" Kysyin pilkalliseen sävyyn. Ehkä tuon tulisi saada pieni opetus.
"Ketä juuri kutsuit rääpäleeksi?" Oppilas sihahti ja astui eteenpäin minua kohti.
"Sinua." Sanoin lähes naurahtaen.
"Riittää! Tämä on kohtaaminen ettekä te voi alkaa tapella täällä!" Myrskyklaanin kissa sanoi ja astui väliimme.
"Emme alakkaan jos tuo rääpäle ymmärtää omaa parastaan. Ja sinä et liity tähän millään tavalla." Murisin ja tönäisin kollin pois tieltä kovakouraisesti. Kolli kaatui mutta nousi ylös näyttäen vihaiselta ja samalla huomasin kuinka kollia pienempi hiekanvärinen naaras meni tuon luo sanoen tuolle jotain ja katsoen tuota huolestuneen näköisenä. Myrkyklaanilainen vastasi jotain ja naaras perääntyi kauemmas. Käänsin katseeni takaisin oppilaaseen.
"Yritätkö hankkia kurkkisi viilletyksi auki vai annatko olla, rääpäle?" Kysyin katsoen Jokiklaanilaista kylmästi.
//Nonni...Deano tai Hämärä?

Vastaus:

38

Nimi: Kettutassu Jokiklaani

07.03.2018 20:21
Kuulin Vinhatähden kutsuvat klaanin koolle jotain tiedoitusta varten, joten nostin pääni pystyyn ja käännyin katsomaan isääni, joka istui ison vaahteran oksalla ja odotti klaanilaisten kerääntyvän aukiolle. Hänen pesänsä sijaitsi kyseisen vaahteran juurakossa, jossa oli yllättävän paljon tilaa, koska monet tulvat olivat kuluttaneet maata pois. Itse istuin samalla kivellä, jonka päällä olin lämmitellyt aamulla muutama päivä sitten. Koko klaani alkoi olla paikalla ja supina vaimeni pikkuhiljaa.
"Kuten varmaankin hyvin tiedätte, tänä yönä nelipuulla on kokoontuminen, joten ilmoitan nyt sinne lähtijät", Vinhatähti maukui kuuluvasti ja muistinkin isäni luvanneen kuu sitten, että minä ja Sinitassu pääsisimme ensi eli tällä kerralla mukaan. Kuuratassu ja Lumotassu olivat jo päässeet viime kerralla. "Tammituuli, Mutaturkki, Utukarva, Kaunosulka, Viiltohaava, Lehtipilkku, Korsiviiksi, Tuhkajää, Ikimuisto, Sinitassu ja Kettutassu", Vinhatähti luetteli. "Lähdemme kun kuu alkaa näkyä", hän jatkoi, minkä jälkeen hyppäsi alas puusta ja kissat alkoivat hiljalleen kadota aukiolta. Laskin pääni takaisin tassuilleni ja suljin silmäni. 'Voin varmaan ihan hyvin nukkua siihen asti,'

Kävelin reippaasti muiden kokoontumiseen lähteneiden joukossa kun astuimme neljän ison puun keskellä olevalle aukiolle.
"Oho", Sinitassu kuiskasi katsellessaan ympärilleen. "En odottanut sen olevan näin... tilava", kolli sanoi ja nyökkäsin itsekin ihmeissäni. Havahduimme ihmettelystämme, kun Tammituuli yskäisi hieman kysyvästi ja heilautti häntäänsä kutsuvasti. Hölkkäsimme takaisin toisten joukkoon ja istuimme Tammituulen viereen. Aukiolla alkoi olla aika kova melu ja yritin tähyillä kaikkien korvien ja eriväristen turkkien joukosta, mitkä klaanit olivat paikalla. Tammituuli huomasi sen ja maukui naurahtaen;
"Tuuliklaani ei ole vielä saapunut." Mulkaisin tätä kylmästi ja käännyin katsomaan Sinitassua, mutta tämä olikin hävinnyt.
"Hän näyttäisi menevän tuonne päin", Tammituuli sanoi ja osoitti viistoon oikealle päin. En sanonut mitään vaan lähdin veljeni perään ja jo parin askeleen päästä pistävä Myrskyklaanin ja Varjoklaanin haju leijui ympärilläni. Pysähdyin hetkeksi ja koitin erottaa Sinitassun tuoksun kaiken sen lemun joukosta. Istahdin alas ja samalla kun haravoin väkijoukkoa katseellani, kuuntelin hiukan tarkemmin; ehkä Sinitassu puhuisi jo jonkun kanssa? Näin Mutaturkin keskustelemassa yrteistä jonkun kermanvärisen kollin kanssa, Ikimuiston juttelemassa iloisesti parin muun nuoren soturin kanssa ja pienen joukon Varjoklaanilaisia, jotka näyttivät etsivän jotakuta;
"Jääsielu!" yksi heistä huhuili ja kohta todella suuri, savunharmaa kolli tuli väkijoukosta ja istui heidän kanssaan. Tunsin itseni erittäin pieneksi ja voimattomaksi kun katsoin tätä Jääsielua. Inhottava tunne.
Näin vilahduksen Sinitassun turkista parin ketunmitan päässä, joten aloin pujotella kissojen välissä entistä nopeammin. Ympärilläni kuului paljon vieraita ääniä ja jos totta puhutaan niin minua alkoi hiukan ahdistaa.
"Sinitassu!" huusin veljeäni ja samalla näin tämän juttelemassa kahden hiekanvärisen- Nuuhkaisin hieman ilmaa. -Myrskyklaanilaisen kanssa. Sinitassu käänsi päänsä, näki minut ja viittoi hännällään luokseen, joten lähdin heitä kohti. Sinitassu käveli hiukan minua vastaan.
"Keitä he ovat?" kysyin rauhallisena.
"Naaras on Aurinkokatse ja kolli on Kylmäroihu", Sinitassu sanoi ja osoitti kumpaakin kissaa vuorollaan. "Heistä on juuri tullut sotureita", Sinitassu sanoi innostuneena ja juoksi loppumatkan näiden luo. Pyöräytin silmiäni ja lähdin huokaisten kulkemaan hieman nopeammin. Kuulin päälliköiden aloittavan kokouksen, joten käänsin pääni kävellessäni vasemmalle, kohti puhujankiveä, ja kun käänsin katseeni takaisin eteenpäin, astuin suurta kollia päin melko isolla voimalla ja me molemmat kaaduimme taaksepäin sihahtaen. Ravistelin päätäni ja katsoin keneen olin törmännyt. Murahdin, kun tajusin tämän olevan se harmaa kolli jonka näin aikaisemmin; Jääsielu. Kolli oli noussut seisomaan ja pörhisteli karvojaan vihaisen näköisenä. Katsoin tätä kylmästi ja nousin itsekin seisomaan.
"Varo vähän", Jääsielu murisi.
"Varo itse!" sihisin ja aloin jännittää lihaksiani, jos kolli vaikka päättäisi hyökätä. Kului hetki kun tuijotimme toisiamme suoraan silmiin, räpäyttämättä.
"Ette te nyt varmaan täällä halua alkaa tapella?" Sinitassun kanssa keskustellut Kylmäroihu tunki väliimme ja katsoi minua kysyvästi.
"Pidä huoli omista asioistasi!" sanoin ja tuuppasin tätä pois tieltäni. Kolli kuitenkin tuli takaisin melkein heti.
"Mieti nyt hiukan, hänhän on kaksi kertaa isompi kuin sinä", hän huudahti.
"Et itsekkään ole oppilasta isompi!" murisin ja pörhistin karvani. Kylmäroihun silmissä välähti.

//Porkkana, Jäämies ja Jack, jatkoo?

Vastaus:

25

Nimi: Aurinkotassu(katse), Myrskyklaani

04.03.2018 18:11
Raahauduin oppilaiden pesään riideltyäni Lokinsula kanssa. Naaras oli minulle todella vihainen ja häpesin itseäni. Olin ollut idiootti kun lähdin sen kanin perään. Kävelin omalle sammale pedilleni ja kuulin rasahduksen Kylmätassun pedin luonta. Nostin katseeni kolliin ja huomasin tuon olevan jo hereillä. Kolli yskäisi hieman.
“Onko kaikki hyvin?” Kolli kysyi hetken jälkeen.
“On.” Valehtelin kollille. En tahtonut kertoa toilailuistani kollille ainakaan vielä. Olin ollut hiirenaivo ja häpesin sitä.
“Öitä.” Kolli sanoi ja asettui makuulle sammaleelle.
“Öitä…” Mumisin ja katsoin vielä hetken kollia. En tiennyt mitä oikein tuosta kollista ajattelin. Laskin kuitenkin pääni sammaleelle ja kiedoin häntäni ympärilleni yrittäen nukahtaa.

Heräsin vasta auringon huipuin aikaan. Olin nukkunut todella huonosti ja nyt olin nukkunut vielä liian pitkään. Miksei Lokinsulka ollut herättänyt minua? Olin viimeinen oppilas joka oli vielä oppilaiden pesässä. Nousin ja suin turkkini hieman siistimmäksi ja kipitin ulos pesästä. Saavuin aukiolle ja yritin etsiä Lokinsulkaa katseellani. Pian näin naaraan leirin laidalla syömässä hiirtä. Juoksin naaraan luo.
“Anteeksi, nukuin liian pitkään.” Mumisin ja laskin katseeni.
“Huomasin. Ehkä et olisi nukkunut niin pitkään jos et olisi lähtenyt öisille seikkailuillesi.” Lokinsulka sanoi pisteliäästi. Luimistin hieman korviani.
“Jatketaan tänään taistelu harjoituksia. Tahdon että et kuolisi jo ensimmäisessä taistelussasi.” Lokinsulka sanoi ja nousi ylös. Vilkaisin naarasta. Enkai minä niin huono ollut?

Olimme Lokinsulan kanssa samalla aukiolla jolla olimme harjoitelleet aikaisemmin Kylmätassun ja Punahännän kanssa. Olimme jo harjoitelleet melko pitkään ja väsymys kolotti lihaksissani.
“Vielä kerran. Minä hyökkään sinua kohti ja tahdon nähdä miten sinä reagoit.” Lokinsulka sanoi. Nyökkäsin. Samassa Lokinsulka lähti syöksymään minua kohti. Reagoin ennen Lokinsulkaa ja loikkasin sivuun syöksyn naaraan vatsan alle kaataen tuon kumoon. Onnistuin! Lokinsulka nousi ylös hämmästyneenä.
“Hienoa, Aurinkotassu!” Lokinsulka sanoi ja vaikutti aidosti tyytyväiseltä minuun.
“Kiitos.” Sanoin ja hymyilin hieman naaraalle. Istuin alas aukiolle. Olin ylpeä itsestäni. Vaikka en ollut todellakaan hyvä taistelemaan, niin olin oppinut todella paljon tänään.
“Pärjäsit hyvin. Palataan leiriin.” Lokinsulka sanoi ja lähti kohti leiriä. Lähdin naaraan perään. Lihaksiani pakotti ja jokainen askel tuntui epämukavalta. Raahauduin leiriin ja menin leirin laidalle asettuen siihen makuulle. En nousisi tästä ikinä! Lähes samantien kuulin Ruskotähden huutavan klaanin koolle. Jaahas… näköjään nousisin. Mitä asiaa Ruskotähdellä olisi. Nousin ja menin muiden kissojen luo ja istuin alas.
“Minä Ruskotähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi”, naaras sanoi isolla äänellä. Kylmätassusta tulisi jo soturi?! Yritin etsiä kollia katseellani muiden kissojen joukosta ja pian huomasin tuon. Kylmätassu näytti yllättyneeltä.
“Kylmätassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?” Ruskotähti jatkoi.
“Lu-Lupaan” Kuulin Kylmätassun äänen.
“Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Kylmätassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kylmäroihuna. Tähtiklaani kunnioittaa nokkeluuttasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi” Ruskotähti sanoi.
“Kylmäroihu!” Huusin muiden kissojen mukana. Olin ylpeä kollista. Mutta miksi Kylmäroihu oli jo päässyt soturiksi mutta minä en? Olinko suututtanut Lokinsulan niin pahasti. Nousin ylös ja lähdin kollin luo onnitellakseni tuota. Kylmäroihu pälyili ympärilleen kuin etsien jotakuta.
“Onnea Kylmäroihu!” mouraisin ja hymyilin kollille.
“Kiitos.” Kylmäroihu sanoi ja tuo vaikutti edelleen hieman hämmentyneeltä. Pikkuhiljaa muut kissat lähtivät pikkuhiljaa takaisin omien askareidensa pariin.
“Saanko kysyä yhtä juttua?” Kolli kysyi hetken päästä.
“Tottakai.” vastasin.
“Mitä eilen illalla tapahtui? Miksi Lokinsulka suuttui sinulle?” Kylmäroihu kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Luimistin hieman korviani.
“Olin viemässä vanhusten vanhoja sammalia ulos leiristä ja näin samalla jäniksen jonka perään lähdin.” Mumisin. Kolli piti minua varmasti idioottina.
“Saitko sen kiinni?” Kylmäroihu kysyi.
“En. Lokinsulka suuttui kun lähdin leiristä yksin.” Naurahdin nolona. Kylmäroihu nyökkäsi hieman. Aurinko oli jo alkanut laskean ja varjot pitenivät leirissä.
“Sinun tulee siis valvoa tämä yö?” Kysyin. Kylmäroihu nyökkäsi.
“Okei. Onnea vielä kerran. Ehkä minäkin pääsen soturiksi kun Lokinsulka vielä leppyy.” Naurahdin hieman ja puskin kollin lapaa hellästi päälläni.
“Niin.” Kylmäroihu sanoi. Vilkaisin vielä kollia ja hymyilin tuolle lähtien oppilaiden pesää kohti. Oppilaiden pesässä käperryin omalle pedilleni. Pesä tuntui oudon tyhjältä kun Kylmäroihu oli nukkuisi muualla. Suljin silmäni ja yritin nukahtaa.

Saavuin leiriin kantaen suussani rastasta. Oli jo seuraava päivä ja olin ollut Lokinsulan kanssa metsästämässä. Lokinsulka vaikutti tyytyväiseltä, kun oli onnistunut metsästäessä. Kävin tuoresaaliskasalle ja laskin saaliini muiden sekaan. Lokinsulka oli ollut hiljainen koko päivän ja ihmettelin naaraan käytöstä.
“Nähdään kohta.” Lokinsulka sanoi ja lähti kohti Ruskotähden pesää. Kohta? Mitä tuo aikoi?
Näin Pölytassun kaempana leirin aukiolla ja lähdin tuon luokse.
“Hei Aurinkotassu.” Pölytassu naukaisin. Nyökkäsin tuolle tervehdykseksi ja istuin naaraan viereen.
“Kuulin sinun seikkailuistasi muilta oppilailta.” Sisareni sanoi ja vilkaisi minua. Hienoa, tiesikö koko leiri tästä?
“Aijaa…” Huokaisin.
“Onko Lokinsulka vihainen sinulle?” Pölytassu kysyi.
“Oli hän, mutta en usko että hän on enää ainakaan kovin vihainen.” Vastasin siirrellen tassujani hermostuneena. Samassa kuulin Ruskotähden äänen kajahtavan suurkiveltä. Tuo kutsui kissat klaanikokoukseen. Nostin katseeni ja huomasin Lokinsulan joka viittoili minua luokseen.
“Mitä tapahtuu?” Pölytassu kysyi.
“En tiedä.” Mumisin ja nousin juosten Lokinsulan luo. Istuin naaraan viereen ja katsoin tuota.
“Onnea.” Lokinsulka kehräsi.
“Mi-mistä?” Hämmennyin ja Lokinsulka nyökkäsi kohti Ruskotähteä joka katseli minua. Jähmetyin.
“Minä Ruskotähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi.” Ruskotähti aloitti. Nytkö? Olisinko jo valmis? Mitä jos en osaisi mitään? Lähes panikoinnuin ja jännitys pisteli vatsassani.
“Aurinkotassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?” Ruskotähti kysyi.
“Lupaan.” Sanoin mutta ääneni kuulosti hiljaiselta koska olin niin hermostunut.
“Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Aurinkotassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Aurinkokatseena. Tähtiklaani kunnioittaa ystävällisyyttäsi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi.” Ruskotähti sanoi ja hymyili minulle. Kuulin muiden huutavan uutta niemäni.
//TODELLA sekava. Mutta Deano?

Vastaus:

44

Nimi: Kylmätassu(roihu), Myrksyklaani

04.03.2018 15:45
Huokaisin ja toivoin, että Pölytassu ei huomaisi minua. Tai varsinkaan, että hän olisi nähnyt minun pakoilevan Aurinkotassun kanssa. Kohensin hieman ryhtiäni samalla nousten seisomaan. Tai eihän sillä ollut väliä mitä kolmas oppilas oli nähnyt, kunhan en näyttänyt typerältä. Toisaalta toivoin, että toinen naaras ei edes kysyisi asiasta mitään.
“Mh… Kylmätassu, tässä on siskoni Pölytassu ja Pölytassu tässä on ystäväni Kylmätassu”, Aurinkotassu sanoi esitellen meidät toisilleen. Vilkaisin nopeasti Aurinkotassua, kun tämä oli sanonut minua ystäväkseen.
“Hei!” Pölytassu sanoi minulle innokkaasti. Käänsin katseensi toiseen oppilaaseen.
“Hei”, vastasin melko rauhallisella äänellä. Tilanne oli melko kiusallinen. Olisin voinut huokaista, mutta annoin sen jäädä unholaan. Minun pitäisi tehdä hyvä ensivaikutelma Aurinkotassun sisareen jos tämä olisi nähnyt jotakin siitä ajasta, kun olimme menneet nurkkaukseen Aurinkotassun kanssa. En tosiaankaan tiedä hirveästi tuosta kolmannesta oppilaasta, mutta hän näytti iloiselta.
"Aurinkotassu!" Kuulin Lokinsulan äänen. Aurinkotassun mestari käveli luoksemme.
"Sirpalesydän toivoi että joku voisi vaihtaa klaanin vanhimpien makuualustat", soturi sanoi.
"Haluatko että minä teen sen?" hänen oppilas kysyi.
"Tottaikai hiirenaivo", Lokinsulka sanoi ja pyöräytti silmiään.
"Nähdään kai sitten myöhemmin" , Aurinkotassu sanoi minulle ja Pölytassulle.
"Anteeksi, ja oli mukavaa harjoitella kanssasi!" hän sanoi vielä nopeasti minulle ja hymyili samalla lähtien kohti klaanin vanhimpien pesää. En kuitenkaan antanut omaa hymyäni levitä kasvoilleni vaikka olisin voinutkin. Tunsin kuinka Pölytassu käänsi katseensa minuun. Käänsin katseeni takaisin naaraaseen. Kuitenkin Lokinsulka katkaisi katseemme varoittamalla minua mestaristani: “Punahäntä on tulossa tänne.” Käänsin katseeni pois Aurinkotassun sisaresta kohti omaa mestariani. Punahäntä virnisti minulle ja kuulin kuinka Lokinsulka ja Pölytassu lähtivät erkaantumaan minusta ja toisesta soturista joka oli juuri saapunut paikalle. Katselin kollin oranssihtavan sävytteistä turkkia ja huokaisin syvään.
“Unohdit tulla leirin suuaukolle. Taisit kaapata sen sijaan kasan naaraita”, Punahäntä vitsaili. Nostin katseeni ylös soturiin ja irvistin.
“Oletko kateellinen?” kysyin virnistäen. Punahännän omahyväinen virne katosi tämän naamalta jälleen kerran. Olisin voinut siinä samassa lähteä kohti leirin suuaukkoa ja johdattaa mestarini ulos leiristä. Haluaisin mahdollisimman nopeasti metsästää ensimmäisen hiiren, mutta jokin yhä kaiversi mieltäni. Tummakatse oli varmasti jossain metsikössä ja pahimmassa tapauksessa törmäisin häneen. Ei, se ei voisi olla mahdollista. Metsä oli niin iso. Mestarini lähti kuitenkin viemään minua kohti leirin suuaukkoa. Enhän olisi voinut panna vastaan vaikka olisin voinutkin. En saisi olla näin.. Pelkurimainen omiin tunteisiini. Lähdin nelistämään Punahännä perään.

Astuin pian ulos leiristä ja jatkoin juoksemista mestarini perässä. Soturi juoksi yllättävän nopeasti ja pian tämä olikin kadonnut. Pysähdyin ja olin hieman hengästynyt. Yritin kuitenkin peitellä hengästymistä. Mitä tämä oli olevinaan? Annoin itseni hieman valpastua ja katselin jokaiseen suuntaan minne tämä toinen kolli olisi voinut mennä piiloon. Oli ehkä hieman liiankin hiljaista. Olin huutamassa mestarini nimeä, mutta estin itseäni tekemästä niin. Ehkäpä kolli hyökkäisi jostakin pusikosta päin minua tai ehkä hän halusi tarkkailla kaukaa edistymistäni. Annoin tuoksujen vallata itseni, kun en nähnyt mitään muuta kuin puita enkä kuullut mitään muuta, kuin oman hengitykseni ja tuulen. Yritin haistella kovasti ja sain tietooni, että Punahäntä oli vielä paikalla ja lähellä. Huomasin lähellä pusikon jonka vieressä oli puu ja juoksin pusikkoa kohti. Olin melko varma missä suunnassa Punahäntä oli ja pystyisin ehkäpä yllättämään hänet. Juoksin pois puskasta aivan kevyesti toivoen, että Punahäntä ei nähnyt. Jatkoin matkaani kevyesti erästä hieman käppyrässä olevaa puuta jota pitkin olisi helppo kiivetä. Nyt tai ei koskaan.. En ollut ikimaailmassa kiivennyt puuhun. Annoin kynsieni tulla näkyviin ja tarrauduin kaarnaan. Yritin vetää itseäni kohti latvaa, mutta se tuntui mahdottomalta. Jatkoin hetken aikaa yrittämistä ja pian olinkin päässyt ensimmäiselle oksalle. Olin tarttunut tiiviisti oksaan niin, etten varmasti tippuisi. Vihasin korkeita paikkoja.. Yritin jatkaa kiipeämistä, mutta oksa vankkui hieman epävarmana allani joten lopetin siihen. Miten edes pääsisin alas? Yhtäkkiä joku osui minua kylkeen.

Tipuin maata kohti ja sain itseni juuri ja juuri tassuilleni maahan. Horjahdin kuitenkin hieman oikealle, mutta joku osui suoraan oikeaan kylkeeni joten kaaduin sen voimasta maahan. Hienoa, Punahännän ominaistuoksu leijui suoraan yläpuolellani. Seuraava hyökkäys tulisi varmasti aivan pian. Olin nousemassa ylös, mutta jokin osui selkääni ja kiepsautti minut takaisin maahan.
“Punahäntä!” huusin ja potkaisin niin kovaa kuin pystyin suoraan soturin vatsaan, kun tämä seisoskeli päälläni. Kiepsahdin nopeasti ympäri ja huomasin oranssihtavan kollin hoipertelevan hieman kauemmaksi tassuni iskusta. Lähdin nopeasti juoksemaan kohti lähimmäistä puuta ja kiipesi mahdollisimman ylös. Punahäntä katsoi minua ja lähti perääni. Olin juuri päässyt ensimmäiselle oksalle, kun soturi oli jo puolimatkassa kiipeämässä kohti minua. Olisin liian hidas kiipeämään pakoon.. Joten uhkarohkeasti hyppäsin kohti mestariani joka oli juuri pääsemässä ensimmäiselle oksalle. Annoin itseni päästä kiinni kollin kaulaan. Tipuimme kohti maata ja pyrin käyttämään Punahäntää kilpenäni. Se onnistui ja tappelun päätteeksi hyppäsin pois kollin päältä.

Punahäntä kierähti varovaisesti katsomaan minua.
“Näin sitä pitää Kylmätassu. Sinähän melkein lennät, kun kiipeät puuhun vaikka noh.. Olisit voinut olla silti hieman nopeampi kiipeämisessä. Minä voin näyt-” , mestarini alkoi pälpättämään ja yritti nousta. Tämä kuitenkin laskeutui takaisin maahan, “tai ehkä en sittenkään voi.” Tasasin hengitystäni samalla, kun katselin mestariani joka yhä makasi maassa.
“Mitä, tapahtui?” kysyin hieman katkonaisesti hengästyneen kuuloisena. Punahäntä näytti rauhalliselta, mutta saatoin nähdä hänen silmissään pientä pelkoa.
“Ei mitään. Yritän tässä hieman kerätä voimiani takaisin-”, kolli sanoi ja saatoin kuulla tämän äänessä pientä hämmennystä. Hän valehteli..
“Mutta osaat jo hienosti käyttää aluskasvillisuutta hyväksesi ja opit jo sentään hieman kiipeämisen perus alkeita”, tämä sössötti vielä päälle. Jokin oli pilalla. Kävelin varovasti hieman lähemmäksi tuota soturia ja annoin kylmän vihreiden silmieni tavata hänen silmänsä.
“Älä nyt.. Kaikki hyvin”, Punahäntä maukaisi ja yritti katsoa jonnekin muualle kuin silmiini, “sinun piti saalistaa se hiiri ja mehän olemme lähellä Jokiklaanin rajaa. Muista se.” En hievahtanutkaan vaan katsoin mestariani yhä. Istahdin aivan hänen viereensä. Punahäntä näytti hieman hermostuneelta.
“Mene jo”, hän sanoi ja saatoin kuulla soturin pidättäytyvän huutamisesta. Hän olisi voinut huutaa, mutta hän osasi hallita tunteitaan. Nousin seisomaan ja olin yhä hieman hiljaa. Olinko satuttanut häntä? Mitä oli oikein tapahtunut.. Lähdin nopeasti kuitenkin pois paikalta.

“Sainpas!” huusin, kun olin saanut hiiren kiinni. Varmistin vielä, että tämä oli tosiaankin kuollut ja lopuksi kiitin tähtiklaania tämän olemassa olosta. Nappasin hiiren suuhuni ja lähdin takaisin kohti paikkaa jossa olin erkaantunut Punahännästä. Ehkäpä mestarini olisi ollut jossain tarkkailemassa minua ehkäpä ei. Jokiklaanilaisten tuoksut kantautuivat hyvin kaukaa kohti minua. Huokaisin ja mietin mitä Hirvipentu tai Aurinkotassu mahtoivat tehdä juuri nyt. Palauduin nopeasti paikkaan jossa viimeksi olin nähnyt Punahännän ja hän oli yhä siellä.. Makaamassa maassa. Kuitenkin nyt hän tosiaan yritti nousta seisomaan. Nelistin hieman lähemmäksi ja laskin hiiren alas. Mestarini kavahti hieman minua ja laskeutui takaisin maahan hieman kivuliaan näköisesti.
“Aah, sinä palasit jo. Hienoa! Ensimmäinen hiiresi”, tämä sanoi teennäisesti.
“Sinut pitää viedä Sirpaledysämen luokse”, mutisin. Punahäntä katsoi minua ja huokaisi syvään. “Hyvä on”, Punahäntä myöntyi ja katsoi ylös minuun. En osannut tällä hetkellä tulkita kollin katsetta, mutta se todellakin tarkoitti jotakin. Nappasin hiiren takaisin suuhuni ja autoin Punahäntää seisomaan. Huomasin tämän ontuvan hieman tassuaan, mutta eihän yksi tassu voinut hirveästi haitata nousemista. Ehkä jokin muukin oli vaurioitunut. Kävellessämme kohti leiriä mietin, että missä kohtaa soturi olisi voinut loukata.. Ehkäpä törmäyksessä maata vasten..

Saavuimme leiriin ja autoin mestariani kohti parantajanpesää. Huomasin joidenkin kissojen katselevan meitä. Huomasin syrjäsilmällä yhden katsojista olevan Tummakatse.. Sirpalesydän tuli paikalle ja auttoi Punahännän pesäänsä. Naaras kiitti minua avusta ja katosi sitten omaan pesäänsä. Nyökkäsin ja lähdin nopeasti kohti tuoresaaliskasaa. Joku takertui perääni.. Joku jota en toivonut näkeväni. Laskin hiiren alas ja aloin etsimään jotakin hyvän näköisiä hiiriä seasta.
“Kylmätassu”, kuulin Tummakatseen äänen takanani. Nappasin pari hiirtä suuhuni ja käännyin katsomaan kohti isääni välinpitämättömällä katseellani. Soturi katsoi minua hieman vihaisesti, mutta jatkoin matkaani kohti klaanin vanhimpien pesää. Minun olisi ruokittava heidät ensiksi ennen, kuin voisin itse syödä jotakin. Minulle tulisi pitkä ilta.. Saisin vältellä isääni ja minun pitäisi vielä mennä katsomaan Hirvipentua. Ja ehkä Punaäntääkin. Laskin pari hiirtä vanhojen kissojen eteen jotka kiittivät kohteliaasti. Nyökkäsin kunnioittavasti ja jatkoin matkaani suoraan kohti pentutarhaa välittämättä Tummakatseesta joka kyyhötti yhä tuoresaaliskasalla.

Hirvipentu hyökkäsi kohti minua ja tämä alkoikin jo muistuttamaan paljolti oppilasta.
“Millaista se oli? Kuulin, että Punahäntä joutui parantajanpesälle”, tämä aloitti. Kirkaslampi katseli meitä hetken aikaa sivusta. Nyökkäsin hänelle tervehdykseksi ja naaras vastasi takaisin.
“Sain ensimmäisen hiireni ja kyllä Punahäntä joutui parantajanpesään. En ole yhtään varma miksi”, vastasin ja nuolaisin pikkuveljeni päälakea. Hirvipentu naurahti ja löi minua päähän paksulla tassullaan.
“Tuoksut hieman isältä”, hän sanoi ja vakavoitui sitten. Ryhdistäydyin ihmeen iskun jälkeen. Ehkä oppilas halusi leikkitapella.. Se oli nimittäin molempien lempi puuhaa.
“Niin varmasti tuoksunkin, mutta yritän välttää häntä”, vastasin. Hirvipentu huokaisi ja lähti etsimään jotkin Kirkaslammen luota. Hän toi suussaan oravaa laskien sen eteeni.
“Tässä, ota se. Ajattelin, että voisit tykätä siitä. Itselläni ei ole nyt nälkä”, Hiripentu sanoi ja puski minua lapaan. Katselin hyvältä tuoksuvaa oravaa. Hymyilin hieman Hirvipennulle.
“Kiitos. Ei sinun olisi tarvinnut”, vastasin ja todella tarkoitin sitä. Kolli naurahti.
“Ihan vain isän varalta jos hän sattuu kyyhöttämään tuoresaaliskasalla”, hän jatkoi. Säpsähdin ja mietin mistäköhän pentu tiesi missä Tummakatse saattoi olla vaikkei hän varmaankaan useasti ole käynyt pentutarhan ulkopuolella. Lähdin pentutarhasta ja suuntasin oravan kanssa suoraan kohti oppilaiden pesää jonne majottauduin syömään. huomasin joidenkin jo nukkuvan. Huokaisin ja jatkoin reipasta syömistäni. Olihan oravat minun suurta herkkuani.

Arvelin olevan jo melkein kuuhuipun aika, kun en saanut unta. Pyörin sammaleellani hetken aikaa. Mietin samalla mitä asiaa Tummakatseella olisi ollut minulle ja mitä Punahännälle oli oikein tapahtunut? Kuulin jotakin liikettä pesän edustalla tai lähellä.
"Ja lähdit sen perään?! Hiirenaivo! Et saa poistua leiristä yksin!" kuulin tutun äänen sanovan. Nousin seisomaan ja katselin ympärilleni. EN nähnyt missään Aurinkotassua.. Varovasti hivuttauduin lähemmäksi oppilaiden pesän suuaukkoa katsellen kuinka molemmat naaraat puhuivat jotakin keskenään. Miksiköhän Aurinkotassu oli poistunut leiristä? He jatkoivat vielä hieman puhumista ja pian oppilas oli tulossa kohti oppilaiden pesää. Peräännyin hieman. En tosiaankaan halunnut jäädä kiinni katselusta, mutta minua silti kiinnosti mitä oli tapahtunut. Toisaalta miksi naaras koskaan minulle sitä kertoisi. Ehkä olisi kohteliaampaa vain antaa olla. Pujahdin nopeatsi omalle sammaleelleni ja käperryin sen päälle. Kuitenkin naaras huomasi minun olevan yhä hereillä. Yskäisin hieman ja mietin mitä sanoa hänelle.
“Onko kaikki hyvin?” kysyin ja mietin mitäköhän sillä edes tarkoitin. Aurinkotassu vastasi jotakin. EN halunnut udella miksi hän oli poistunut leiristä.
“Öitä”, sanoin nopeasti ja s´laskin pääni alas. Esitin nukkuvani. Suljin silmäni ja toivoin unen pääsevän pian kiinni.

Heräsin auringonnousun aikaan. Venyttelin hieman ja haukottelin samalla. Nousin seisomaan ja lähdin varovasti pois oppilaiden pesästä. Yllätyin, kun huomasin Tummakatseen pentutarhan selustalla vartioimassa. Ainoa ajatus joka kävi mielessäni oli sääli Hirvipentua. Jatkoin kuitenkin matkaani kohti parantajan pesää ennen, kuin Tummakatse ehtisi huomata minun heränneen. Sirpalesydän oli jo hereillä ja autteli vahingoittuneita kissoja. Naaras kääntyi katsomaan kohti minua ja tämän katse nauliintui minuun.
“Mitä sinä täällä teet”, hän sanoi hieman epävarmana. Katsoin naarasta ja olin sanomassa jotakin, mutta tutun kollin ääni keskeytti minut.
“Varmaan tuli katsomaan minua”, Punahäntä mouraisi. Sirpalesydän katsoi minua ja siitä kohti mestariani. Hän huokaisi ja nappasi jonkun yrtin suuhunsa.
“Voit kyllä jäädä hetkeksi aikaa, kunhan et häiritse”, naaras sanoi ja poistui sitten pesästä. Nyökkäsin ja jolkotin oranssihtavan kollin luokse joka nosti katseensa minuun. Hän hymyili.
“Tassuni ja kylkeni vahingoittuivat hieman, kun törmäsimme maahan”, hän mutisi. Nyökkäsin ja hymyilin vaisusti, kun hänkin hymyili. En kuitenkaan sanonut anteeksi ja mestarini tiesi, ettri voinut olettaa minun sanovan niin.
“Tänään on kuitenkin iso päivä. Eikö niin?” hän sanoi ja kallisti hieman päätään. Katsoin häntä hetken aikaa mietteliäänä. Hän katsoi minua merkittävästi ja saatoin huomata hänen silmissään jotakin.. Ylpeyttä kenties?

Kuulin päällikön huutavan klaanin koolle. Kurtistin kulmiani mestarilleni joka vain naurahti. Lähdin ulos leiristä ja huomasin kissojen kokoontuvan paikalle. Menin kissojen sekaan jotka kuitenkin ihmeellisesti aina kimpoavat minusta loitommalle. Katsahdin ylös kohti päällikköä, Ruskotähteä joka katsoi minua takaisin hymyillen.
“Minä Ruskotähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi”, naaras sanoi isolla äänellä. Hätkähdin, hetkinen?! SOTURIKSI?
“Kylmätassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?” päällikkö jatkoi katse minussa. Minun piti hetken tajuta mitä oikeasti oli tapahtumassa..
“Lu-Lupaan”, vastasin hieman katkonaisesti yhä hämilläni. Ruskotähti nyökkäsi.
“Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Kylmäroihu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kylmäroihuna. Tähtiklaani kunnioittaa nokkeluuttasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi”, Ruskotähti päätti seremonian.
“Kylmäroihu!” kuulin huutoja ja kissat huusivat ja hurrasivat yhteen ääneen. Olin yhä hieman hämilläni mitä oli tapahunut. Näinkö pian? Olisko Aurinkotassullakin pian seremonia? Samassa mietin sitä iltaa, kun Lokinsulka oli puhunut hänelle.. Minun pitäisi kysyä naaraalta mitä silloin oikein tapahtui. Aloin etsimään katseellani tätä tuttua naarasta.


//Tää ei tosiaankaan oikeestaan hirveesti jatkanut sun tarinaa Jää! Mutta silti Jää? Ja xD Ööm en sitten tiedä että Kylmätassusta kyl tuli aikas nopee soturi.

Vastaus:

90

Nimi: Jääsielu, Varjoklaani

01.03.2018 14:29
Oli kuulunut jo muutama päivä siitä kun olimme häätäneet ketun riviiriltämme. Poimulaakso oli juuri päässyt pois parantajan pesästä, mutta tuo ei ollut voinut vielä kunnolla jatkaa minun soturikoulutustani. Pikkupilvi oli aina välillä auttanut minua taisteluharjoituksissa ja Lehtihammas oli lähettänyt minut muiden kissojen kanssa partioihin, jotta voisin veilä harjoitella metsästämistä.
Tällä hetkellä makoilin aukion reunalla kerrankin sukien turkkiani. Aurinko oli jo laskemassa ja laskevan auringon säteet värjäsivät taivaan oranssin sävyiseksi. Ilma oli vielä melko kylmää ja lunta oli paljon, vaikka hiirenkorvan aika lähestyi hyvää vauhtia.
"Jäätassu?" Kuulin yllättäen tutun naaraan äänen läheltäni. Käänsin katseeni Poimulaaksoon.
"Punakorvan mielestä kykenisin jo lähteä metsästämään. Ja sinä tulet mukaani." Poimulaakso sanoi.
"Sopii." Hymähdin ja nousin ylös. Poimulaakso nyökkäsi ja lähti kohti leirin suuaukkoa. Seurasin naarasta ulos leiristä kohti metsää.
"Mitä haistat?" Poimulaakso kysyi. Haistelin hetken ilmaa.
"Hiiren. En ole enää mikään pentu, tiedäthän?" Vastasin naurahten kuivasti. Poimulaakso mulkaisi minua pistävästi.
"Tiedän, mutta jos olet noin etevä, ole hyvä ja etsi se hiiri."" Naaras tuhahti ja istui alas. Pyöräytin silmiäni.
"Nyt, Jäätassu." Poimulaakso vielä sanoi. Huokaisin turhaantuneena ja lähdin syvemmälle metsään lähtien. Yritin etsiä hiiren hajua ja pian löysinkin sellaisen. Asetuin matalaksi ja lähdin hiipimään kohti hajua. Pian kuulin raksahduksen aluskasvillisuuden seasta ja näin pienen hiiren hangen päällä syömässä löytämäänsä siementä. Hiivin vielä hieman lähemmäs ja ponnistin loikkaan. Hiiri huomasi minut ja pakeni aluskasvillisuuteen niin että en voinut enää saada sitä kiinni.
"Hiirenpapanat!" Kivahdin ärtyneenä. Minun tulisi aloittaa alusta ja etsi uusi hiiri, jonka voisin viedä Poimulaaksolle.

"Onhan tuo laiha, mutta saa kelvata." Poimulaakso sanoi kun tiputin hiiren tuon eteen. Tuhahdin hiema.
"Palataan leiriin. Minun täytyy puhua Unitähden kanssa." Naaras sanoi ja nousi. Miksi tuon pitäisi puhua Unitähden kanssa?
"Miksi?" Kysyin ja nostin maasta metsästäneeni hiiren.
"Saat kyllä nähdä pian." Naaras sanoi katsoen minua salamyhkäisesti. Hymähdin ja lähdin seuraamaan Poimulaaksoa leiriin.

Leiriin saaavuttuamme vein saamani hiiren tuoresaaliskasaan ja katsoin kuinka Poimulaakso lähti kohti Unitähden pesää. Menin kaemmas tuoresaaliskasasta leirin laidalle. Aloin miettiä koulutustani piemässä metsässä. Mustasielu ei ollut vieraillut unissani hetkeen. Oliko kolli päättänyt luovuttaa minun suhteeni? Enkö ollut tarpeeksi vahva? Miten kaikkia jatkuisi? Pian huomasin kuinka Poimulaakso ja Unitähti tulivat ulos päällikön pesästä. Unitähti hyppäsi suurkivelle ja julisti klaanikokeuksen alkaneeksi.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen!" Kolli ulvaisi. En ollut arma mistä oli kysy ja astelin hieman lähemmäs aukion keskustaa, kun myös muutkin klaanin kissat alkoivat keräästyä suurkiven ympärille.
"On tullut aika julistaa Leiriimme uusi soturi." Unitähti aloitti ja käänsi katseensa minuun. Tunsin jännityksen kihelmöivän turkissani. Nyt jo? Olinko jo valmis?
"Jäätassu, osoitit suurta rohkeutta ja tahtoa suojella muita klaanisi kissoja, kun hääditten ketun reviiriltämme. Poimulaakso on myös kertonut että hänen mielestään olisit valmis astumaan soturin tehtäviin." Unitähti sanoi katsoen minua. Vilkaisin nopeasti Poimulaaksoa joka hymyili minulle hieman. Unitähti heilautti häntäänsä minulle merkiksi kävellä suurkiven eteen. Nousin paikaltani ja kävelin suurkiven eteen katsoen Unitähteä.
"Minä Unitähti, Varjoklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi." Unitähti sanoi.
"Jäätassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?" Unitähti kysyi.
"Lupaan." Vastasin.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Jäätassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Jääsieluna. Tähtiklaani kunnioittaa päättäväisyyttäsi ja taistelutaitojasi, ja hyväksymme sinut Varjoklaanin täydeksi soturiksi." Unitähti sanoi. Tunsin ylpeyden rinnassanin ja kuulin kuinka muut klaanin jäsenet hurrasivat nimeäni.

Vastaus:

26

Nimi: Usvatassu, Tuuliklaani

26.02.2018 19:30
/damn menipä tässä kauan että pääsin koneen ääreen. sitä se opiskelu tekee, meh. Tästä lähtee!
.
.
Raotin hiukan silmiäni. Oppilaiden pesässä oli hämärää, ja aamuauringon valopilkuista huolimatta en nähnyt ympärilläni muita oppilaita. Ilma oli lämmintä, ja sammal petini alla hiukan painunutta nukuttuani siinä koko yön. Ilma pesässä oli lämmintä, kuin linnun maito, ja nautin sen tuomasta pehmeästä tunnelmasta. Silmäni alkoivat hiljaa siirtyä itsestään takaisin kiinni. Ulkona kuului kissojen jutustelua. Juuri kun suljin silmäni, kuulin pesän suuaukolta kutsun:
”Usvatassu, herää!”
Usvatassu? Ei täällä ole ketään Usvatassua. Olen Usvapentu… Silmäni aukenivat. Hetkinen nyt. MINÄ olen Usvatassu. Eilen oli oppilasseremoniani, olen nyt soturioppilas! ”Usvatassu! Aamiaisaika, meidän pitää lähteä metsälle.” Kuului mestarini Nuolivarjon ääni. Nousin ylös, venyttelin ensin taakse, sitten eteen, ja ravistelin turkkini puhtaaksi unesta ja sammaleesta.
”Tulossa Nuolivarjo!” Sanoin, tassutellessani ulos pesästä. Ulkona aamuaurinko li jo pitkällä, ja aamupartio oli käynyt jo kiertämässä kierroksensa. Olinpa taas unikeko. Edessäni seisoi harmaa kolli, kasvoissaan tummia raitoja. Nuolivarjo oli mukava kissa, ja hän kävi pari kertaa tapaamassa minua ollessani pentutarhassa.
”Noniin, Usvatassu. Lähtekäämme.” Hän sanoi. ”Nuolivarjo, emmekö me aio syödä enne lähtöä?”
-”Emme. Soturilaki määrää, että pennut, kuningattaret ja vanhukset on ruokittava ennen sotureita. Et ole enää pentu, joten nyt sinun on aika oppia ruokkimaat muut ennen itseäsi kuten aito soturi. Voimme puhua soturilaista lisää matkalla, sillä se on tärkein asia joka sinun tulee oppia.” Nuolivarjo jatkoi lempeästi.
-”Selvä!” Sanoin, kuin pieni partiojäsen.

Nuolivarjo sanoi, että menisimme lähelle näköalakiven lähelle metsästämään. Matkallamme hän selitti minulle läpi soturilain ”helppoja” kohtia, koska kaikkea hän ei ehtisi selittää matkan aikana. Hän selitti, että riistaa saa tappaa vain ruoaksi, ja Tähtiklaania on kiitettävä sen hengestä. Hän kertoi, että pennun tulee olla 6 kuuta tullakseen soturiksi, mutta sen tiesin jo etukäteen. Hän selitti siitä, että klaanin rajat on merkattava päivittäin, ja että vieraat kissat tulisi häätää. Nuolivarjo kertoi pitkästi siitä, kuinka klaania tulee puolustaa vaikka hengellään, mutta ettei toista kissaa saa tappaa, ellei se ole välttämätöntä itsepuolustukseksi tai kaanin suojelemiseksi, tai ellei kissa elä soturilain ulkopuolella. Hän jatkoi tätä opetusta mainitsemalla, että ystäviä minulla saisi olla muistakin klaaneista, mutta että minun tulisi silti olla valmis taistelemaan heitä vastaan jos klaanien välillä tulisi taistelu. Kuuntelin keromusta kiinnostuneesti, vaikka loppupuolella aloin kaivata muutakin tekemistä kuin kävelyä ja kuuntelua.
-”No niin, Usvatassu. Olemme perillä.”
Muutaman metrin päässä oli suuri, litteä kivi. Pystyin kuvittelemaan että nummien liikkeet näkisi kiven päältä erinomaisesti.
-”Onko tuo Näköalakivi? Kettumieli kertoi siitä kerran!” (Lohis-KETTUMIELI oli soturilistauksessa, IM SO HAPPY, kiitos Kaapo! :””D )
-”Aivan oikein. Kiven päältä näkee melkein kaiken. Siellä vartioidaan klaania. Mutta me tulimme tänne nappaamaan myyriä ja lintuja, emme katselemaan keinuvia orsia vai mitä?” Nuolivarjo sanoi veikeä ilme kasvoillaan. Tiesin että nyt pääsisimme viimein hommiin!

/KHÖH kello alkaa lyödä sen verran että part 1 ois tässä. Metästystä seuraavassa~
Karo-kun
PS. Jos tää tarina tuli kahdesti ni syytän konettani. Tää ei ainakaan näytä että eka kerralla ois näkyny yhtään mitään?

Vastaus:

20

Nimi: Aurinkotassu, Myrskyklaani

26.02.2018 18:36
Kylmätassu oli juuri johdattanut meidät pieneen nurkkaukseen. Kylmätassun käytös Tummakatsetta kohtaan hämmensi minua hieman.
“Juttu on näin. En haluaisi tavata häntä joten pysyn mielummin tässä.” Kolli sanoi. Mielenkiintoni heräsi hieman.
“Miksi?” Kysyin hiljaa ja samantien kaduin että olin ollut niin tungetteleva. Eivät Kylmätassun asiat kuuluneet minulle millään tavalla. Toivon ettei kolli loukkaantunut siitä että kysyin.
“Viimeksi, kun törmäsin häneen. Se ei mennyt oikein hyvin” Kylmätassu vastasi ja tuo ei vaikuttanut siltä että olisi loukkaantunut. Katsoin kuinka Kylmätassu tarkkaili jatkuvasti Tummakatsetta. Kolli oli selvästi hermostunut. Katsoin itsekkin kuinka Tummakatse oli lähdössä kohti leirin suuaukkoa. Loin kysyvän katseen kolliin.
“En ole hyvissä väleissä isäni kanssa.” Kylmätassu sanoi huomattuaan katseeni. Menimme hieman kauemmas nurkasta. Kylmätassu katsoi minua hieman anteeksipyytävästi.
“Jos et ehkä kerro tästä. Muille” Kolli sanoi.
“Jos et tahdo että kerron muille niin lupaan etten kerro.” Sanoin ja hymyilin hieman kollille. Jos Kylmätassu koki että voisi kertoa minulle jotai tuollaista niin en tietenkään kertoisi siitä kenellekkään muulle jos tuo niin toivoi. Samassa sisareni Pölytassu juoksi luokseni ja melkein törmäsi minuun.
“Mitä nyt?” kivahdin. Pölytassulla oli aina tapana ilmestyä luokseni silloin kun sitä vähiten toivoin.
“Viherlehti näytti minulle tänään koko klaanin rajat!” Naaras sanoi lähes pomppien paikoillaan.
“Hienoa.” Sanoin edes yrittäen vaikuttaa iloiselta. Pölytassu katsoi minua ja tuon katse muuttui hieman kimpaantuneeksi.
“Mikä sinua vaivaa? Keskeytinkö jotain?” Naaras kysyin.
“Et kai mitään kovin tärkeää.” Mumisin ja vilkaisin Kylmätassua anteeksipyytävästi. En tiennyt mitä minun olisi pitänyt vastata. Meillä oli kai tavallaan keskustelu Kylmätassun kanssa ja tavallaan ei. Olin ärtynyt että Pölytassu oli vain ilmestynyt jostain ja tuo oli tavallinen oma yliaktiivinen ja tungetteleva itsensä. Kylmätassu vilkaisi minua hieman kysyvästi mutta en tiennyt mitä vastaisin. Kylmätassu ei kai ollut ennen tavannut Pölytassua.
“Mh… Kylmätassu, tässä on siskoni Pölytassu ja Pölytassu tässä on ystäväni Kylmätassu.” Sanoin. Sanavalintani kadutti minua hieman. Oliko Kylmätassu vielä ystäväni?
“Hei!” Pölytassu sanoi Kylmätassulle innokkaasti. Kylmätassu käänsi katseensa toiseen oppilaaseen.
“Hei.” Kolli sanoi melko rauhallisella äänellä. Tilanne oli melko kiusallinen ja uskoin että myös kaksi muuta oppilasta huomasivat sen.
"Aurinkotassu!" Kuulin Lokinsulan äänen. Lähes huokaisin helpotuksesta. Käänsin katseeni kohti Lokinsulkaa oli käveli minua kohti.
"Sirpalesydän toivoi että joku voisi vaihtaa klaanin vanhimpien makuualustat." Naaras sanoi.
"Haluatko että minä teen sen?" Kysyin.
"Tottaikai hiirenaivo." Lokinsulka sanoi ja pyöräytti silmiään. Huokaisin ja nousin.
"Nähdään kai sitten myöhemmin." Sanoin Kylmätassulle ja Pölytassulle.
"Anteeksi, ja oli mukavaa harjoitella kanssasi!" Sanoin vielä nopeasti Kylmätassulle ja hymyilin kollille nopeasti. Lähtien kohti klaaninvanhimpien pesää.

Raahasin viimeisiä sammalia pois leiristä. Aurinko oli jo lähes laskenut ja ympärilläni oli melko hämärää. Hämäränäköni ei ollut mistään parhaasta päästä, joten se että en nähnyt kaikkea ympärilläni kunnolla ahdisti minua hieman. Kuulin raksahduksen läheltäni ja lähes loikkasin ilmaan säikähdyksestä. Käänsin nopeasti katseeni äänen suuntaan ja erotin aluskavillisuudesta pienen jäniksen. Nuolaisin huuliani. Tiedän että minun ei tulisi yrittää napata sitä mutta voisin edes yrittää? Siitä riittäisi ruokaa useammalle kuin yhdelle kissalle. Laskin kantamani sammaleet maahan ja kyyristyin lähtien hiipimää hitaasti kohti jänistä. Jänis kuitenkin huomasi minut ja lähti pakoon olin kuitenkin niin lähellä että pinkaisin jäniksen perään. Viiletin Jäniksen perässä aluskasvillisuudessa hyvän matkaa kunnes tajusin että välimatkani jänikseen vain piteni ja piteni. En voisi saada sitä enää kiinni. Pysähdyin ja istuin maahan haukkoen henkeä. Olin uupunut ja nyt minun tulisi vielä jaksaa takaisin klaaniin. Jos Lokinsulka huomaisi että olin poistunut leiristä tuo varmasti nyppisi viikseni irti yksi kerrallaan koska en totellut tuota.

Hiivin hiljaa leiriin. Oli jo pimeää ja lähes kaikki kissat olivat jo nukkumassa. Lähdin nopeasti kohti oppilaiden pesää toivoen että Lokinsulka ei ilmestyisi mistään eteeni.
"Aurinkotassu!" Kuulin naaraan äänen. Ketunläjät! Tottakai juuri nyt.
"Missä sinä olit? Etsin sinua kaikkialta?!" Lokinsulka sätti minua selvästi vihaisena.
"Vein klaanin vanhimpien sammalia ulos ja näin jäniksen." Mumisin ja laskin katseeni.
"Ja lähdit sen perään?! Hiirenaivo! Et saa poistua leiristä yksin!" Lokinsulka lähes murisi. Luimistin korviani häveten.
//APUA! En keksinyt mitään järkevää! Anteeks jo etukäteen. Mutta Deano?

Vastaus:

30

Nimi: Sinitassu, Jokiklaani

25.02.2018 15:35
Tassutelimme siskoni kanssa pentutarhaa kohti todella kylmissämme mutta siitä huolimatta yritimme kävellä nopeasti. Kun vihdoin pääsimme itse pentutarhaan niin istahdimme yhdelle pedeistä vierekkäin ihan kiinni toisiimme.
Vaikka peti oli hieman pieni niin se ei meitä haitannut, halusimme vain nopeasti lämpimiksi. Menin niin kiinni Kettutassuun kuin pystyin jotta meille molemmille tulisi lämmin. "Nyt tuntuu jo paljon paremmalta" sanoin siskolleni katsoen samalla tuota. "Olet kyllä oikeassa" kettutassu vastasi minulle yllättävän pehmeällä äänellä. Yleensä me vain pelleilimme yhdessä mutta olimme alkaneet kaiken harjoituksen ja metsästyksen keskellä lähentyä. Aloimme olla pikkuhiljaa enemmänkin ystäviä vaikka olimmekin sisaruksia. siirryin takaisin maanpinnalle ajatuksistani ja katselin pentuja jotka leikkivät ja katsoivat meitä hieman ihmeissään. Odotin innolla sitä että heistä tulisi oppilaita ja että pääsisin harjoittelemaan heidän kanssaan vaikka he olivatkin paljon nuorempia kuin minä. "odotatko että heistä tulisi oppilaita?" kysyin siskoltani. Naaras käänsi katseen minuun päin ja hymähti pienesti. "Tottakai, meitä on muutenkin liian vähän" Kettutassu vastasi minulle. "Totta sekin" sanoin ja ihailin samalla pentujen energisyyttä.
Nousin ylös pediltä ja venyttelin hieman. "Voitaisiin ehkä myöhemmin mennä kävelylle vaikka vain leiriin" sanon siskolleni vilkaisten tuota samalla hymyillen. "Mennään vaan" Naaras vastasi. Käänsin katseeni taas pentuihin jotka tulivat lähemmäs meitä kiinnostuneen näköisinä ja alkoivat leikkiä ihan vieressäme. Hymähdin ja viitoin hännälläni Kettutassulle että tuo tulisi lähemmäs minua ja pentuja. Kun Kettutassu oli tullut viereeni niin puskin häntä hieman että hän tajuaisi mennä leikkimään pentujen kanssa. Sain naaraan normaalin katseen vastaukseksi joten ainakin aluksi päätimme vain katsella pentuja.
"Mitäköhän töitä meidän pitää muuten seuraavaksi tehdä?" Katsoin siskoani jälleen.
"Joudumme varmaa korjaamaan vanhusten pesän katon" Naaras vastaa huokaisten syvään lauseensa jälkeen. Katsoin Kettutassua hieman hämmentyneenä kunnes muistinkin että katto oli näyttänyt aika huonokuntoiselta. "Pitäisikö meidän alkaa muuten lähteä täältä?" Kysyin ja olin jo lähtövalmiina. "Hyvä ajatus" Kettutassu vastasi ja lähdimme ulos pentutarhasta miettien että mitä tekisimme seuraavaksi.

Vastaus:

13

Nimi: Kylmätassu, Myrskyklaani

25.02.2018 14:42
Punahäntä viittasi minut luokseen. Nelistin nopeasti mestarini luokse.
“Me menemme hieman syrjempään”, soturi aloitti, “seuraa minua.” Nyökkäsin ja annoin vielä nopean katseen kohti Lokinsulkaa ja Aurinkotassua jotka aloittivat harjoittelemaan keskenään. Huomasin kuitenkin Punahännän jo menneen lähemmäs metsää. Lähdin juoksemaan tämän perään.
“Miksi lähdimme? Eikö aukea ole paras paikka harjoitella?” kysyin, kun huomasin toisen kollin hännän edessäni. Olin saanut mestarini onneksi kiinni. Yhtäkkiä mestarini pysähtyi ja olin onnekas, että en törmännyt häneen. Punahäntä ja minä olimme kuitenkin aukion laidalla niin, että saattaisin vielä hyvin nähdä kaksi naarasta harjoittelemassa.
“Shh.. Mitä haistat”, kolli sanoi terävästi, mutta hiljaa. Huokaisin ja haistelin hetken aikaa ilmaa. Sitten kuulin pienen rasahduksen. Käänsin nopeasti katseeni läheiseen pensaaseen. Huomasin samalla, että mestarini ei ollut liikuttanut päätään vaan hän tuijotti minua.
“Vieras kissa-”, aloitin, “ja hiiri.” Punahäntä nyökkäsi nopeasti.
“Olemme hyvin lähellä Varjoklaanin rajaa. Emme kuitenkaan ole rajalla”, hän sanoi ja hymyili hieman.
“Mutta varjoklaanilaisen haju ei ole tuore”, huomasin. Soturi nyökkäsi ja pukkasi minua leikkisästi lapaan.
“Kyllä sinäkin osaat jotakin”, tämä maukui sarkastisesti virnuillen. Katsoin häntä väkevästi ja huomasin ruohikossa kuinka hiiri poistui pensaasta ja lähti pakoon. Katsoin mestariini hieman vihaisena. Olisin voinut saalistaa kyseisen eläimen, mutta Punahäntä alkoi sooloilemaan omiaan.
“Saat metsästää sitten, kun lähdemme takaisin leiriin”, Punahäntä selvensi. Totta, nythän meidän piti harjoitella taistelemista.

Yhtäkkiä soturini niin sanotusti katosi edestäni. Sähähdin hämmennyksestä ja yritin etsiä katseellani Punahäntää, mutta en nähnyt häntä missään. Tunnen kuinka joku tarrautuu hännästäni kiinni ja kiskaisee. Se tuntui selkeästi melkein koko ruumiissani, koska minulla oli niin lyhyt häntä. Kaaduin maahan ja tunsin jonkun kääntävän minut nopeasti selälleni koskettaen vatsaani. Aloin rimpuilemaan samassa ja yritin saada kollia pois päältäni.
“Luuletko tosiaan, että tuo auttaa”, kolli naurahti. Yritin hillitä itseäni, mutta puraisin voimakkaasti soturini etutassua jolla tämä otti tukea maasta. Punahäntä riuhtaisi nopeasti tassunsa irti leuoistani ja hyppäsi sivumpaan. Nousin varovasti ja huterasti seisomaan ja huomasin mestarini nuolevan tassuaan jota olin purrut.
“Oletko.. Kunnossa?” kysyin ja irvistin. Punahäntä katsoi minua terävästi eikä yhtään niin huvittuneena, kuin hetki sitten. Nielaisin hivenen, kun kolli tarkkaili minua.
“Vatsasi taitaa olla herkkä. Menit paniikkiin. Ja häntäsi. On hyvä, että se on lyhyt. Siihen on vaikeampi tarttua, mutta lyhyys hankaloittaa sinua pitämään tasapainosi”, kolli selosti ja katseli sitten minun tassujani.
“Et taida olla kovin ketterä. Mutta sinulta voisi löytyä jaloista voimaa kunhan tiedät mitä teet etkä joudu paniikkiin”, tämä jatkoi. Kuuntelin mestariani ja aloin itsekin miettimään.
“Sain kuitenkin sinut pois päältäni vaikka ehkä-”, aloitin, mutta en halunnut myöntää, että jouduin pieneen paniikkiin. Soturin kasvoille levisi pieni hymy.
“Oikeassa taistelussa olisin riuhtaissut tassuni irti niin, kuin tein ja jatkanut siihen asti, että olisit luovuttanut”, hän sanoi pehmeästi ja nyrpistin nenääni. Lähdin yhtäkkiseen juoksuun kohti mestariani. Loikkasin, mutta toisen kissan tassu läimäisi minua kylkeen.
“Hyvä yritys”, kuulen mestarini äänen, kun tömähdän maahan. Ketunläjä sentään.. Nousin rivakasti ylös ja katsoin kohti toista kollia. En luovuttaisi tähän! Lähdin nopeaan juoksuun kohti mestariani. Punahäntä kääntyi suoraan minua kohti. Ellen olisi ollut varma halusinko oikeasti hyökätä mestariani kohti olisi soturin katse jo pelkästään pysäyttänyt minut. Punahäntä oli valmis työntämään tassullaan minut pois niin kuin edellis kerrallakin, mutta minä en hypännytkään. Kolli huomasi sen vasta liian myöhään, mutta tämä ehti väistää iskuani joka olisi onnistuessaan osunut soturin lapaan.
“Näin sitä-”, Punahäntä aloitti. Sain oivan tilaisuuden tähdätä kollin vatsaan, kun tämä lärpätti jotain. Syöksyin kohti kollia aikeina kaataa hänet kumoon. Sain otteen soturin turkista. Punahäntä havahtui tilanteeseen ja ryhtyi puolustusasemiin. Pyörimme hetken aikaa maassa kunnes Punahäntä pukkasi minut takatassuillaan pois. Lensin pienen matkaa, mutta sain tasapainoni heti maahan tullessa takaisin. Punahäntä nousi nopeasti maasta ja hymyili.
“Vähemmän puhetta, enemmän toimintaa”, tämä sanoi, mutta oli puhuessaan valmis uuteen hyökkäykseen. Hymähdin ja lähdin kohti mestariani. Punahäntä lähti tulemaan minua vastaan. Törmäsykö? Ei.. Oranssihtava kolli hyppäsi juuri ennen, kuin olisimme törmänneet. Olin kääntymässä, mutta soturin leuat olivat jo kyljessäni kiinni. Kaaduin maahan ja PUnahäntä seurasi tietysti perässä. Jouduin taas patjaksi tämän alle. Ärähdin ja käytin samaa taktiikkaa, kuin hän. Nopeasti pukkaisin Punahännän mahaa takajaloillani. En olettanut Punahännän lentävän mihinkään, mutta niin näytti tapahtuvan. Nousin seisomaan ja huomasin kuinka soturi kiepsahti ilmassa ja laskeutui pehmeän näköisesti takaisin maahan.
“Hyvä, käytit tassujasi”, tämä sanoi, “en oleta, että pystyisit päihittämään minut. Ensimmäiseksi kerraksi tämä oli varsinaisen hyvä.” Nyökkäsin ymmärtäväisesti.

Huomasin Lokinsulan tulevan luoksemme.
“Juuri sopivasti tulit tänne”, Punahäntä maukaisi ja naaras katsoi häntä.
“Näyttää siltä”, naaras vastasi lyhyesti ja viittoi Aurinkotassua tulemaan luoksemme. Pian tämän oppilas oli luonamme. Käänsin varovasti katseeni toiseen oppilaaseen.
“Tahdomme että te oppilaat kokeiletten herjoitella hetken keskenämme.” Punahäntä sanoi.
“Okei”, kuulin Aurinkotassun sanovan hiljaisella äänellä. Päädyin itse nyökkäämään. En ollut yhtään epävarma, koska toinen kissa oli oppilas ihan niin kuin minäkin. Toisaalta naaraan pienikokoisuus toi minulle ajatuksia. Naaras olisi varmasti nopeampi ja ketterämpi kuin minä.
“Muistakaa ettette käytä kynsiänne”, Punahäntä sanoi. Nyökkäsin ja katsoin toiseen oppilaaseen. Aurinkotassu katsoi minua samaan aikaan. Annoin tälle pienen virneen ja lähdin sitten tämän perässä aukion keskelle. Punahäntä ja Lokinsulka istuivat aukion reunalle ja katselivat meitä.
“Oletko hermostunut?” kysyin naaraalta ja pidin katseeni yhä hänessä.
“Ehkä vähän…” tämä naurahti kiusallisesti.
“Kaikki menee kyllä hyvin” , sain sanotuksi ja huomasin naaraan hymyilevän hieman.
Hetken päästä seisoin Aurinkotassun kanssa vastakkain. Aloitin hyökkäämään kohti toista oppilasta, mutta tämä loikkasi nopeasti sivuun. Hän oli hirveän nopea! Tämä näytti hieman epäröivältä kenties, mutta en ollut aivan varma. Syöksyin taas kohti pienempää kissaa, mutta naaras väisti jälleen kerran. En voittaisi hyökkäyksillä mitään, koska Aurinkotassu oli liian nopea.
“Aurinkotassu! Käytä kokoasia hyväksesi!” Lokinsulan ääni kajahti aukion reunalta. Huomasin naaraan katseen minussa. Huokaisin ja lähdin taas syöksymään kohti oppilasta aikeinani osua tämän lapaan. Naaras väisti.. Ei hän ei väistänyt vaan taktikoi.. Kohta tunsin naaraan kyljessäni ja horjahdin pois päin. Muistin taas miten olin jotenkin saanut Punahännän pois kimpustani. Aivoni toimivat nopeammin, kuin ajatukset ja tassuni osui naaraaseen ja toinen oppilas kaatui maahan.
“Tuo riittää!” Punahäntä huudahti kun olimme harjoitelleet vielä hetken. Tasasin hieman hengitystäni ja katsoin kohti Aurinkotassua.
“Olit taitava”, naaras sanoi hetken päästä.
“Kiitos”, vastasin ja vilkaisin kohti naarasta. Olisin voinut sanoa jotakin naaraalle, mutta pidin suuni kiinni. Olihan tämä ensimmäinen kerta, kun olimme harjoittelemassa. Lokinsulka ja Punahäntä kävelivät luoksemme.
“Lähdetään takaisin leiriin”, Lokinsulka sanoi. Nousin seisomaan ja katsahdin Punahäntään. Lähdimme kohti leiriä.

Pääsimme nopeasti leiriin.
“Voitte ottaa jotain syötävää tuoresaaliskasasta ja tehdä sen jälkeen mitä tahdotte”, Lokinsulka sanoi kun olimme päässeet leiriin. Aurinkotassu vilkaisi minua ja lähti kohti tuoresaaliskasaa. Ennen, kuin ehdin kävellä minnekään Punahäntä esti minua.
“Sinun pitää vielä tänään tulla kanssani metsään. Metsästys”, tämä huomautti. Nyökkäsin ja lähdin kohti ruokaa. Riista tuoksui todella hyvältä. En ollut pitkään aikaan saanut mitään alas kurkustani. Nappasin oravan ja katselin ympärilleni. Huomasin Kirkaslammen tulevan kohti minua.
“Hei, ensimmäinen koulutus ohi?” hän alkoi puhumaan ja alkoi samalla valikoimaan ruokia mitä voisi viedä pennuilleen ja Hirvipennulle. Nyökkäsin ja laskin oravan maahan. Rakastin oravia..
“Ota tämä. Voin ottaa hiiren”, maukaisin ja nappasin random hiiren kasasta. Naaras katsoi minua ja hymyili.
“Kiitos. Aion antaa tämän Hirvipennulle. Hän tulee ilahtumaan siitä”, naaras maukaisi ja nuolaisi päälakeani. Huomasin, että kohta tuo kuningatar jäisi pienemmäksi kuin minä. Huokaisin ja istahdin alas. Katselin paikkaa minne voisin mennä ja huomasin Aurinkotassun syömässä varjoisassa paikassa. Lähdin kohti toista oppilasta. En tiedä mitä mieltä olin tästä naaraasta, mutta hän oli ainoa tuntemani oppilas koko klaanista.

Pian ennätin naaraan luokse. Istahdin maahan tämän viereen.
“Voinko.. Istua?” kysyin vaikka istuin jo. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun söin pentutarhan ulkopuolella. Aurinkotassu nyökkäsi ja huomasin tämän syövän hiirtä. Laskeuduin alas makaamaan ja aloitin hiiren syömistä. Tarkkailin aina välillä toisen kissan kuviointeja. Vedin syvään henkeä, kun olin saanut syötyä hiirestä puolet.
“Taistelit hyvin”, aloitin, “kun harjoittelimme.” Heilautin häntäni vartaloni vierelle ja jatkoin hiiren syömistä. Aurinkotassu katsoi minua.
“Kiitos”, hän sanoi ja mietin mitä muuta minun pitäisi sanoa. Ehkä minun ei tarvitsisi sanoa mitään. Jatkoin hiiren syömistä ja pian olinkin valmis. Olin nousemassa, mutta huomasin tutun näköisen kissan etsimässä jotakin hieman kauempana. Tummakatse.. Laskeuduin matalaksi ja katsoin kohti Aurinkotassua joka oli varmaankin pian saanut syötyä. Kömmein varovasti hieman lähemmäs naarasta.
“Odota hetki pieni”, mumisin ja mietin kuinka noloa tämä oli. En kuitenkaan halunnut isäni nähdä minua juuri nyt.. Naaras näytti ehkä hieman epävarmalta ja hämmentyneeltä mitä oikein oli tapahtumassa. Pysähdyin ja katsoin toista oppilasta.
“Selitän myöhemmin tai vaikka heti jos liikutaan-”, aloitin ja katselin sopivia paikkoja. Tummakatse oli lähestymässä meitä, mutta ei hän vielä minua ollut huomannut. Soturi oli suuntaamassa kohti oppilaiden pesää. Hienoa, sinne emme voisi linnottautua - naaras katseli ympärilleen - huomasin samassa pienen nurkkauksen parantajan pesän tienoilla.
“Seuraa minua”, kuiskasin ja lähdin nopeasti kohti pientä nurkkausta. Aurinkotassu taisi seurata hieman hämillään. En katsonut taakseni vaan kohti nurkkaa kunnes olin saapunut sinne. Käännyin ja huomasin Aurinkotassun pysähtyvän. Katsahdin naaraan meripihkan värisiä silmiä, mutta siirsin nopeasti katseeni pois. En halunnut tuijottaa..
“Juttu on näin. En haluaisi tavata häntä-”, aloitin ja osoitin kohti oppilaiden pesää jonne Tummakatse oli suuntaamassa, “joten pysyn mielummin tässä.” En ollut yhtään varma miten selittää asian, mutta kaikki tuntui jotenkin todella nololta. Naaras näytti silti vielä hieman hämmentyneeltä.
“Miksi?” hän kysyi hiljaisella äänensävyllään.
“Viimeksi, kun törmäsin häneen. Se ei mennyt oikein hyvin”, vastasin ja huomasin Tummakatseen tulevan ulos oppilaiden pesästä. Laskeuduin hieman matalemmaksi. Kumpa voisin vain poistua leiristä, mutta se ei ole sallittua ilman soturin lupaa. Kohta kuitenkin joku soturi ennätti isäni luokse. He juttelivat hetken keskenään ja pian Tummakatse oli lähdössä kohti leirin suuaukkoa. Aurinkotassu katsoi minua kysyvästi. En ehkä alkaisi selittelemään koko elämäntarinaani joten päätin sisältää sen lyhyeen lauseeseen: “En ole hyvissä väleissä isäni kanssa.” Naaras taisi ymmärtää, että soturi oli isäni. Levittäydyimme hieman poispäin nurkkauksesta. Katsoin toista oppilasta hieman anteeksi pyytäväisesti.
“Jos et ehkä kerro tästä. Muille” aloitin varovasti. Useammat varmaan tiesivät kireistä väleistäni, mutta pakeneminen oli jo todella häpeällistä. No, yksi oppilas tietäisi hieman enemmän minusta. Ei se mainettani pilaisi.. Ainakaan vielä. En minä tosiaan pelännyt Tummakatsetta, mutta pelkäsin hermostuvani entisestään jos joutuisin tapaavan hänet kasvotusten.

//Jää? :D Tää rooli on hyvin sekava, mutta yritin nyt väsätä jotakin outoa tähän loppuun.

Vastaus:

68

Nimi: Aurinkotassu, Myrskyklaani

24.02.2018 11:54
Olimme juuri saapuneet aukiolle jossa aijoimme harjoitella. Seisoin Lokinsulan vierellä katsellen ympärilleni. Punahäntä käveli keskemmälle aukiota Kylmätassu mukanaan.
“Mistä miedän olisi helppo aloittaa?” Lokinsulka kysyi katsellen hetken minua ja Kylmätassua. Loin hieman hermostuneen katseen Kylmätassuun. Kolli oli minua suurempi ja minä olin muutenkin huono taistelemaan. Olihan taistelun harjoitteleminen hauskaa mutta en minä osannut mitään.
“Kylmätassu voisi ensin harjoitella minun kanssani ja Aurinkotassu sinun kanssasi.” Punahäntä sanoi.
“Sopii.” Lokinsulka sanoi. Punahäntä viittasi Kylmätassun luokseen ja minä menin Lokinsulan luo. Naaras katseli minua hetken.
“Katsotaan ensin mitä sinä osaat. Hyökkää kimppuuni.” Lokinsulka käski minua. Epäröin hetken mutta sitten loikkasin kohti Lokinsulkaa. Lokinsulka loikkasi helposti pois altani. En osannut aavistaa naaraan liikettä vaan tömähdin maahan.
“Ole valmiimpi Aurinkotassu.” Lokinsulka sanoi. Kömmin ylös maasta.
“Uudestaan.” Lokinsulka käski. Hyökkäsin uudelleen kohti naarasta ja Lokinsulka yritti taas hypätä sivuun, mutta lähdin naaraan perään loikaten tuon selkään. Kuitenkin otteeni oli huono ja Lokinsulka heitti minut alas helposti.
“Tuo oli jo hieman parempi, mutta en usko että tuo liike toimisi taistelussa.” Lokinsulka hymähti katsellen minua.
“Nyt minä hyökkään sinua kohti.” Lokinsulka sanoi. Katsoin naarasta ehkä joka hieman säikähtäneenä. Tiesin että naaras ei satuttaisi minua mutta en minä tiennyt mitä minun tulisi tehdä. Samassa Lokinsulka lähti juoksemaan minua kohti ja yritti tavoitella minua tassuillaan. Yritin hypätä sivuun pois Lokinsulan tieltä, mutta naaras aavisti sen ja nappasi kiinni hännästäni kaataen minut taas maahan.
“Yritetään vielä. Emme voi lopettaa ennekuin suoriudut edes kohtalaisesti.” Lokinsulka sanoi jopa hieman ankarasti. Olin turhaantunut. En minä osannut, enkä oikeastaan halunnutkaan. Nyökkäsin kuitenkin Lokinsulalle ja nousin ylös uudelleen. Lokisulka hyökkäsin kohti minua. Yritin mietti parhaan mahdollisen tavan jolla voisin saada naaraan pois kimpustani. Sain idean millä saisin ehkä karistettua Lokinsulan pois kimpustani. Ponnistin ja hyppäsin juuri kun naaras oli melkein saanut minut kiinni. Onnistui hyppäämään Lokinsulan toiselle puolelle, jolloin sain lisää aikaa kun Lokinsulan täytyi kääntyä ympäri. Hyppäsin Lokinsulan selkään ennen kuin naaras ehti kääntyä. Tällä kertaa pidin otteeni kun Lokinsulka koetti ravistella minut pois. Sitten päästin irti ja hyppäsin maahan.
“Tuo oli jo melkohyvä!” Lokinsulka sanoi ja hymyilin vähän naaraalle. Lokinsulka kääntyi vilkaisemaan Punahäntään ja Kylmätassuun jotka harjoittelivat vielä.
“Odota hetki.” Lokinsulka sanoi ja jolkotteli Punahännän ja Kylmätassun luo ilmeisti kertomaan että olemme valmiita. Istuin alas aukiolle ja vedin henkeä. Minua hävetti. Olin huono tässä ja tuotin pettymyksen Lokinsulalle. Nyt jos minun tulisi vielä harjoitella Kylmätassuakin vastaan? hetken päästä Lokinsulka viittoi minut luokseen Punahännän ja Kylmätassun luo. Nousin ja käveli muiden luo.
“Tahdomme että te oppilaat kokeiletten herjoitella hetken keskenämme.” Punahäntä sanoi. Nostin katseeni Punahäntään ja Kylmätassuun hieman hermostuneena. Pystyisin kyllä siihen. Minun oli pakko.
“Okei.” Sanoin hiljaa.
“Muistakaa ettette käytä kynsiänne.” Punahäntä sanoi. Nyökkäsin ja vilkaisin Kylmätassuun. Kävelimme Kylmätassun kanssa aukion keskelle. Punahäntä ja Lokinsulka istuivat aukion reunalle ja katselivat meitä.
“Oletko hermostunut?” Kylmätassu kysyi ja katsoi minua.
“Ehkä vähän…” Naurahdin kiusallisesti.
“Kaikki menee kyllä hyvin.” Kylmätassu sanoi ja hymyilin kollille hieman. Hetken päästä seisoimme Kylmätassun kanssa vastakkain. Kylmätassu hyökkäsi minua kohti ja loikkasin nopeasti sivuun. En tiennyt mitä minun tulisi tehdä! En uskaltanut hyökätä kollin kimppuun. Kylmätassu hyökkäsi minua kohti vielä pari kertaa ja yritin jokaisella kerralla väistää tuon iskun.
“Aurinkotassu! Käytä kokoasia hyväksesi!” Lokinsulan ääni kajahti aukion reunalta. Siirsin katseeni Kylmätassuun. Ehkä minä voisin kokeilla osaisinko. Seuraavalla kerralla kun Kylmätassu hyökkäsi minua kohti hyppäsin sivuun ja syöksyin siitä kollin kylkeen. Sain Kylmätassun horjahtamaan mutta kolli läimäisi minua tassullaan saaden minut kaatumaan maahan. Näky oli varmasti huvittava.

“Tuo riittää!” Punahäntä huudahti kun olimme harjoitelleet vielä hetken. Tasasin hetken hengitystäni Kylmätassun kanssa.
“Olit taitava.” Sanoin hetken päästä.
“Kiitos.” Kylmätassu vastasi vilkaisten minua. Lokinsulka ja Punahäntä kävelivät luoksemme.
“Lähdetään takaisin leiriin.” Lokinsulka sanoi. Nousin seisomaan ja lähdimme kohti leiriä Punahännän ja Kylmätassun kanssa.

“Voitte ottaa jotain syötävää tuoresaaliskasasta ja tehdä sen jälkeen mitä tahdotte.” Lokinsulka sanoi kun olimme päässeet leiriin. Vilkaisin Kylmätassu ja lähdin kohti tuoresaaliskasaa. Menin kasalle ja otin sieltä itselleni pienen hiiren. Nostin hiiren suuhuni ja kävelin leirin reunalle varjoiseen kohtaan. Asetuin makuulle ja aloin syödä hiirtäni.
//Noin... Varmasti tosi sekava tarina mutta yritin sentää. Korjaa jooko jos Kylmätassu ei ollut oma itsensä. Mutta juu, jatkoa Deano?

Vastaus:

30

Nimi: Kylmätassu, Myrskyklaani

23.02.2018 22:03
"Jään tähän vielä hetkeksi”, vastasin ja katsoin hetken aikaa toista oppilasta, Aurinkotassua. Naaras lähti kohti oppilaiden pesää. Annoin katseeni vain siirtyä tuosta pienemmästä oppilaasta kohti taivasta ja kuuta. Tosiaan oli kuuhuipun aika niin, kuin pesässä olin arvannut. Henkäisen kylmää ilmaa ja annoin kehoni rentoutua hieman. Kuulin yhtäkkiä pienen rasahduksen pentutarhan suunnalta. Käänsin nopeasti katseeni kohti pesää. Kaksi soturia istuivat pesän edustalla ja tuijottivat minua, tai paremminkin toinen heistä tuijotti. Yhtäkkiä pesästä tuli ulos tumma suuri kissa. Vedin syvää henkeä, kun tajusin että kissa ei ollut kuningatar eikä tosiaankaan ollut pentu. Tumma kissa puhui kiihkeästi toisen vartiossa olevan soturin kanssa. Minun olisi ehkä parasta vain lähteä takaisin nukkumaan, mutta jokin halusi selvittää kuka tuo kolmas kissa oli. Hänen oli pakko olla myrskyklaanilainen soturi, koska mitään uusia tuoksuja ei ole tullut. Toisaalta kissat olivat aika kaukana minusta enkä ole edes varma miltä muut klaanilaiset tasan tarkkaan tuoksuivat. Yritin tähyillä ja siristellä silmiäni. Hetkinen.. Jos tuo kissa oli ollut pentutarhassa.. Ja Hirvipentu oli siellä.. Toisaalta en voinut olla varma myöskään kahdesta vartiossa olevasta soturista. Tumma kissa kääntyi katsomaan minua. Värähdin, mutta pysyin aloillani ja näin kuinka tuon varmaankin kollin silmät kiiluivat pimeässä. Tämä alkoi lähestymään minua. Pysyin yhä jääräpäisesti paikoillani ja odotin. Soturi se varmaankin oli ja tämä varmasti halusi patistaa minut nukkumaan. Suuri kissa lähestyi ja tunnistin kissan ominaistuoksun, kun tämä oli niin lähellä, että näin hänet. Samassa tajusin, kuka soturi oli. Silmäni laajenivat siinä samassa, kun katsoin ylemmäs soturia.

‘Isä, mitä sinä täällä teet?!” sähähdin ja tajusin kuulostavani säikähtäneeltä. Tummakatse istahti vähän matkan päähän minusta ja kallisti hieman päätään. Saatoin vain vaivoin välttää isäni terävää katsetta. Miksi en ollut tunnistanut omaa isääni.. Ehkä siksi, että tämä ketunläjä ei ollut edes pitkään aikaan tullut katsomaan minua tai Hirvipentua tai edes minun, MINUN oppilaaksi tuloa.
“Tulin katsomaan sinua ja Hirvipentua. Sinun piti olla pentutarhassa”, tämä sanoi ja samassa kaikki palaset loksahtivat paikoilleen. Luuliko isäni tosiaan, että olin vielä pentu?!
“Anteeksi! Minä olen Kylmätassu! En pentu”, melkein huusin, mutta pystyin hillitsemään itseni edes jonkin verran. Kuulin kuinka kolli ärähti merkiksi, että minun pitäisi olla hiljempaa. Olin sentään hieman korottanut ääntäni vaikken ollut huutanut. Isäni näytti ärtyneeltä, mutta hieman murtuneelta ja happamalta.
“Ymmärrän hyvin miksi olet vihainen ja tiedän, että olet oppilas. Minä vain, kun.. Kuulin sen vasta äskettäin-”, Tummakatse sanoi tyyneen rauhallisesti joka sai minut vielä ärsyyntyneemmäksi. Hän tosiaankin yritti esittää ymmärtäväistä..
“Äskettäin!? Ai noilta kahdelta?” kysyin tiuskaisten ja katsoin kahteen soturiin jotka katsoivat Tummakatsetta ja minua. Samassa, kun katseeni oli ennättänyt soturit, he katsoivat hetken takaisin ja kääntyivät sitten katsomaa toisiaan.
“Niin.. Ehkä minä hieman hätäännyin, kun näin Kirkaslammen luona vain Hirvipennun.. Kyllä minä tiesin, että olit sen ikäinen, että seremonia pidettäisiin pian. En kuitenkaan olettanut sen olevan tänään ja-” Tummakatse jatkoi rauhallisesti ja kuulin tämän äänessä häpeää.
“Ei sillä ole väliä mitä tiesit! Et kuitenkaan ollut seremoniassa! Et sinä välitä! Katso nyt.. Nyt kun tulit oikein tapaamaan meitä! Oih, mikä ajoitus. KESKELLÄ KUUHUIPPUA!” korotin ääntäni, kunnes se loppua kohden muuttui jo huutamiseksi. Tummakatse sähähti.
“Hiljaa”, tämä sanoi ja katsoi minua tuimasti.
“Sinun pitää hillitä itseäsi. Herätät koko klaanin”, tämä jatkoi. Jotenkin toivoin, että voisin istua tässä kaikessa rauhassa. Jopa Aurinkotassu tai ne kaksi outoa oppilasta olisivat parempaa seuraa juuri nyt. Tummakatse veti syvään henkeä.
“Olin peloissani, kun en nähnyt sinua pentutarhassa. Eikö se sinusta ole välittämistä?” tämä pommitti minua takaisin. Samassa mieleeni juolahti ajatus, että voisin ruveta ärsyttäväksi vaika sitä olin jo muutenkin. Rykäisin ja katsoin ylös isää. Tiesin tasan tarkkaan mikä oli hänen heikkoutensa tai yksi niistä.
“Pelkäsitkö, että olin lähtenyt tieheni ihan niin kuin Hirvipentu aikoinaan?” kysyin liiankin rauhalliseen sävyyn jonka taka kuitenkin kuka vain olisi ymmärtänyt, että halusin vain ärsyttää Tummakatse katsoi minua hetken aikaa järkyttyneenä. Siirsin hieman katsettani.
“Minun tosiaan pitää mennä”, mumisin yhä vihaisena. Tummakatse ei sanonut sanaakaan vaan nousi. Samoin nousin minäkin. En ollut melkein koskaan riidellyt isäni kanssa ja varmasti johtuen siitä, että olin pentu eikä isä käynyt usein. Monia kissojakin oli ollut ympärilläni ja yleensä se joka oli suuttunut oli ollut Hirvipentu. Nyt kaikki oli toisin. Kukaan (melkein) ei ollut hereillä. Hirvipentu oli nukkumassa ja minä.. En ollut enää pentu..

Saavuin oppilas pesän suuaukolle. Halusin kääntää katseeni taakse, mutta en sallinut itseni tehdä sitä. En voinut olla näin heikko.. Huutaa isälleni. Kuka ties sen kuuli. Jatkoin matkaani sisälle ja huomasin edessäni nukkuvan tutun naaraan, Aurinkotassu ja varmaankin hänen sisarus Pölytassun. Seisahduin hetkeksi paikalleni miettimään. Mitä jos naaras olisi jäänyt luokseni. En varmaankaan olisi uskaltanut puhua näin suoraan Tummakatseelle.. Tai kuka tietäisi mitä olisi tapahtunut.. Huokaisen syvään ja jatkoin matkaani kohti omaa nukkumapaikkaa. Tuntui todella hassulta. Olin aika kunnioittanut isääni, mutta nyt.. Kaikki oli muuttumassa. Vai oliko? Istahdin alas sammaleen päälle ja käperryin myttyyn, mutten sulkenut silmiäni. Hirvipentu oli puhunut paljon pahaa isästä ja varsinkin siitä, että Tummakatse ei enää välittänyt meistä. Välitinkö minä edes enää isästä? Suljin silmäni ja yritin saada unta, mutta ennen nukahtamistani sain vastauksen viimeisimpään kysymykseeni. Kyllä, kyllä minä välitin ja välitän yhä.

Avasin silmäni ja huomasin pesässä auringon säteitä. Oli siis auringonnousu tai auringonhuippu. Yritin liikkua, mutta kehoni tuntui raskaalta. Olin yhä todella väsynyt johtuen lyhyistä unistani. Saatoin jopa hetken miettiä missä oikein olin. Ensimmäinen yö oli kuitenkin suoritettu oppilaiden pesässä. Katselin ympärilleni ja huomasin, että kukaan ei ollut vielä noussut. Päätin siis olla ensimmäinen vaikka olin varmasti viimeinen joka meni nukkumaan. Nousin rivakasti seisomaan, mutta jatkoin matkaani pesän ulkopuolelle hiipparoiden etten herättäisi muita oppilaita. Tätä en kuitenkaan tehnyt Punahäntää varten vaan jotakin toista. Tärkeämpää kissaa varten.

Jatkoin jolkottamista kohti pentutarhaa. En ollut yhtään varma oliko Hirvipentu vielä hereillä, mutta huomasin jo hieman useamman soturin heränneen. Vartijat pentutarhan edestä olivat myös vaihtuneet. Tassutellessani eteenpäin, mietin olikohan Tummakatse jossain täällä.. Ei varmaankaan.. Ehkä hän oli vielä soturien pesässä nukkumassa. Vilkuilin ympärileni. En nähnyt mestariani missään joten tämäkin taisi nukkua. Jotkut soturit katsoivat minua kummaksuen. En varmaan ikinä ole ollut näin aikaisin hereillä. Ennen, kuin ennätin pentutarhan sisälle joku tuli ulos. Se oli varapäällikkö Varjosydän. Pysähdyin hetkeksi ja huomasin kollin kääntäneen katseensa minuun. Sitten tämä jatkoi matkaansa mitään sanomatta. Seisoskelin paikoillani hetken aikaa, mutta tunkeuduin lopulta pesän uumeniin.

“Hirvipentu?” kuiskasin ja katselin, kuinka kuningattarer alkoivat heräilemään. Osa pennuista nukkuivat sikeää unta, mutta osa taas availivat jo silmiään. Olin melkein aika ollut se pentu joka oli nukkunut kauiten.. Yhtäkkiä joku iso möhkäle hyppäsi kimppuuni. Ärähdin, kun kissan tassu osui mahaani.
“Kylmätassu!” kuulin tämän yhä hieman pentumaisen hihkunnan. Hirvipentu oli saanut minut kumoon ja tämä istahti mahan päälleni. Yritin potkia hennosti tätä pois, mutta se oli mahdotonta.
“Mitä olen sanonut vastasta!” valitin, kuin jokin kuoleva hiiri. Hirvipentu huomasi mitä oli tehnyt ja virnisti. Kolli hyppäsi pois herkän vatsani päältä.
“Anteeksi, ei ollut tarkoitus”, tämä sanoi ja katsoi minua leikkisästi. Tuhahdin ja naurahdin sitten. Samassa mieleeni tuli Tummakatse.. Pitäisikö minun pilata Hirvipennun päivä vai ei? Olin juuri sanomassa asiasta, kun Kirkaslampi keskeytti meidät.
“Hirvipentu, täällä on pientä syömistä”, hän sanoi lempeästi kantaen pientä hiirtä mukanaan. Veljeni katse kirkastui ja tämä juoksi suoraan syömään. Ei mikään ihme, että tämä tosiaan oli niin iso. Ei häntä lihavaksi voinut kutsua.. Mutta kookkaaksi kyllä. Päätin siis uutisteni olla ja jäin katsomaan kuinka veljeni söi. Minullakin oli tosin nälkä, mutta en voinut vielä syödä.. Hetkinen? Missä Punahäntä oli? Ai niin.. Minun pitäisi olla oppilaiden pesän vierustalla odottamassa häntä.
“Mun pitää nyt mennä. Nauti hiirestä niin paljon kuin voit”, maukaisin veljelleni. Hirvipentu katsoi minua hymyillen ja jatkoi hienostunutta syömistään. Nousin seisomaan ja poistuin pesästä sen jälkeen kun olin tervehtinyt Kirkaslampea joka istui pentujensa luona.

Huomasin leirissä olevan vähemmän sotureita. Aikaa oli jo hieman kulunut. Jotkut oppilaat olivat varmaan jo lähteneet mestariensa kanssa harjoittelemaan. Jatkoin nelistämistä kohti oppilaiden pesää. Olin lähdössä, mutta huomasin jonkun tutun tulevan luokseni, Aurinkotassu. Eikös tämä ollut vielä mennyt mestarinsa kanssa jonnekin? Tai ehkä hän oli tulossa sieltä..
"Kylmätassu!" naaras huudahti ja päätyi luokseni.
"Niin, Aurinkotassu?" kysyin ja käänsin katseeni suoraan toiseen oppilaaseen.
"Lokinsulka sanoi että sinun ja Punahännän olisi hyvä lähteä mukaamme harjoittelemaan taistelua”, Aurinkotassu vastasi ja heilutteli hieman häntäänsä hermostuneen oloisena. Värähdin ja mietin hetken mitä naaras oli sanonut minulle. Olisiko ensimmäinen oppituntini toisen oppilaan kanssa? Toisaalta olihan Lokinsulka niin käskenyt. Yritin pitää kuitenkin kohteliaan sävyn äänessäni, kun aloitin puhumisen.
“Kuulostaa hyvältä, mutta.. En tiedä missä Punahäntä on”, vastasin hieman nolona.
“Lokinsulka lähti etsimään häntä”, hiekanvärinen naaras vastasi.
Nyökkäsin ja mietin miltäköhän Lokinsulka näytti. Välillemme syntyi taas pieni hiljaisuus ihan niin, kuin kuuhuipunaikaan. Annoin katseeni kiertää leirissä ja huomasin harmaansävyisen naaraan oppilaiden pesän luona.
“Onko hän Lokinsulka?” kysyin ja käänsin nopean vilkaisun Aurinkotassuun, mutta sitten käänsin katseeni takaisin soturiin, että toinen oppilas ymmärtäisi kenestä puhuin. Naaras taisi nyökätä vastaukseksi. Nousin seisomaan ja mietin miksi PUnahäntä ei ollutn Lokinsulan kanssa. Viitoin toista oppilasta seuraamaan ja lähdin kohti oppilaiden pesää. Aurinkotassu taisi seurata minua perässä. Ainakin hän pääsisi takaisin mestarinsa luokse.

“Tähtiklaani sentään!” kuulin tutun äänen kantautuvan pesästä. Pysähdyin aloilleni ja katsahdin kohti Lokinsulkaa. Pari muuta oppilasta istuivat suuaukolla mestariensa kanssa. Nelikko vain tuijottivat nauraen pesään. Kurtistin naamaani ja jatkoin sitten loputkin matkastani päätepysäkille. Nelikko katsoivat minua ja virnuilivat. Sitten he kaikki lähtivät kohti leirin suuaukkoa. Lokinsulka jäi odottamaan jotakin ja hän huomasi minut ja oman oppilaansa.
“Hän ei ole kovin hyvällä tuulella”, Lokinsulka ilmoitti. Kurkistin sisään oppilaiden pesään ja huomasin ärtyisän kollin tulevan ulos. Minun piti tosiaan hypätä soturin edestä pois, että tämä ei tallaisi minua tassuihinsa. Yhtäkkiä soturi tajusi minun istuvan hänen vieressään. Mestarini katsoi minua hetken. Katsoin häntä kysyväti.
“Missä?! Tai siis-- Ehm…”, tämä aloitti ja ryhdistäytyi sitten. Kolli näytti yhä ärtyneeltä ja hieman nolostuneelta. Ihan kuin hän ei huomaisi Lokinsulkaa tai Aurinkotassua jotka ehkäpä katselivat häntä paraikaa.
“Missä oikein olit? Etsin sinua joka paikasta”, Punahäntä kysyi soturilliseen sävyyn. Tässä täytyi olla jotakin muutakin.. Eihän hän olisi käyttänyt tähtiklaanin nimeä väärin ellei hän olisi ollut todella vihainen tai nolostunut.
“Pentutarhassa katsomassa Hirvipentua. Heräsin aikaisin niin ajattelin käydä kat-”, aloitin. Soturin silmät viiruuntuivat.
“Ja minä kun huusin sinua monta kertaa tässä! Et sitten tietenkään tullut ulos, koska et edes ollut oppilaiden pesässä! Minä! Menin sisään ja huusin sinua! Mutta et ollut siellä! Ja näit varmaankin Jalotassun ja Meritassun ja heidän mestarinsa.. Kuinka typerältä mahdoinkaan kuulosta”, tämä mutisi kiivaasti ja saatoin kuulla tämän äänessä häpeää.
“Punahäntä?” Lokinsulka sanoi ja mestarini huomasi naaraat lähettyvillään. Kolli näytti nolostuneen yhä enemmän. Pystyin vaivoin pitämään naurua sisälläni. Tirskuin hieman kuin jokukin naaras. Mestarini katsoi minua tuimasti. Osasin jo kuvitella.. Punahäntä oli vielä oppilas seremoniassani varoittanut, että aikoisi nolata minut jos en heräisi aikaisin, mutta näytti pahasti siltä, että hän itse nolasi itsensä. Huomasin kollin hieman virnistävän minulle, kun aloin hekottamaan. Ei se nyt niin hauskaa ollut.. Tai ehkä oli. Minulla taas oli liian vauhdikas mielikuvitus. Punahäntä rykäisi ja yhtäkkiä tämä näytti taas kunniakkaalta soturilta eikä enää nolostuneelta tai häpeälliseltä.
“Niin.. Oliko teillä jotakin asiaa?” hän kysyi Lokinsulalta.
“Itseasiassa. Ajattelin, että ehkä olisi hyvä jos sinä ja Kylmätassu tulisitte harjoittlemaan taistelua meidän kanssamme”, toinen soturi sanoi ja katsahti Aurinkotassuun meidän-sanan kohdalla. Punahäntä katsahti minuun ja puntaroi hieman vastauksiaan.
“Kuulostaa hyvältä, mutta tämän koko auringonnousun sain etsiä Kylmätassua. Hän ei ole edes saanut vielä ensimmäistä hiirtä kiinni”, Punahäntä sanoi taas hieman häpeissään. Varmaankin minusta.. Huomasin jonkun oppilaan kantavan hiirtä hieman kauempana ja tämän mestarin joka kantoi kania.
“Ei se mitään. Hän voi metsästää samalla”, Lokinsulka vastasi. Käänsin katseeni kohti Aurinkótassua.
“Sä oot varmaan saanut jo hiiren kiinni?” kysyin yhtäkkiä. En itsekään tiedä miksi kysyin asiaa. Naaras näytti ehkä hieman säikähtäneeltä, kun yhtäkkiä olin alkanut pälpättämään. Toisaalta olin itsekin hieman säikähtänyt, että edes aloitin puhumisen. Naaras nyökkäsi vastaukseksi ja huomasin Lokinsulan katsovan oppilasta jännällä katseella. Oliko se.. Ylpeyttä? En tiedä. Kukaan ei ollut katsonut minua vielä niin..
“Ehkä meidän pitäisi jo lähteä ettei tämä veny auringonlaskun aikoihin”, Punahäntä sanoi ja hymyili meille kaikille kolmelle. Ehkä muutkin ymmärsivät ja nyökkäsin ainakin itse. Lähdimme ryhmänä kohti leirin suuaukkoa.

Olimme kävelleet jo hetken matkaa. Punahäntä katsahti kohti minua. Tämä antoi merkin pysähtyä. Lokinsulka ja Punahäntä vaihtoivat nopeasti katseita. Olimme saapuneet pienelle aukealle jonka reunassa oli suuri kivi. Kaikki tuntui jotenkin niin epätodelliselta.. Olinko oikeasti poistunut leiristä? Uudet tuoksut ympäröivät minut miltein heti ja saatoin tuntea ruohikon kahisevan tassujeni alla, kun liikutin niitä. Se tuntui jotenkin todella vapauttavalta. Meidän pitäisi todennäköisesti harjoitella taistelua täällä?
“Harjoittelemme täällä. Pieni aukea on hyvä paikka aloittaa, mutta ympärillä on paljon puita ja pensaita”, Punahäntä aloitti. Olin oikeassa. Harjoittelisimme täällä.

//Ehkä vähän pahaan kohtaan jätin tän :D Mutta voit aina korjata jos kissas tekee jotain muuta tai ei sano näin, kuin olen kirjoittanut/tee niin. Mutta Jää jatkoa?

Vastaus:

85

Nimi: Jäätassu, Varjoklaani

23.02.2018 19:08
Saavuimme aukiolle kantaen saamiamme saaliita mukanamme. Lähes jokainen klaanin kissoista oli paikalla aukiolla. Unitähti ja Lehtihammas olivat kissajoukon keskellä vaihtaen keskenään vakavia katseita. Jotain oli tapahtumassa ja jännitys alkoi kihelmöidä turkissani.
“Se kettu täytyy tuhota ennen kuin joku klaanistamme kuolee!” Kuulin Kettupunan, jo vanhan raidallisen kollin vaikertavan muiden kissojen äänien seasta. Kettu? Tästä voisi tulla mielenkiintoista. Juoksin nopeasti tuoresaaliskasalle laskien kiinni saamani rastaan kasaan. Hiivin muiden kissojen luo istuen heidän sekaansa.
“Lähetämme partion joka voisi ajaa ketun pois reviiriltämme. Se on tappanut jo yhden erakon ja pian se voi käydä liian röyhkeäksi alkaen hyökkäillä myös meidän kimppuumme.” Unitähti sanoi katsellen kissojen joukkoa.
“Minä päätän mukaan lähtijät.” Lehtihammas sanoi. “Poimulaakso, Arpisielu, Ruosteturkki ja Jäätassu. Te tulette mukaani.” Innostus heräsi sisälläni kun Lehtihampaan katse osui minuun.
“Ei! Jäätassu on vasta oppilas! Ja hän on kaiken lisäksi puolisokea!” Ruosteturkki sanoi. Ponkaisin seisomaan. Emoni oli jääräpää. Typerä jääräpää. Minä pystyisin tähän! olen elänyt puolisokeana koko ikäni! Niskaturkkini oli pystyssä ja silmäni leimusi ärtymyksestä. Kaikki pitivät minua heikkona.
“Ruosteturkki rauhoitu. Uskon että Jäätassu on valmis tähän.” Poimulaakso sanoi vilkaisten minua. Rauhoitun hieman. Nyökkäsin hieman kiitollisen mestarillen. Sentään Poimulaakso tiesi mihin minä pystyin.
“Mutta hän on niin nuori! Hän ei ole edes koskaan taistellut kettua vastaan!” Ruosteturkki tivasi. Viha leimahti sisälläni. Astelin emoni eteen.
“Sinä et tunne minua! Sinä et osallistunut minun kasvattamiseeni lähes millään tavalla! Sinä et tiedä mihin minä pystyn! Ja sinä et voi kertoa minulle mitä minä voin ja mitä minä en voi tehdä!” karjaisin. Ympärillämme olevat kissat hiljenivät. Hengitin muutaman kerran syvään katsoen Ruosteturkin säikähtänyttä ja loukkaantunutta katsetta.
“Sinä… Sinä kiittämätön pentu!” Ruosteturkki kiljahti. Päästin kurkustani syvän murinan.
“Riittää!” Unitähti huudahti keskeyttäen riitamme. Kolli käveli väliimme luoden tuiman katseen minuun ja emooni.
“Ruosteturkki, sinä jäät leiriin.” Unitähti sanoi. Naaras murahti hiljaa ja perääntyi hieman kauemmas kollista istuen alas alistumisen merkiksi. Unitähti käänsi katseensa minuun.
“Koska Lehtihammas valitsi sinut tähän partioon, uskon että hän tietää mihin kykenet. Ja myös mestarisi on vakuuttunut siitä että olet kykeneväinen taistelussa. Saat lähteä mukaan.” Unitähti sanoi.
“Kiitos.” Sanoin ja katsoin kunnioittavasti kollia. Poimulaakso asteli vierelleni ja vilkaisin mestariani hieman.
“Noniin. Lähdetään.” kuulin Lehtihampaan sanovan ja lähdin hänen johdattamanaan yhdessä Poimulaakson ja Arpisielun kanssa kohti leirin uloskäyntiä.

Lehtihammas käveli edellämme haistellen ketun hajujälkeä.
“Se on jo lähellä. Hyvin lähellä. Olkaa valppaana.” Lehtihammas sanoi. Jännitys pisteli turkissani. Haiston jo itsekkin ketun hajun. Poimulaakso ja Arpisielu olivat painostavan hiljaa, joka ei yhtään helpottanut jännistystäni. Sitten näin punaisen turkin vilahtavan aluskasvillisuuden seassa.
“Tuolla!” Huudahdin. Kaikki kääntyivät kohti kettua ja pian kettu hyppäsi kasvien seasta kohti meitä. Loikkasin nopeasti pakoon ketun alta ja loikkasin sen selkään iskien sitten kynteni ketun selkään.
“Varovasti Jäätassu!” Poimulaakso huudahti kun hän hyökkäsi ketun takajalkaan. Arpisielu oli tarranut ketun lapaan ja Lehtihammas piti ketun huomion itsessään. Kettu päästi tuskaisen ja kivuliaan kuuloisen ulvaisun.
“Jäätassu alas!” Kuulin Lehtihampaan äänen ja loikkasin nopeasti alas maahan. Kettu yritti tavoitella hampaillaan Lehtihammasta mutta raapaisin nopeasti ketun kuonoa. Kettu rimpuili itsensä irti ja hyökkäsi kohti Poimulaaksoa. Naaras päästi vihaisen sihahduksen kun kettu tarrasi kiinni naaran selästä. Arpisielu ponnisti naaraan avuksi mutta kettu sysäsi tuon helposti syrjään. Lehtihammas puri kettua kuonoon saaden tuon hampaat irti Poimulaaksosta. Kettu irrotti itsensä Lehtihampaasta ja lähti vinkuen pinkomaan kohti rajaa. Päästin voitonriemuisen ulvahduksen ja niin myös Lehtihammas sekä Arpisielu. Käänsin katseeni Poimulaaksoon joka yritti saada itsensä seisomaan.
“Poimulaakso!” Lehtihammas sanoi ja meni nopeasti naaraan luo. “Haava ei ole kovin paha mutta se kuitenkin tarvitsee Punakorvan apua.” Lehtihammas mumisi. Arpisielu käveli myös Poimulaakson luo ja auttoi tuon pystyyn.

Saavuimme leiriin. Muutama kissa oli aukiolla ja pian kissoja alkoi myös ilmaantua lisää kun he huomasivat meidän palanneen. Arpisielu auttoi Poimulaakson heti Punakorvan pesälle. Lehtihammas meni etsimään Unitähden. Mietin hetken kenen luo menisin mutta päätin sitten että menisin Poimulaakson luo parantajan pesälle. Menin parantajan pesälle ja katsoin sisään. Punakorva hääräsi Poimulaakson ympärilla ja Arpisielu työntyi ohitseni takaisin aukiolle.
“Poimulaakso?” Kysyin varovasti.
“Hän on kunnossa. Hän vain tarvitsee lepoa etteivät selan haavat tulehtuisi tai aukeaisi uudelleen.” Punakorva sanoi levittäen pistävänhajuista tahnaa Poimulaakson haavoihin.
“Tule takaisin myöhemmin. Poimulaakso herää varmasti pian.” Punakorva jatkoi vielä.
“Selvä.” hymähdin ja lähdin pois parantajan pesästä.
//Anteeksi kun kirjoittelen niin paljon mutta kun on vaan niin paljon ideoita...

Vastaus:

34

Nimi: Jäätassu, Varjoklaani

23.02.2018 08:49
"Nopeammin Jäätassu! Käytä kynsiäsi!" Mustasielu huusi. Olin suostunut hänen tarjoukseensa. Tiesin että tämä on väärin. Todella väärin. Mutta voisin tulla voimakkaammaksi! Voisin käyttää voimaani Varjoklaanin eduksi. En käyttäisi tätä pahaan. Ehkä... Nyt olin Mustasielun opetuksessa. Kolli opetti minua taistelemaan. Kaikki ne kehut joita olin saanut aikaisemmin Poimulaaksolta tuntuivat lähes hyödyttömiltä, koska Mustasielun mielestä en osannut lähes mitään. En ollut tarpeeksi vahva, en käyttänyt tarpeeksi kynsiäni, en ollut tarpeeksi nopea enkä ketterä. Loikkasin kollia kohti mutta Mustasielu kääntyi ja potkaisi minut kauemmas. Purin hampaitani yhteen jotta en päästäisi ääntäkään kun tömähdin kuivan ja kuolleen ruohikon sekaan. Kierähdin jaloilleni huohottaen.
"Oletin sinulta enemmän Jäätassu. Olet minun lapsenlapseni! Olet Pakkashuurteen pentu! Hän olisi halunnut sinusta suuremman kuollessaan!" Mustasielu huusi. Pakkashuurre oli isäni joka oli kuollut taistelussa melkopian syntymäni jälkeen. Hänen nimensä kuuleminen sai vereni kiehahtamaan. Pakkashuurre ei ollut kuollut kunniallista kuolemaa taistelussa. Pakkashuurre oli kuollut mustayskään.
"Haluatko olla yhtäheikko kuin isäsi?" Mustasielu pilkkasi.
"Älä puhu hänestä noin!" Murisin.
"Estä sitten minua." Mustasielu sanoi ivallinen hymy kasvoillaan. Karjaisin ja ponnistin kohti Mustasielua. Kolli aikoi väistää liikettäni sivulle mutta aavistin sen jo. Samalla hetkellä kun tassuni osuivat maahan ponnistin kollin selkään. Upotin kynteni ukkosielun selkään repien tuon nahkaa. Mustasielu päästi ulvahduksen ja kierähti maahan selälleen jotta jäisin kollin alle. Otteeni kirposi ja jäin makaamaan maahan. Mustasielu nousi ylös ja katsoi minua hetken arvioivasti.
"Arvasin että tuo voisi auttaa." Mustasielu sanoi. Katsoin hetken kollia hämmentyneenä ennenkuin tajusin. Mustasielu oli tahallaan provosoinut minua tahallaan jotta olisin tahtonut kostaa kollille tuon sanat. Nousin ylös. Olin saanut muutaman raapaisujäljen ruumiiseeni ja vasempaani korvaani oli tullut pieni vekki. Nostin katseeni Mustasieluun. Kollin selkä olo vielä verinen, mutta pikkuhiljaa haavat alkoivat parantua.
"Haavasi parantuvat?" Kysyin hämilläni saaden kollilta ivallisen naurahduksen.
"Olen kuollut. Haavani paranet itsestään." tuo sanoi. Nyökkäsin hieman.
"Tämä riittää tältä yöltä. Jatkamme pian."Mustasielu sanoi enenkuin tuo käveli pois luontani takaisin varjoihin.

Heräsin oppilaiden pesästä. Korvassani juimi outo kipu ja kosketin sitä tassullani varovasti. Haava korvassani oli edelleen siinä. Ilmeisesti myös muutkin yölliset haavanikin olivat tallella. Voisin siis haavoittua myös unissani kun harjoittelin pimeyden metsässä. Tästä voisi tulla haastavaa, jos joku saisin tämän selville. Minun olisi vain salatava kaikki.

Kävelin takaisin aukiolle. Lähes samalla hetkellä kun sain itseni ulos oppilaiden pesästä Poimulaakso tuli luokseni.
"Jäätassu, tulet mukaani aamupartioon. Menemme metsästämään." Naaras sanoi. Nyökkäsin hieman. Lähdimme kohti leirin ulospääsyä ja mukaamme lähtivät myös Sammakkokieli ja Arpisielu.

Loikkasin kohti maassa olevaa lintua upottoen hampaani linnun niskaan tappaen sen nopeasti. Nosin ylös ruohikon seasta roikottaen nappaamaani rastasta suussani. Poimulaako katsoi minua suussaan hiiri.
"Viimein sait jotain! Saalistus ei ole sinun vahvimpia taitojasi." Poimulaakso naurahti hieman. Naaraan äänensävystä huomasi että tuo ei tarkoittanut loukata minua, mutta silti tuon kommentti oli mielestäni tarpeeksi törkeä.
"No kiitos." Tuhahdin ja pyöräytin silmiäni.
"En minä sitä niin tarkoitanut!" Poimulaakso naurahti. Vastasin vain heilauttamalla häntääni välinpitämättömästi. Olin tarpeeksi tyytyväinen siiihen että sain kiinni edes rastaan. Myönnän että minua ei luotu metsästäjäksi mutta taistelukentällä näyttäisin vielä taitoni Poimulaaksolle.
"Oletteko jo valmiita?" Kuulin kysymyksen takaani. Käännyin ympäri ja näin edessäni Arpisielun sekä Sammakkokielen. Molemmilla oli mukanaan saalista. Arpisielu piti suussaan sammakkoa ja Sammakkokielellä oli orava.
"Olemme. Lähdetään takaisin leiriin." Poimulaako vastasi. Annoin soturien lähteä kohti leiriä ja minä seurasin heitä hieman jäljemmässä.

Vastaus:

20

Nimi: Kettutassu, Jokiklaani

22.02.2018 23:33
Sinitassu syöksähti viereeni pensaan takaa ja ilmassa käpälissäni ollut kala luiskahti otteestani ja sukelsi veteen. Käännyin katsomaan Sinitassua vihaisena, kynnet esillä ja näin pienen säikähdyksen tämän silmissä. Murahdin, vedin kynnet sisään ja huitaisin veljeäni naamaan kevyesti. Hän naurahti ja pudotti pienen hiiren aikaisemmin saamansa kalan viereen. Käännyin katsomaan vettä ja odotin kalan menevän ohi. Itse olin saanut myös yhden kalan ja olisin varmasti saanut senkin minkä tiputin jos Sinitassu ei olisi rynnännyt minua päin. Tuhahdin turhautuneena ja vastaukseksi kuulin Sinitassun ilkikurisen hymähdyksen selkäni takaa. Näin kalan tulevan minua kohti, nostin tassuni lähelle vettä ja kalan ollessa kohdallani otin kynnet esille ja iskin tassuni veteen salamannopeasti. Tunsin kalan tassuni alla joten painoin kynsiäni yhteen, tartuin niillä kalaan ja nostin sen vedestä. Kala oli kuollut jo ennen kuin laskin sen maahan.

"Ofottafaa hiufan", Sinitassu mumisi epäselvästi takaamme ja pysähdyimme. Käännyin ympäri ja katsoin hiljaa, kun veljeni nosti maasta tiputtamansa kiurun. Hänen oli varmaan hankala kantaa saaliitaan, koska oli saanut niitä yllättävän paljon; kaksi kalaa, hiiren, ison vesimyyrän ja kiurun jota parhaillaan nosti. Minä olin saanut vain kolme kalaa ja melko heiveröisen punatulkun. 'Ehkä joku pentu saa siitä hyvän aterian', toivoin ja Sinitassu hölkkäsi viereemme joten jatkoimme matkaa. Tammituuli ja Utukarva olivat metsästäneet samaan pinoon, joten en ollut ihan varma mitä kumpikin oli saanut, mutta yhteensä heillä oli kaksi hiirtä, varis, neljä kalaa, varpunen ja viiriäinen. Meillä oli koossa erittäin hyvä saalis, mutta olimmekin olleet metsästämässä jo auringon noususta keskipäivään ja hetki sitten kirkkaana suoraan yläpuolellamme paistanut aurinko alkoi mennä harmaiden pilvien taa. Muutkin huomasivat sen joten kiristimme tahtia ja lähestyessämme leiriä ilma alkoi kylmetä selkeästi, kun aurinko ei enää lämmittänytkään. Kuljimme parin pensaan ohi, pienen heinikon ja sen jälkeen vielä koivikon läpi. Yhdellä pienellä loikalla jokainen ylitti melkein olemattoman puron, joka valui noin seitsemän ketunmitan korkuisen kallionseinämän väleistä. Saavuimme leirin lähinnä oksista, parista pensaasta ja kaislasta tehdyn suojamuurin luo. Vuorotellen jokainen kumartui hieman ja pujahti leirin sisäänkäyntitunnelista leiriaukiolle. Tiputimme saalimme tuoresaaliskasan paikalle, missä oli jo ennen tuloamme neljä kalaa, jänis ja pulska rastas. Istuin hetkeksi alas ja aloin sukia hieman sotkuista turkkiani. Sinitassu huomasi sen, tajusi oman turkkinsa näyttävän samalta ja alkoi itsekin peseytyä.
"Tarkistakaa klaaninvanhimmilta punkit ja sitten saatte loppupäivän vapaata", Tammituuli sanoi hymyillen minulle ja Sinitassulle. Keskeytimme peseytymisemme, Sinitassu nyökkäsi ja lähti kohti klaaninvanhimpien pesää. Otin tuoresaaliskasasta sen ison vesimyyrän jonka Sinitassu oli napannut sekä pulskan varpusen ja lähdin Sinitassun perään. Kun olin vielä parin askeleen päässä klaaninvanhimpien pesästä, kulin Sinitassun tervehtivän kaikkia klaaninvanhimpia ja kertovan heille, että tarkistaisimme heistä punkit. Astuin sisälle pesään ja ojensin tuoresaaliit neljälle vanhukselle jaettavaksi.
"Menen hakemaan hiirensappea", Sinitassun äänessä kuului inhotus kun hän lähti hakemaan parantajalta pahanhajuista ainetta. Istuin alas ja kiedoin häntäni tassujeni ympäri odottaessani, että vanhukset saisivat syötyä. Katselin pesän kattoa hieman epäilevästi, koska se näytti siltä että alkaisi vuotaa lumen sulaessa. 'Mahtavaa' mutisin mielessäni. 'Ihan varmasti me Sinitassun kanssa joudumme kahdestaan korjaamaan sen', ajattelin koska lisäksemme ei tällä hetkellä ollut muita oppilaita kuin siskomme Kuuratassu ja Lumotassu, mutta Kuuratassu oli sokea eikä hän olisi osannut korjata pesän kattoa yhtään ja Lumotassu ei jättänyt häntä ikinä yksin, joten jäljelle jäi vain minä ja Sinitassu. Pentutarha kyllä tulvi yli reunojensa ja pian oppilaitakin olisi enemmän, mutta siihen menisi vielä hetki. Tuhahdin ääneen ja ilmaan pöllähti vaalea höyrypilvi suustani. Käänsin katseeni takaisin klaaninvanhimpiin ja sivusilmällä näin, kuinka isoisäni, Hallaraita, käänsi katseensa poispäin minusta. Isäni emo Korppikatse sen sijaan jatkoi suoraan silmiini tuijottamistani räpäyttämättä hailakan harmaita silmiään kertaakaan. Tuijotin takaisin yhtä terävästi, mutta niskakarvani alkoivat jo hieman pörhistyä ahdistuksesta, kun en osannut yhtään tulkita, mitä Korppikatse ajatteli.
"Sinä se et turhaan puhele", naaras maukui yllättävän kauniilla äänellä, olihan hän jo aika vanha.
"Hmh", nyökkäsin lievästi ja turkkini alkoi siloittua.
"Etkös sinä ole *Vinhatähden* pentu?" Korppikatse sanoi isäni nimen täysin jäisellä äänellä ja siristi silmiään.
"No voi pyhä Tähtiklaani, etkö sinä sukulaisia tunne!" Hallaraita naurahti ja tuuppasi Korppikatsetta kevyesti. Hän selvästi yritti keventää tunnelmaa, mutta näin hänen näyttelynsä läpi kuin kirkkaasta vedestä. Käännyin katsomaan Korppikatsetta ja tämä vilkaisi minua. Naaraan ilmeestä näki, että hänkin tiesi Hallaraidan vain haluavan mukavamman puheenaiheen. Silti Korppikatse hymähti, kääntyi entistä kumppaniaan kohti ja tuuppasi tätä takaisin leikkisästi. Vieressä varpusen syönnin valmiiksi saanut musta naaras, Nokkossydän, pyöräytti silmiään ja sanoi vähän kyllästyneen kuuloisena;
"Yhtä hyvin voisitte vielä olla kumppaneita."

"Hei Jääturkilla on vielä yksi punkki, ojentaisitko sen hiirensapen?" Sinitassu kysyi. Kahmaisin maasta pahanhajuisen sammalpallon, jossa oli hiirensappea ja annoin sen Sinitassulle. Tarkkailin kuinka hän paineli sitä Jääturkin pitkään valkoiseen turkkiin varovasti. Hän sai punkin melkein heti irti, jonka jälkeen noukimme sammaleet maasta, kävimme heittämässä ne leirin ulkopuolelle ja menimme leirin takana kulkevan joen tykö huuhtelemaan tassujamme, sillä se oli päivän aikana sulanut hiukan jostain kohdista voimakkaan virtauksen takia. Vinhatähti oli myös määrännyt pari voimakasta soturia hajottamaan jäätä hieman lisää, jotta pääsisimme nopeammin kalastamaan siitä taas, eikä esimerkiksi vanhusten ja pentujen tarvitsisi lähteä pois leiristä saadakseen vettä. Sinitassu istui veden ääreen ja oli aikeissa kastaa tassunsa veteen varovasti, mutta juuri silloin iso aalto kuohahti hänen kohdallaan ja kasteli hänen tassunsa kokonaan ja osan vatsasta. Sinitassu älähti kylmästä ja ponnahti taaksepäin vedestä. Hän alkoi pestä vettä äkkiä pois ja minäkin menin huuhtomaan omista tassuistani lemuavan hiirensapen hajun pois. Yritin toimia nopeasti, ettei minulle kävisi niin kuin Sinitassulla, mutta vesi virtasi niin kovaa, että minunkin päälleni roiskui jäistä vettä. Minäkin älähdin, peräännyin vedestä ja aloin ravistella tassujani nopeasti.
"Vihaan vettä!" murahdin ja käännyin katsomaan Sinitassua. Ei minun päälleni ollut roiskunut yhtä paljon vettä kuin veljeni päälle, mutta kalisin silti kylmästä.
"Mennään lämmittelemään vaikka penturahaan, siellä on niin paljon väkeä, että siellä on pakko olla lämmin", Sinitassu ehdotti. "Ja se on varmaan leirimme tiivein pesä." Nyökkäsin kollille ja pujahdimme ison pensaan läpi leiriaukiolle, joka oli erittäin ohkaisen puuterilumi kerroksen alla, mutta sade oli onneksi jo loppunut ennen kuin edes poistuimme klaaninvanhimpien pesästä. Suuntasimme kylmissämme kohti pentutarhaa.

//Porkkana jatkoo?

Vastaus:

38

Nimi: Aurinkotassu, Myrskyklaani

22.02.2018 10:34
Katsoin Kylmätassua joka oli istunut juuri viereeni. Toisen kissan läheisyys hämmensi minua hieman mutta istuin silti takaisin alas.
"Et sinä säikyttänyt. Ainakaan pahasti..." Naurahdin ehkäpä jopa hieman kiusallisesti.
"Miksi olet ulkona nyt?" Kylmätassu kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"En saanut unta." Valehtelin melko sujuvasti saaden Kylmätassulta nyökkäyksen. Katselin hetken kollia. Kylmätassu oli päässyt oppilaaksi vain hieman ennen minua, mutta silti tunsin oloni todella pieneksi kollin rinnalla.
"Taidan mennä takaisin nukkumaan, tuletko sinä?" Kysin hiljaa ja nousin ylös.
"Jään tähän vielä hetkeksi." Kylmätassu sanoi vilkaisten minua. Nyökkäsin antaen kollille pienen hymyn ennekuin häivyin takaisin oppilaiden pesään. Menin makuupaikalleni ja käperryin siihen.

"Herää Aurinkotassu." Kuulin Pölytassun äänen korvani juurelta. Murahdin ja käänsin kylkeäni. En ollut nukkunut kovinkaan hyvin, joten lähes jokaiseen paikkaan särki.
"Lokinsulka käski minun herättää sinut. Lähdette ensin harjoittelaan metsästystä ja sen jälkeen menette kulma harjoittelemaan taistelua." Pölytassu sanoi. Huokasin raskaasti ja nousin ylös. Ravistelin turkkistani kaiken makuupaikastani irronneen roskan pois.
"Kiitos kun herätit." Mumisin Pölytassulle ennekuin kävelin aukiolle Lokinsulan luo. Naaras katsoi minua tuimasti.
"Ensimmäinen päiväsi oppilaana ja sinä vain nukut." Tuo sanoi pyöräyttäen silmiään.
"Anteeksi." Mumisin. En halunnut antaa itsestäni huonoa kuvaa heti ensimmäisenä päivänä.
"Mennään nyt." Naaras sanoi lähtien kohti leirin ulospääsyä. Seurasin Lokinsulkaa metsään.

"Hyppää Aurinkotassu!" Lokinsulan ääni kajahti takantani. Olimme harjoittelemassa metsästystä ja olin juuri päässyt tarpeeksi lähelle hiirtä mutta en kuitenkaan ollut vielä käynyt sen kimppuun. Lokinsulan äänen kuulleessaan hiiri lähti pakoon, mutta olin kuitenkin nopeampi ja ponnistin nopeasti kohti hiirtä. Iskin kynteni hiiren selkään ja puraisin sitä nopeasti niskaan.
"Sain sen!" kiljahdin innoissani. Lokinsulka hymyili minulle hieman.
"Hyvä Aurinkotassu!" Lokinsulka sanoi ehkäpä jopa hieman ylpeäni minusta.
"Kiitos." Sanoin hymyillen ja katsoin kiinni saamaani hiirtä. Se oli ensimmäinen oma saaliini koskaan. Nyt en olisi enää se jota klaanin tulee ruokkia vaan olisin se joka ruokkisi itse itsenä ja klaaninsa.
"Jatketaan vielä hetki." Lokinsulka sanoi. "Hankitaan molemmat vielä jotain syötävää klaanille ja sen jälkeen mennään harjoittelemaan taistelua."
"Okei." Hymähdin ja hautasin hiireni maahan jotta kukaan muu ei veisi sitä ennenkuin palaisimme takaisin hakemaan sitä.

Palasimme klaaniin Lokinsulan kanssa. Kannoin suussani kahta hiirtä ja Lokinsulalla oli suussaan rastas. Veimme saaliimme tuoresaaliskasaan. Nuolaisin huuliani. Olin nälkäinen mutta en saisi syödä vielä. Lokinsulka vilkaisi ympäri aukiota.
"Voisimme ottaa Punahännän ja Kylmätassun mukaan harjoittelamaan." Lokinsulka sanoi. Nielaisin hieman. En pelännyt Kylmätassua, mutta jostain syystä olin heiman hermostunu ollessani kollin seurassa. Ehkä se johtui siitä että, Kylmätassu oli minua melko paljon suurempi sillä olin itsejäänyt melko pienikokoiseksi.
"Minä etsin Punahännän niin etsi sinä Kylmätassu." sanoi Lokinsulka. Nyökkäisin ja yritin katsella ympäri leirin aukiota kunnes näin Kylmätassun pentutarhan läheisyydessä. Ehkä tuo oli juuri ollut Hirvipennun luona? Loikin aukion poikki Kylmätassun luo.
"Kylmätassu!" Huudahdin ja menin kollin luo.
"Niin, Aurinkotassu?" Kolli kysyi kääntäen katseensa minuun.
"Lokinsulka sanoi että sinun ja Punahännän olisi hyvä lähteä mukaamme harjoittelemaan taistelua." Sanoin heiluttaen häntääni hieman hermostuneenä.

//TADAA! Oon kipeenä niin ajatus ei ihan kulje tässä kirjoittaessa, mutta toivon et tää kelpais. Toivattavasti Kylmätassun vastaukset oli tässä tarpeeks kylmätassu mäisiä! Mutta juu. Saa jatkaa Deano :)

Vastaus:

24

Nimi: Kylmätassu, Myrskyklaani

21.02.2018 14:49
Katsoin hetken aikaa muihin kissoihin jotka huusivat nimeäni.
“Kylmätassu! Kylmätassu!” kuulin joidenkin huutavan. Samassa mieleeni juolahti missä Tummakatse voisi olla. Katselin jokaista hieman isän näköisiä kissoja kohti. Minusta tuntui, ettei hän varmaankaan ole täällä. Ei, hänen täytyi olla täällä! Päällikkö oli kutsunut klaanin koolle. Yhtäkkiä joku pukkaisi minua hennosti lapaan ja se sai minut palautumaan maan tasalle.
“Onnea Kylmätassu-”, kuulen kollin maukaisun. Tuntui niin oudolta, että olen Kylmätassu enkä Kylmäpentu. Käännyin varovasti katsomaan äänen suuntaan.
“Tiedät varmaankin mitä tehdä seuraavaksi”, Punahäntä sanoi ja hymyili. Nyökkäsin nopeasti.
“Mennä oppilaiden pesään”, vastasin miltein heti. Soturi naurahti ja katsoi minun taakseni.
“Oletpas sinä vauhdikas, mutta valitettavasti olet väärässä”, kolli sanoi rauhallisesti. Katsoin soturia hieman närkästyneenä samalla laskien pääni maahan. En tietenkään halunnut hänen huomaavan. Mikä oli mennyt vikaan? Tiedän, hän leikitteli, mutta miten en muka vielä päästä oppilaiden pesälle. Ensimmäinen kysymys jonka oma mestarini oli kysynyt oli mennyt mönkään.
“Kymätassu?” kuulin tutun naaraan äänen yhtäkkiä. Säikähdin hieman ja tunsin kuinka lyhyet karvani nousivat hieman pystyyn. Se tuntui nololta, kun tajusin naaraan olevan Kirkaslampi. Laskin miltein heti katseeni takaisin maahan että pysyisin jotenkin rauhallisena.
“Jotkut haluavat onnitella sinua. Onnitteluiden jälkeen voit mennä pesälle”, Punahäntä sanoi ja kuulin tämän sanoissa pientä leikkisää äänensävyä. Nostin katseni ylös soturiin ja yritin samalla pyyhkiä pientä ärsyyntymisen merkkejä kasvoiltani. Aloin kehitellä jonkin sortin kunnioittamisen merkkejä.
“Nähdään huomenna. Olisi hyvä jos olisit hereillä aikaisin ennen aurinkohuippua joskus auringonnousun aikaan olisi hyvä, mutta jos et ole. Tulen varmasti herättämään sinut ja saat nolostua uuden kerran”, Punahäntä sanoi pisteliäästi. Siinä samassa kunnioittamisen osoitus hälveni.
“Anteek-” aloitin, mutta yritin pitää kaiken kasassa. Hänhän oli mestarini ja olin jo nyt soittelemassa suutani. Ravistin päätäni ja saatoin huomata kuinka Punahännän virne hälveni hänen kasvoiltaan.
“Puna-”, Kirkaslampi aloitti, mutta kolli keskeytti hänet katseellaan.
“Häivyn pian Kirkaslampi. Anteeksi viivättelyni, mutta Kylmätassu. Sinuna en alkaisi soittamaan heti kuonoa. Onhan se ihan hyvä joskus, mutta annan neuvon. Yritä hillitä itseäsi. Se voi joskus säästää henkesi”, Punahäntä sanoi rauhallisesti ja nyt kuulin hänen äänessään enemmänkin totisuutta, kuin leikkisyyttä. Nyökkäsin taas hieman häpeissäni. Kirkaslampi hypähti Punahännän eteen.
“Joku taitaa odottaa sinua”, Kirkaslampi ähkäisi toiselle soturille. Punahäntä hymyili vaisusti ja lähti kohti toista soturia hieman kauempana. Huokaisin ja mietin mitä tämä oranssi kellertävä kolli oli sanonut.

“Onneksi olkoon! Minun pikku pentuni on jo oppilas!” Kirkaslampi sanoi hymyillen. Naaras oli Vaaleavirran katoamisen jälkeen ollut hyvin emomainen minulle ja Hirvipennulle. Ehkä hän vain yritti esittää olevansa kiinnostunut meistäkin eikä pelkästään omista pennuistaan. Olimmehan me menettäneet jo emon ja ehkä jopa isänkin.. Tummakatsetta ei näkynyt missään vaikka tiesin hänen olevan yhä leirissä.. Tai jos hän olikin juuri nyt partiossa? Tai metsästämässä? Hymyilin hieman Kirkaslammelle vaikka minua hieman otti päähän naaraan esitykset. Kaipasin yhä omaa emoani.
“Niin sinun pik-” , aloitin hieman sarkastisesti, mutta päätin lopettaa. Punahännän sanat alkoivat kaivertua mieleeni uudestaan. Kirkaslampi katsoi minua hieman surullisesti.
“Tiedät kai, että olet veljesi kanssa minulle tärkeitä”, Kirkaslampi huokaisi ja katsoi minua. Arvasin hänen sanovan jotakin tuollaista. Se jotenkin masensi mieltäni. Naaras sentään yritti olla kuin emo minulle, mutta olin tietysti vain häiriintynyt siitä. Se ei vain tunnu oikealta, että joku yrittää korvata Vaaleavirran paikkaa. Vaikka ajatus sentään oli hyvä.
“Niin, öm.. Kiitos, että tulit. Onnittelemaan”, aloitin hieman katkonaisesti ja vaisusti yrittäen paeta ja unohtaa äskeisen tilanteen.
“Tietysti tulin. Isäsi on partiossa joten hän ei päässyt ja Hirvipentu-” , Kirkaslampi aloitti. Säpsähdin ja muistin veljeni olevan pentutarhassa Kirkaslammen pentujen kanssa. Ennen, kuin menisin oppilaiden pesään, menisin tietysti katsomaan veljeäni.
“Hivripentu, haluan nähdä hänet”, mumisen ja ryhdistäydyin. Kirkaslampi näytti yllättyneeltä. Tämä nousi seisomaan ja katsoi minua hämillään. Lopuksi naaras vilkuili ympärilleen. Huomasin naaraan selän takana olevan kaksi oppilasta jotka katsoivat minua kiinnostuneina. Olin tekemässä lähtöä.
“Onnittelut, sulla taitaa olla kiire jonnekin? Nähdään oppilaiden pesässä”, harmaa oppilas maukui ystävälliseen sävyyn. Nyökkäsin vaikken tosiaankaan yhtään ollut kiinnodtunut heistä.

Lähdin suorinta tietä kohti pentutarhaa. Kirkaslampi juoksi perässäni. Kaksi myrskyklaanilaista soturia jotka vartioivat suuaukkoa väistyivät nopeasti tieltäni.
“Hirvipentu”, sanoin, mutta yritin pitää ääneni matalana, etten häiritsisi muita. Ruskea karvakasa lähti möngertämään luokseni.
“Kylmätassu! ONNEA!” pikkuveljeni hihkui ja törmäsi minuun. En haluaisi myöntää, mutta Hirvipentu oli jo niin iso, että olisin voinut kaatua tämän törmäyksestä. En osannut edes kuvitella kuinka suuri veljestäni tulisi, kun hän on soturi. Naurahdin hieman ja puskin tätä pentua,
“Isä ei tullut onnittelemaan, mutta kai sä pärjäät täällä?” aloitin ja nuolaisin pennun otsaa. Huomasin samassa, että Kirkaslampi pääsi pesän sisälle.
“Kirkaslampi pitää susta hyvän huolen, kun en pääse tulemaan tänne. Okei?” jatkoin ja yritin näin ehkä hieman pyytää anteeksi naaraalta. Kirkaslampi katsoi minua ja Hirvipentua kohti. Hirvipentu nyökkäsi ja pukkasi minua.
“Mutta tuut sitten huomenna katsomaan muo! Ja kerrot millaista harjoituksissa oli ja millainen Punahäntä on!” Hirvipentu sanoi. Hätkähdin hieman. Hirvipentu naurahti eikä vastannut mitään vaan kulki kohti Kirkaslampea. Naaras katsoi minua hymyillen ja hieman rohkaisevasti. Huokaisin ja mietin millaista se mahtaisi nukkua jossain muualla, kuin täällä. Turvallisessa pentutarhassa.

Käännyin ja lähdin ulos pesästä. Huomasin kahden soturin katsovan minua, kun kävelin kohti oppilaiden pesää jossa varmaan ne kaksi outoa kissaa olisivat. Huomasin auringonlaskun olevan käsillä. Jatkoin nopeasti matkaa pian saapuen oppilas pesän suuaukolle. Vedin syvään henkeä ja tunkeuduin sisään. Sisällä oli lämmin ja huomasin useamman oppilaan olevan jo sisällä. Jotkut kääntyivät katsomaan minua kohti. Yritin olla normaalisti ja etsiä sopivaa tyhjää paikkaa jonne kerätä sammalia. Loppujen lopuksi sain pääni painettua pehmeälle sammaleelle. Uudet tuoksut tulvivat nenääni. Hymähdin ja mietin, että olin nyt tosiaankin soturioppilas. Haluaisin tehdä Punahännästä ylpeän, että hänellä on näinkin hyvä oppilas kuin minä. Kuitenkin minusta tuntui, että pilaisin kaiken.

En tiedä kuinka kauan oli jo kulunut, mutta arvasin, että nyt olisi kuuhuipunaika. Olin yhä hereillä ja se tosin vaivasi minua. Pentutarhassa olin nukahtanut niin nopeasti, kuin suinkin. Jopa nopeammin, kuin pikkuveljeni. Oliko tämä jännitystä vai sitä samaa pelkoa? Vaihdoin hieman asentoani ja tarkkailin muita oppilaita. Tästähän ei tule mitään! Mietin miten Hirvipentu selviää ilman minua ja mitä isä mahtoikaan tehdä juuri nyt. Tulisikohan hän onnittelemaan minua huomenna vai tiesikö hän edes, että hänen oma pentunsa on jo oppilas. Entä Punahäntä tai Kristal- kuulin samassa jonkun nousevan kja poistuvan pesästä. Nostin nopeasti pääni ylös, yrittäen tietysti nähdä kuka oli lähtenyt. Oppilas se kuitenkin oli. Nousin varovasti seisomaan itsekin, mutta yritin olla herättämästä muitakin. En onnekseni ollut ainoa joka ei tänä kuuhuippuna saanut unta. Lähdin varovasti kohti oppilas pesän suuaukkoa. En ollut pitkään aikaan kuuhuipun aikana ulkona. Hiipparoin vielä pehmeästi ulos. Pysähdyin kuitenkin siinä samassa, kun en nähnyt ketään. Mietin minne tämä oppilas meni, mutta sitten näin kissan hieman kauempana. Leiri oli hyvin tyhjä vaikka pentutarhaa vartioi yhä soturi. Kaikki tuntui todella taianomaiselta vaikka itse sanonkin. Niin hiljaista ja rauhallista..

Kävelen rauhallisesti ja hiljalleen kohti toista kissaa. Lähemmäksi tultaessa saatan huomata tuon pitkän hännän ja korvien tupsut sekä kissan vaalean hiekan värisen turkin ja hieman tummemmat kuviot. Solakkuudesta päättelin, että oppilas on naaras vaikken siitä vielä aivan varma voi olla. Hyvä kysymys oli, miksi naaras oli tullut ulos? Pysähdyin pienen matkan päähän. Olin varuillani.
“Hei? Oletko kunnossa?” sain sanotuksi jotakin, että saisin kiinnitettyä naaraan huomion itseeni. Toinen oppilas käännähti nopeasti katsomaan minua päin. Hätkähdin, mutta en malttanut liikahtaa kauemmaksi. Yritin tavoitella tyyneitä kasvoja, mutta se tuntui jotenkin epäluonnolliselta.
“En tarkoittanut säikäyttää”, sanoin vielä jatkeeksi vaikka tuntui aivan siltä, että olisin itse säikähtänyt. Toinen oppilas näytti todella tutulta. Aurinkopentu? Yritin pysyä rentona ja istahtaa alas. Laskin lyheyn häntäni vartaloni vierelle.

//Oon tosi huono jatkamaan :,D Mutta yritän paremmin seuraavalla kerralla, kun en oikein viitsisi laittaa Aurinkotassua vastaamaan mitä sattuu jos sun hahmo ees vastaa xD Mut Jää?

Vastaus:

55

Nimi: Jäätassu, Varjoklaani

21.02.2018 13:14
Nuolin kotikisun verta tassuista. Veren maku pisteli suussani. Se oli täyteläinen ja metallinen. Virnistin yksikseni. Nousin ylös ja varmistin että kaikki veri olisi poissa turkistani. Lähdin kohti leiriä piemeässä metsessä. Kuun pienet ja kylmät säteen saivat hangen kimaltelemaan ja pakkanen höyristi hengitykseni. Pimeä oli ainoa asia mihin luotin. Pystyin piiloutumaan siihen, eikä kukaan voisi uhakata minua.

Saavuin pian leiriin. Kukaan ei ollut vahdissa. Se oli hieman outoa. Loin silmäyksen ympäri leiriä ennekuin astelin oppilaiden pesään asettuen makuusijalleni. Avasin silmäni, mutta en ollut enää oppilaiden pesässä. Saatikaan varjoklaanissa. Olin metsässä jota peitti sankka sumu. Puut olivat suuria ja kuolleita. Jopa ruohokin vaikutti kuolleelta. Taivas oli tumma ja pilvinen, jonka johdosta koko metsä oli lähes täysin pimeä. Pian sumun seasta näin silmäparin tuijottavan minua. Silmät olivat punaiset ja ne lähestyivät.
"Kuka siellä?!" karjaisin ja paljastin kynteni.
"Luulin että sinä tunnistaisit minut." Kuulin käheän äänen sumusta samalla kun aloin myös hahmottaa punasilmäisen kissan ääriviivoja. Sumusta asteli eteeni suuri valkoinen kolli jonka turkissa oli mustia alueita. Tuon keho oli arpinen ja runnellun näköinen. Kissa vaikutti tutulta mutta en osannut yhdistää tätä kehenkää.
"Kuka olet? Mikä tämä paikka on?" Kysyin luimistane korvani.
"Ota ihan rauhassa Jäätassu. Sinuna en puhuisi noin isosisälleni." Kolli päästi kähen naurun ja virnisti pahansuovasti.
"Isosiälleni?" Toistin hämmentyneenä.
"Niin. Etkö tunnista minua? Kuolinhan minä ennen sinun syntymääsi, mutta uskoin että sinulle olisi silti kerrottu minusta." Kolli sanoi siristäen silmiään.
"Mustasielu?" Kysyin hieman hämmentyneenä. Emoni oli puhunut minulle kollista joka oli tappanut useita kissoja ja johtanut useiden erakkon pientä laumaa. Hän oli myös kertonu kuinka hän viimein koki kohtalonsa varjoklaanin nykyisen päällikön Unitähden kynsissä.
"Minähän se olen Jäätassu. Ja olen odottanut sinua. Olen täällä opettamassa sinulle omat taitoni, jotta voisit nousta varjoklaanin mahtavimmaksi päälliköksi." Mustasielu sanoi.
"Eli tämä on pimeyden metsä?" Kysyin.
"Luulin että olit jo huomannut sen." Kolli tuhahti. "No? Tartutko tarjoukseeni?"
"Miksi ottaisin apua sinulta? Olit joskus mahtava, mutta nyt olet vain vanha ketunläjä joka voi vain uhota ja kertoa tarinoita siitä kuinka hän joskus oli hallinnut." Naurahdin pilkallisesti. Mustasielu hyökkäsi päälleni kaataen minut selälleni.
"Kiittämätön pentu. Saisit täällä koulutusta jota yksikään klaanisi kissa ei voi opettaa. Opettaisin sinulle kuinka voit torjua tekemäni virheet ja nousta hallitsemaan metsää." Mustasielu murisi saaden tuon mädäntyneen hengityksen hajun leijailemaan naamalleni.
"Saanko aikaa miettiä tätä?" Kysyin epävarmasti saaden epäilevan katseen Mustasielulta.
"Hyvä on. Palaan luoksesi unissasi. Sinuna hyväksyisin tarjouksen, muuten kasvat vain samanlaiseksi hyödytömäksi soturiksi kuten vanhempasi." Mustasielu naurahti. Pian Mustasielu katosi ja myös pimeyden metsä alkoi synketä entisestään.

Avasin uudelleen silmäni oppilaiden pesässä. Mustasielu oli siis juuri tarjonnut minulle opetusta pimeyden metsästä. Voisiko se toimia? Oppisiko enemmän? Tulisiko minusta niin mahtava mitä hän sanoi?

Vastaus:

20

Nimi: Aurinkotassu, Myrskyklaani

21.02.2018 12:47
Vajosin kohti pohjaa. Vesi tunkeutui silmiini, korviini ja suuhuni. En kyennyt huutamaan apua vaan painuin hiljalleen kohti joen pohjaan, vaikka yritinkin potkia vettä tassuillani.

Heräsin kiljahtaen pentutarhasta sisareni Pölypennun viereltä. Pelko velloi vatsassani ja niskaturkkini oli pörrössä pelosta ja ahdistuksesta. Olin taas nähnyt sen saman painajaisen. Näin sen melkin melkein jokainen yö. Halusin päästä eroon menneisyydestäni. Ravistelin päätäni yrittäen unohtaa unen. Nousin seisomaan ja katsoin ympärilleni. Pölytassu nukkui vielä. Lähdin tassuttelemaan kohti pentutarhan suuta ja saavuin aukiolle. Suurin osa kissoista oli jo hereillä. Katselin kuinka Varjosydän sopi juuri aamu ja päiväpartiota. Katseltuani touhua hetken Varjosydän huomasi minut.
"Aurinkopentu! Sinua ja sisartasi juuri etsinkin. Missä Pölypentu on?" kolli kysyi tassutellen samalla luokseni.
"Pölypentu nukkuu vielä." Sanoin katsoen suurta kollia hieman epävarmasti ja istuin maahan kietoen häntäni tassujeni päälle.
"Hmm... Selvä. Haluan vain että olette valmiita iltaan." Varjosydän sanoi katsellen minua.
"Iltaan? Mitä silloin tapahtuu?" Kysyin kiinnostuen.
"Sinusta ja Pölytassusta tulee oppilaita. Olette nyt jo kuuden kuun ikäisiä." Kolli sanoi hymyillen.
"Oppilaita?! Viimein!" Kiljahdin ja melkein hypin paikoillani innostuksesta. Nostin katseeni silmät säihkyen Varjosydämmeen, joka päästi pienen huvittuneen kehräyksen.
"Olkaahan sitten valmiina." Kolli hymähti ja lähti tassuttelemaan pois päin.
"Lupaamme!" huudahdin vielä kollin perään. Nousin ja pingoin pentutarhaan.
"Pölypentu! Pölypentu!" huusin ja juoksin sisareni luo hypäten tuon päälle. Pölypentu päästi yllättyneen rääkäisyn ja ravisteli minut alas.
"Mitä nyt aurinkopentu?!" Pölypentu kivahti selvästi ärtyneenä kun olin herättynyt tuon.
"Meistä tulee oppilaita tänään! varjosydän sanoi niin!" Naukaisin.
"Viimein!" Pölytassu huudahti innostuneena. Nyökkäsin ja katsoin pölypentua. Tuon vihreät silmät säihkyivät innostuneina. Olin ylpeä meistä molemmista. Olimme olleet aina hieman ulkopuolisia klaanissa koska kukaan ei tiennyt vanhempiamme. Olimme selvinneet kahdestaan. Pentutarhassa ei ollut juuri muita pentuja meidän kanssamme samaan aikaan, jos siis kylmäpentua ja hirvipentua ei laskettu.

Aurinko oli jo laskussa ja istuin Pölypennun vierellä pentutarhan suulla. Turkkiani kihelmöi jännitys. Pölypentu vaikutti rauhalliselta ja määrätietoiselta. En voinut ymmärtää häntä. Miten hän pytsyi olla noin rauhallinen tälläisessä tilanteessa?
"Jokainen oman riistansa metsästävään kykenevä saapukoon suurkivelle klaanikokoukseen!" kuulin Ruskotähden äänen. Kissoja alkoi kokoontua aukiolle. Kävelimme myös Pölypennun kanssa hieman lähemmäs aukiota.
"On tullut aika julistaa kaksi uutta oppilasta myrskyklaaniin. Pölypentu ja Aurinkopentu. Astukaa eteenpäin." Ruskotähti sanoi. Nielaisin ja astuin eteenpäin Pölytassu rinnallani.

"Aurinkopentu, Tästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Aurinkotassu. Saat mestariksesi Lokinsulan joka opettaa sinulle kaiken mitä soturin tulee tietää ja osata." Ruskotähti sanoi katsoen minua. Lokinsulka käveli luokseni ja kosketin tuon kuonoa varovasti omalla kuonollani. Myös Pölytassu oli saanut oppilasnimensä ja oli nyt mestarinsa Viherlehdem vierellä.
"Pölytassu! Aurinkotassu!" Kuulin uusien nimiemme huutoa ympäriltämme. Nolostuin hieman saamastani huomiosta, mutta Lokinsulka laski häntänsä rohkaisevasti lavalleni. Suoristin ryhtini ja hymyilin määrätietoisesti. Pikkuhiljaa kissat alkoivat hajaantua pois aukiolta.
"Mene Pölytassun kanssa tekemään itsellesi makuupaikka oppilaiden pesään. Aloitamme harjoittelun huomenna." Lokinsulka sanoi. Nyökkäsin ja lähdin jolkottamaan oppilaiden pesälle. Kokosin itselleni makuualustan sammaleesta ja lehdistä, jolle asetuin sitten makaamaan. Pölytassu oli myös tehnyt oman makuupaikkansa vierelleni ja käpertynyt sille. Suljin silmäni ja yritin saada unta.

Heräsin taas siihen samaan painajaiseen. veri kohisi korvissani pelosta ja järkytyksestä. Nousin ylös ja hoipertelin ulos oppilaiden pesestä. Istuin aukion laidelle hengittäen muutaman kerran syvään yrittäen saada unen pois mielestäni. Ei ollut reilua että menneisyyteni vainosi minua tällä tavalla. Suljin silmäni ja annoin tuulen leikkiä turkillani. Oli kerrankin tarpeeksi rauhallista. Aukio oli tyhjillään ja kuu loi muutamia kylmiä säteitään alas aukiolle valaisten sen.
"Hei? Oletko kunnossa?" Kuulin takaani äänen mikä sai minut kääntymään nopeasti ympäri äänen suuntaan.

Vastaus:

30

Nimi: Varjopentu (Varjotassu) , Tuuliklaani

19.02.2018 20:35
Hiivin salaa pentutarhan sisäänkäynnille ja kohdistin katseeni puhujankivelle, jossa valkoinen päällikkö odotti muita kissoja kerääntymään aukiolle. Utelias katseeni harhaili suuren kissajoukon halki kun tutkin hiljaisesti tuntemattomien hahmojen eleitä ja käyttäytymistä, kunnes silmäni kohtasivat puhujankiven alemmalla tasolla istuvan, vaaleanruskean naaraan varoittavan katseen. Hätkähdin nopeasti ja siirsin katseeni maahan, jonka tomuinen hiekka muuttui yllättäen hyvin kiinnostavaksi. Sinitähti aloitti puheensa kiven päällä ja kutsui muutaman pentutarhassa asuneen pennun kiven eteen. He olivat vanhempia kuin minä ja huomattavasti suurempia. Nimeämisseremonia alkoi ja kissojen iloisen mau’unnat kuuluivat aukiolla kun käännyin ympäri ja palasin lämpimään pentutarhaan.
”Et saisi poistua noin vain tarhasta ilman lupaa, Varjopentu.”
Käänsin katseeni äänen suuntaan, jossa näin harmaan kissan.
”Halusin vain nähdä mitä se hälinä oli..” Puolustelin.
”Nuolivarjo ei halua sinun vilustuvan, ulkona on jo kylmä etkä ole yhtä vahva kuin vanhemmat kissat vielä.” Naaras jatkoi ja siisti etujalkojaan.
Purin hampaitani hetken aikaa yhteen, kun avasin taas suuni sanoakseni jotain vastaan, kun kovat hurraahuudot raikuivat aukiolta ja käänsin katseeni. Mutristin suutani ja yritin nähdä kissajoukon läpi uudet oppilaat, mutta turhaan. Katsoin tassujani ja huokaisin ärsyyntyneenä. Vasta muutama päivä sitten olin onnistunut kompastumaan ja tönäisemään vahingossa toista nimitetyistä oppilaista ja aloittamaan riidan. Ärsyttävintä oli se, että sanottu kissa tervehti nyt aukiolla uutta mestariaan. Ainakin pentutarha oli nyt kokonaan käytössäni. Oppilaaksi päästessäni varmasti saisin mestarini vakuutettua ja näytettyä tuolle ketunläjälle.
”Kyllä sinäkin pääset joskus oppilaaksi. Kunhan saat vähän vielä lihaa luittesi ympärille.” Hiiliturkki, pesän ainoa kuningatar sanoi, kuin lukien ajatuksiani.
Heilautin korvaani ja käänsin katseeni naaraseen.
”Kyllä minä sen tiedän. En vain ymmärrä miksen voisi olla jo nyt oppilas.” Mutisin.
Pesän suuaukolta tuleva valo peittyi ja tarhaan käveli varapäällikkö totinen katse minuun kohdistuneena.
”Varjopentu, mitä teit pesän ulkopuolella, tiedät että voit sairastua.” Ruskea kissa miltei sähähti ja tönäisi minut syvemmälle tarhaan.
”Halusin vain nähdä aukion. Eikö se ole outoa, etten tunne muita kuin Hiiliturkin ja ne kaksi pentua jotka muuttivat oppilaiden pesään? Et ole edes esitellyt minua muille sotureille.” Marisin.
Hiiliturkin katse muuttui epämukavaksi ja naaras näytti haluavansa poistua kohtauksesta. Täysikuu huokaisi.
”Vaikuttaisi melkein siltä kun et haluaisi esitellä minua.” Mutisin hieman pettyneenä.
”Ei se siitä ole...”
Käänsin selkäni Täysikuulle ja kierähdin kerälle Hiiliturkkia vasten mielenosoituksena.
”Varjopentu, kyllä sinä ymmärrät. En voisi olla varapäällikkö jos moni tietäisi sinun olevan pentuni. Päätimme pitää tämän salassa Sinitähden kanssa.”
”Niin kai sitten..” mumisin häntäni takaa.
”Hyvä. Muista opetella taisteluliikkeitä jo valmiiksi niin sinusta varmasti tulee yksi parhaista sotureista.”
Nyökkäsin ja odotin Täysikuun lähtevän pentutarhasta, kunnes nousin istumaan. Joka kerta kun hän kävi katsomassa minua, tuntui kuin hän odotti minulta jotain. Potkaisin kiven kauemmas kunnes se pysähtyi pentutarhan seinään.
”Parhain soturi.. Sen kun näkisi” mumisin miltei äänettömästi ja laskin pääni tassujeni päälle.

_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*

Heräsin auringonsäteisiin pentutarhassa ja nousin istumaan. Leirissä on ollut kiireistä ja oli mennyt jo viikko kun Täysikuu kävi viimeksi pentutarhassa. Hiiliturkki nukkui vielä ja tarkkalin naarasta hetken aikaa ennen kuin vakuutin itselleni, että olisi turvallista lähteä pesästä. Miksi ihmeessä en muka voisi käydä sen ulkopuolella?
Vaimea puhe kuului oppilaiden pesän luota ja loikkasin hieman syrjempään aukiolta, kun tummanruskea kolli käveli aukiolle toinen oppilas perässään.
*Valotassu...* Hätkähdin ja käännyin nopeasti takaisin pentutarhan suuntaan. Samalla huomasin Hiiliturkin nousevan pentutarhassa ja Täysikuun kävelevän aukiota kohti.
Livahdin nopeasti leirin seinäminä olevien pensaiden läpi takaisin tarhaan ennen kuin Hiiliturkki ehtisi avaamaan silmiään kunnolla ja kierähdin kerälleni silmät kiinni ’nukkumaan’.
Täysikuun läsnäolo tuntui pentutarhassa.
”Hiiliturkki, halusit puhua?”
Siristin silmiäni ja näin kaksikon poistuvan pentutarhasta.
Hiivin lähemmäs uloskäyntiä ja höristin korviani.
”Sinitähti halusi että palaisin takaisin soturiksi, koska klaanilla on vaikeaa aikaa.” Hiiliturkki sanoi.
”Mutta kuka pitäisi Varjopennusta huolta?” Täysikuun ääni kuului.
”Päällikkö halusin sinun muuttavan pentutarhaan.”
Ilmeeni kirkastui. Saisin viettää aikaa emoni kanssa enemmän.
”Eihän siinä ole järkeä.. saman verranhan sotureita on kuitenkin!” Täysikuu tiuskahti ”Minähän olen varapäällikkö!”
” Täysikuu, minusta tauko tekisi sinulle muutenkin hyvää. Nimitän jonkun toisen varapäälliköksi.” Sinitähden ääni liittyi keskusteluun.
”Mut-..Mutta minähän olen ihan kunnossa!”
”Täysikuu, odotan sinua hyväksymään päätökseni ja pysymään pentutarhassa kunnes Varjopentu pääsee oppilaaksi. Nimitän huomenna uuden varapäällikön.” Sinitähti komensi ja lähti paikalta.
Hymy kaartui huulilleni kuullessani uutiset ja Täysikuun astuessa pentutarhaan säteilevä katseeni tapasi hänet.

Auringonlasku oli melkein ohi ja makasin puoliksi pentutarhan ulkopuolella. Täysikuusta ei ollut paljoa seuraa. Hän vaikutti jostain syystä katkeralta, mutten viitsinyt kysyä asiasta.
Haukottelin. Aukio alkoi tyhjentyä ja päivän viimeinen partio palasi kierrokseltaan. Vatsani kurni, en muistanut syödä mitään koko päivänä ja tuoresaaliskasa näytti houkuttelevalta.
Kävelin takaisin pentutarhaan ja tönäisin Täysikuuta tassullani.
”Hei, saanko hakea tuoresaaliskasalta jotain?” Kuiskasin tälle.
Naaraan korva liikahti ja hän nousi hitaasti ylös.
”Mitä jos.. mentäisiin ihan itse saalistamaan?” Täysikuu hymyili ja astui tyhjälle aukiolle.
”Sinun pitäö olla aivan hiljaa” Hän kuiskasi.
Nyökkäsin ja seurasin emoani hiljaa leirin ulkopuolelle.

Katsoin taivasta kävellessäni. Tähdet loistivat kauniisti kirkkaalla taivaalla. En ollut koskaan ennen nähnyt niitä näin paljon leirin rajaamalta alueelta.
”Missä me pysähdymme?” Kysyin hiljaa. Olimme kävelleet jo jonkin aikaa ja jalkani alkoivat väsyä vaikka menimmekin alamäkeen.
”Ihan kohta.”
Veden solina kantautui korviini.
”On hyvä aloittaa kalastus varhaalla iällä” Täysikuu selitti ja istui joen reunalle.
”Kuun valoa vasten kalat näkee hyvin. Keskity tiettyyn kalaan ja nappaa se sen ollessa riittävän lähellä”
Nyökkäsin ja kiinnitin katseeni vedessä liikkuvaan olentoon.
Sen suomut kiilsivät joka kera kun kuunvalo osui niihin. Kohotin tassuani ja odotin sen uivan lähemmäs. Sen pyrstön hipaistessa savista joenreunamaa, laskin tassuani nopeasti osuakseni kalaan kun tunsin potkaisun ja molskahdin veteen.
”Täysikuu! Auta!” Huudahdin nopeasti räpiköiden vedessä.
Upposin hetkeksi veden alle ja näin kuunvaloa vasten liikkuvan hahmon.
Sinnittelin ja yritin nousta vedenpinnalle, jotta Täysikuu ylettäisi minuun.
Haukkasin henkeäni heti kun pääsin pinnalle ja ojensin tassuni maata kohden, missä Täysikuu oli.
Silmäni suurenivat huomatessani tämän kääntäessä selkänsä.
”Täysik-?” Haukoin.
Tämä heilautti häntäänsä ja katosi näkyviltä.
”Hei!” Huudahdin ja yritin uida lähemmäs maata, mutta jouduin kiinni virtaukseen ja upposin taas pinnan alle.

// o3o guud tu bii bäk w anothir drama kät








Vastaus:

51

Nimi: Porkkana

19.02.2018 20:32
Lähdin juoksemaan joelle päin kettutassu perässäni ja pysähdyin joen ääreen. "Ehdin ensin!" Sanon hieman ilkikurisesti kettutassulle. Tuo pyöräytti vain silmiään minulle. Utukarvaa ja Tammituulta odotellessa menin joen reunalle etsimään kaloja. Jos saisin edes yhden kalan ennen heidän tuloaan, näyttäisin heille ja kettutassulle että pystyn tähän ilman enempää harjoitusta. Huomasin vedessä kalan ja olin valmiina. Yritin pyydystää kalan tassullani mutta se lipesi otteestani. Kettutassu katsoi vieressä ja minusta se oli hieman noloa, onneksi en ollut vielä kehuskellut hänelle. Näen vedessä hieman pienemmän kalan eli tilaisuuteni on tullut. Tungen tassuni veteen ja pyydystän tämän kynsiini juuri sillä hetkellä kun Utukarva ja Tammituuli tulivat luoksemme. Olin ylpeä itsestäni kunnes kala rimpuili pois otteestani takaisin veteen. "Ei ole todellista" sanon hieman ärsyyntyneenä mutta samalla huvittuneena.
"Sinun pitäisi keskittyä paremmin tai edes kuunnella kun opetamme teitä niin kala ei hyppäisi pois otteestasi" Utukarva sanoi minulle hieman moittivasti. "lupaan kuunnella ensi kerralla." vastasin mestarilleni. Käännyin keskustelun jälkeen siskoni puoleen tarkistaen että onko tuo saanut vielä saalista mutta yllätyksekseni kettutassu ei ollut edes aloittanut vielä. Näin vain hänen keskustelevan Tammituulen kanssa. Menin takaisin joen äreen etsimään lisää kaloja ja tällä kertaa päätin aloittaa rauhallisesti pyydystämisen, viimeksi olin hoppuillut ja kalat olivat karanneet. Näin kalan tulevan ja otin siitä varovasti otteen, sen jälkeen heitin sen maahan niin kovaa kuin pystyin ja se kuoli. Katsoin Utukarvaa ja tämä hymyili minulle lempeästi vastaukseksi. Olin vihdoin ylpeä itsestäni. Sain nätettyä taitoni mestarilleni ja se tuntui todella hyvältä.
Annoin Kettutassun kalastaa Tammituulen kanssa ja lähdin itse metsään päin. Kun kerran olimme metsästämässä niin ajattelin metsästää kunnon saalista. Tarkkailin ympäristöä ja nyt sen näin, pienen maukkaan hiiren. Menin matalaksi ja lähestyin varovasti kohdetta. Loikkasin ilmaan ja nappasin hiiren hampaisini. Heitin sen maahan ja purin sen kuoliaaksi. Tämä oli pelkkää onnea, yleensä epäonnistun aina. Nostin hiiren hampaisiini ja vein sen Utukarvan eteen. "Sinulla on sujunut yllättävän hyvin tänään Sinitassu" utukarva sanoi minulle yllättyneesti. Hymyilin mestarilleni ja menin katsomaan miten siskollani menee.

//erittäin lyhyt, anteeksi siitä. Tsemppaan ens kerralla, kirjotustaidot vähän ruosteessa. Hämy jatkoo??

Vastaus:

15

Nimi: Kylmätassu, Myrskyklaani

19.02.2018 19:36
Hyppäsin kohti emoni vaaleata häntää. Murisin leikkisästi ja kömmähdin maahan kyljelleni naaraan hännän viereen. Kierähdin ympäri ja nousin seisomaan. Heti sen jälkeen yritin uudestaan hypätä hännän kimppuun. Suljin silmäni ennen, kuin tömähtäisin maankamaralle, mutta yllätyksekseni tunsin myös jotakin pehmeää allani. Se oli emoni häntä. Olin saanut ensimmäisen saaliini kiinni! Huomasin kuinka pienen pennun pää putkahti esiin emoni selän takaa.
“Kato mitä mä sain”, sanoin hymyillen ja yritin napata Vaaleavirran hännän suuhuni. Kuulin kuinka emoni hymähtää ja hän kääntyi katsomaan kohti minua.
“Varovasti nyt. Saatat pian loukata itsesi”, hän sanoi lempeällä ja tutulla äänellään. Murisin yhä leikkisästi ja hymyilin pikkuveljelleni joka tuijotti minua ihaillen. Kuulin kuitenkin hetken päästä tutun naukausun. Emoni katse kääntyi kohti tulijaa ja saatoin kuulla hänen kehräävän hieman, kun tulija puski häntä hellästi.
“Isä!” hihkaisin ja möngersin niin nopeasti kuin pystyin kohti Tummakatsetta.
“Hei, sinähän olet kasvanut”, isäni sanoi naurahtaen samalla. Hirvipentu yritti kiivetä emon selän ylitse, mutta luisui aina takaisin lähtöpisteeseen. Naurahdin ja tunsin kuinka isäni otsa kosketti omaani. Tämän jälkeen hän vei huomionsa kohti veljeäni. Huokaisin syvään ja käänsin katseeni kohti Vaaleavirran häntää joka lepäsi suorana maassa. Käänsin siitä katseeni isään ja olin melkein kertomassa hänelle saaliistani, mutta ennen kuin sain kakistettua sanat suustani. Hän oli poissa.
“Minne isä meni?” kysyin häkeltyneenä ja katsoin ylös emoani. Naaras hymyili minulle lämpimästi, mutta saatoin huomata hänen silmistään jotakin muuta, kuin iloisuutta.
“Tule tänne, veljesi seuraksi”, Vaaleavirta sanoi. Nyökkäsin ja kävelin tämän kyljen viereen. Hirvipentu katsoi minua ja ryömi kohti minua, lopuksi hän käpertyi minun ja emomme väliin. Suljin silmäni ja vaivuin tiedottomuuteen.

“Kiitos, kiitos kovasti”, kuulin jonkun sanovan hätäisenä. Raotin silmiäni ja yritin havaita ja ymmärtää mitä oli tapahtumassa. Tunsin samassa kuinka tuttu kuono kosketti päälakeani. “Rakastan sinua”, kuulin tutun naaraan äänen kuiskaavan. Ääni ei kuitenkaan ollut enää lempeä vaan murtumassa. Se sai minut hieman säikähtämään. Mitä oli tapahtumassa? Tunsin kuinka joku käveli luokseni. En enää haistanut tuttua tuoksua joka oli tullut emostani. Kun olin saanut itseni takaisin maankamaralle huomasin Kirkaslammen tulleen luokseni.
“Ei mitään hätää pikkuinen. Emosi palaa pian”, hän sanoi hiljaisella ja aralla äänellä. Tämän pentue käveli naaraan perässä. Nyökkäsin hieman ujosti. Katselin ympärilleni missä Hirvipentu olisit, mutta en nähnyt häntä missään. Nousin seisomaan, mutta Kirkaslampi esti minua liikkumasta. Tunsin uuden tunteen tulvivan kehoani pitkin. Se ei ollut jännitystä tai intoa, mutta se sai minut jäykistymään.
“Älä pelkää. Kaikki on kunnossa aivan pian”, naaras sanoi samalla äänellä kuin oli puhunutkin alusta asti. Pelkää? Katsoin maahan ja mietin hetken aikaa. Oliko tämä pelkoa? Yhtäkkiä kuin tyhjästä tuttu kolli lemahti sisään. Nostin katseeni ylös ja siitä alas samalla, kun Tummakatse laski veljeni vierelleni.
“Hoidatko sinä heitä?” hän kysyi kylmällä äänellä Kirkaslammelta. Naaras katsoi hetken aikaa Hirvipentua ja sitten kohti soturia. Kuningatar nyökkäsi varovasti vastaukseksi. Missä Vaaleavirta oli?


“Kylmäpentu, nouse ylös ” kuulin tutun äänen. Ennen kuin ehdin edes reagoida paljoa tunsin pienen pukkauksen kyljessäni. Kirkaslampi oli herättänyt minut. Veljeni käveli luokseni ja hymyili.
“Se on aika! Seremonia!” tämä innostui ja käänsin laiskasti katseeni kohti häntä. Hirvipentu oli liian utelias noin nuoreksi. Tuon ikäisenä en varmaan edes tiennyt mikä oppilas oli, mutta veljenihän tiesi. Samassa muistin mitä oli tapahtumassa. Minähän olin jo kuuden kuun ikäinen. Kirkaslampi katsoi minua vihaisesti, kun en ollut vieläkään noussut seisomaan. Tämä mutisi jotakin odottamisesta. Huokaisin ja nousin seisomaan hitaasti.
“Mahtaakohan isä olla siellä?” kysyin veljeltäni. Hirvipentu sähähti pienesti ja pudisti päätään.
“Hän on varmaan liian kiireinen ollakseen siellä!” Hirvipentu vastasi tomerasti ja hieman halveksuen.
Tummakatse ei ollut pitkään aikaan käynyt katsomassa minua tai veljeäni. Katsoin maahan ja ajattelin sitä kuuhuippua, kun näin emoni viimeisen kerran. Pukkaisen veljeäni hellästi, etten kaataisi tätä. Toisaalta Hirvipentu oli jo melkein minun kokoiseni.
“Onnea!” tämä hihkaisee ja Kirkaslampi veti häntä taaksepäin, ettei hän llähtisi minun perääni. Huomasin jonkun istuvan pentupesän suuaukolla. Se oli Viherlehti. Hän katsoi minua odottavaisesti ja ymmärsin heti miksi Kirkaslampi oli ollut hieman vihainen etten ollut heti reagoinut hänen pyyntöönsä. Kipitän nopeasti kohti soturia.
“Anteeksi”, mumisen hieman häpeissäni ja katsoin ylös tähän kolliin. Viherlehti hymähti ja nyökkäsi, muttei sanonut mitään. Nyökkäsin takaisin ja käännyin kohti suuaukkoa. Samassa pelko iski kehoni ja jäykistyin. Pääsisinkö oikeasti pentupesän ulkopuolelle? Saisin nähdä koko leirin, kaikki kissat? Vedin syvää henkeä ja huomasin kuinka Viherlehti poistui suuaukon kautta ulos. Nyt oli minun aikani.

Otin ensimmäisen askeleen pesän ulkopuolella. Katsoin ensiksi maahan, mutta sitten kohotin katseeni ylös. Silmäni suurenivat, kun katselin sitä kaikkea. Huomasin samassa kaikki kissat jotka tuijottivat minua. Se tuntui jotenkin todella oudolta. Yritin pysyä Viherlehden vauhdissa ja kohta tämä pysähtyi. Pysähdyin itsekin aloilleni ja tutkailin katseellani leiriä.
“Kylmäpentu-”, kuulin jonkun puhuvan korkealta. Nostin katseeni ylös ja tajusin suuren kiven olevan edessäni. Suurkivi! Ja sen päällä näin punaruskea naaras. Päällikkö!
“On saavuttanut kuuden kuun iän, ja hän on valmis soturioppilaan koulutukseen. Tästä päivästä aina siihen päivään, jona hän ansainnut soturinimensä, kutsuttakoon tätä oppilasta Kylmätassuksi. Sinun mestarisi tulee olemaan Punahäntä. Toivon, että Punahäntä siirtää kaiken tiedon sinulle”, kuuntelin kuinka Ruskotähti puhui. Huomasin kuinka naaras katsoi kohti kellertävän oranssia kollia. Soturi asteli kohti minua. Hengitin syvään muutaman kerran ja yritin keskittyä olennaiseen. Minä tosiaan en ole enää pentu vaan oppilas. Katsoin Punahäntää.
“Punahäntä, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta Kulovalkealta, ja olet osoittanut olevasi nokkela ja uskollinen. Odotan, että siirrät kaiken tälle nuorelle oppilaalle”, naaras jatkoi. Tunsin kuinka Punahännän kuono kosketti omaani. Annoin pienen ujon hymyn levitä kasvoilleni. Soturi hymyili takaisin ja pian muut kissat huusivat nimeäni.

Vastaus:

39

Nimi: Kettutassu, Jokiklaani

17.02.2018 17:03
Loikoilin parantajan pesän edessä olevan laakean kiven päällä ja nautin auringonpaisteesta, joka lämmitti pikkuisen ja sai osan jäästä ja lumesta hieman sulaneeksi. Suljin silmäni ja lämmittelin siinä hetken, mutta sitten jonkun varjo tuli eteeni ja haistoin tutun soturin tuoksun.
"Lähdetään metsästämään", Tammituuli sanoi ja kääntyi ympäri, kohti leirin sisäänkäyntiä. Hyppäsi alas kiveltä ja lähdimme ulos leiristä. Mennessämme vilkaisin tuoresaaliskasaa, tai no, paikkaa missä sen piti olla, mutta kukaan ei ollut vielä tänään ollut saalistamassa.

Vähän matkan päässä leiristä veljeni Sinitassu ja hänen mestarinsa Utukarva odottivat meitä.
"Luulin, että menemme kahdestaan metsästämään", sanoin kysyvästi Tammituulelle, mutta hän pudisti päätään;
"Ajattelimme, että voisitte harjoitella metsästystä yhdessä", hän kääntyi katsomaan Utukarvaa joka alkoi kohta selittää, miten kaloja pyydystettiin. Istuin Sinitassun vieressä ja vilkaisin tätä melko nopeasti; veljeni pyöräytti silmiään, koska olimme jo nähneet monia kertoja kuinka jotkut soturit ja oppilaat kalastivat leirimme takaa kulkevasta joesta, lähinnä ajan vain kuluksi. Nyt se oli kuitenkin jäässä, mutta eilisen reviirin kiertämisen takia tiesimme, että ainakaan Myrskyklaanin rajalla joki ei ollut jäässä. Monien mielestä se oli hyvä asia, koska Myrskyklaanilla oli kuulemma riista vähissä ja he pääsisivät helposti juoksemaan jäisen joen yli, eikä meilläkään mitään ylimääräistä riistaa ollut. Minusta taas olisi ollut jännittävää, jos Myrskyklaanilaiset olisivat varastaneet riistaa; saisimme siitä hyvän syynkin yrittää vallata aurinkokivet itsellemme. Enkä minä ollut ikinä nähnyt Myrskyklaanilaista! Saati sitten Varjoklaanilaista. Joku Tuuliklaanilainen soturi oli kyllä kerran käynyt leirissämme, koska hänellä oli ollut asiaa Vinhatähdelle. Se soturi oli ollut pitkäjalkainen, todella laiha ja pörröhäntäinen. Hänellä oli ollut silkkinen, valkoinen turkki ja isot vihreät silmät. Klaaninvanhimmat olivat kertoneet meille tarinoita Myrsky- ja Varjoklaanilaisista, mutta minulla ei ollut hajuakaan, miltä he näyttivät.
"...ja sitten kala purraan kuoliaaksi tai lyödään maahan tassulla niin kovaa, että se kuolee", kuulin Utukarvan selostuksen lopun kun palauduin ajatuksistani oikeaan maailmaan.
"Viimeinen joella on haisunäätä!" Sinitassu huikkasi ja lähti juoksemaan. Nyt minä taas vuorostani pyöräytin silmiäni ja lähdin juoksemaan veljeni perään.

//aika lyhyt, Porkkana jatkoo?

Vastaus:

13

Nimi: Raitatassu, Tuuliklaani

13.02.2018 10:19
Metsästäminen oli vaikeampaa kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan. Tiikeritassulle se tuntui olevan yhtä helppoa kuin sammaleen vetäminen tassujen välistä, hän nimittäin mahtaili kiinni saamallaan jäniksellä. Korvani olivat painuneet syvälle niskassani olevan turkin sekaan. Hännänpääni heilahteli edestakaisin ärtymystäni näyttäen. Vinhatassukin oli saanut napattua yhden peltomyyrän. Minä taaskin.. Ei puhuta siitä.
"Raitatassu älä viitsi mököttää", Vinhatassu töytäisi minua käpälällään.
Pyöräytin silmiäni ja käännyin sitten katsomaan häntä hieman piristäen ilmettäni ärtymykseni takaa. Vinhatassu tuntui aina olevan Tiikeritassua ja minua herkempi ja leikkisämpi, jonka takia olimme sopineet kollin kanssa, että olemme hyvin ystävällisiä ja suojelevaisia Vinhatassua kohtaan. Valkohuurrekin olisi toivonut sitä meiltä.
"Kyllä sinä vielä jäniksen kiinni saat", Tiikeritassu naukaisi kannustavasti.
"Niin! Tai peltomyyrän!" Vinhatassu virnisti.
Naurahdin hieman nousten ylös sammalpediltäni.
"Niin Ukkosmyrskykin sanoi", nostin leukaani kuin osoittaakseni ylpeyttä.
Tiikeritassu hymyili ja Vinhatassu alkoi taas pulista kieltään ulos.

"Hitaammin. Hitaammin. Raitatassu, kuunteletko sinä minua edes?" Ukkosmyrskyn jämäkkä ääni sai minut melkein hermostumaan.
"Kuinka hitaasti minun vielä pitäisi mennä? Tuskin nostelen tassujani", koitin pitää itseni yhtä tyynenä kuin mitä Ukkosmyrsky oli.
"Se siinä onkin. Liikut paljon nopeammin, koska et nostele tassujasi", Ukkosmyrsky käänti kylki minua kohti ja vilkaisi, että varmasti katson häntä.
Kolli nojautui alas ja lähti matalana, silti tassujaan ilmaan nostellen hiipimään pitkän ruohon sekaan. Seurasin hänen liikkeitään silmä tarkkana ja päätin kokeilla perässä. Nojauduin alas, niin alas, että turkkini hipoi maata. Nostin tassuni ilmaan ja lähdin hiipimään eteenpäin mestarini perässä. Ukkosmyrsky kuitenkin nousi ylös pienen hiipimismatkan jälkeen ja pyörähti ympäri minua kohden. En kohdannut kollin katsetta, vaan päätin jatkaa matkaani hitaasti hiipien.
"Ole tarkka mihin astut", Ukkosmyrsky neuvoi, jonka jälkeen hän kääntyi katsomaan kauemmas niitylle.
"Haistele", hän sanoo äkkiä.
Hämmennyn kääntyen katsomaan tuota korvat höröllä, kuin pyytäen toistamaan. Kolli ei sitä kuitenkaan tehnyt, vaan tuijotti niitylle rauhallisena. Kiinnitin nyt huomiota hänen punaisiin silmiinsä. Ne tuntuivat heijastavan jotakin. Pudistin päätäni. Minun piti haistella. Mutta mitä minun pitäisi haistaa?
Suljin silmäni ja koitin erottaa hajun, jonka Ukkosmyrsky halusi minun erottavan.
Haistoin tuoreen ruohon. Haistoin mullan, sekä Ukkosmyrskyn tutun kitkerän hajun. Haistoin kauempana leirin ja kissojen erilaiset, uniikit hajut. Haistoin myös jotain tunkkaista, joka toi minulle Tiikeritassun pesemättömän turkin sen jälkeen, kun hän oli möyrinyt mudassa pentuna.
"Se kantaa mukanaan haaskalan hajua ympäriinsä. Ihme ettei Varjoklaani ole käynyt jo kyseisen yksilön kimppuun", Ukkosmyrsky käänsi katseensa minuun.
Nousin ylös ja kurkotin kaulaani ylös nähdäkseni kauemmas niitylle. Oranssi turkki vilahti näköpiirissäni ennen kuin se sukelsi ruohon sekaan.
"Odota täällä ja ole aivan hiljaa", Ukkosmyrsky varoitti minua ja lähti sitten itse ravaamaan kohti kettua.
Eikai hän aikonut hyökätä ketun kimppuun itse? Yksin? Sehän olisi hullua!
Hitaasti lähtin peruuttamaan kohti leiriä. Kun Ukkosmyrsky oli poissa näkyvistä, käännyin kannoillani ja lähdin juoksemaan. Valkohuurre! Sinitähti! Kuka tahansa voisi auttaa Ukkosmyrskyä ketun häätämisessä!
Liidin eteenpäin ruohon yllä. Pian ruoho vaihtui hiekkaiseen maaperään ja liuin leiriin pysähtyen muutaman soturin eteen.
"Sireeninkukka, Joutsenvarjo!" läähätin.
Tuntui kuin kaikki ilma olisi kadonnut keuhkoistani juoksemiseni aikana.
"Mitä nyt Raitatassu, mikä hätänä?" Joutsenvarjo katsoi minua yllättyneenä. Vaaleanruskea kolli näytti olevan valmiina pinkaisemaan apuun.
"Näimme ketun niityllä.. Ukkosmyrsky.. Lääh.. Ukkosmyrsky lähti häätämään sitä yksin", kokosin ääneni.
"Että mitä teki?" Sireeninkukka nosti kulmaansa.
"Häätämään kettua", pudotin pääni vetäen happea kunnolla sisuksiini.
"Näytä minulle minne hän meni" Joutsenvarjo otti askeleen minua kohti.
Nyökkäsin ja lähdin juoksemaan takaisin kohti sitä niityn osaa, minne Ukkosmyrsky käski minun jäädä.
Yllätyksekseni päästessämme perille, en nähnyt kettua, enkä Ukkosmyrskyn raatoa, vaan kaksi kissaa kävelemässä rinta rinnan kohti rajaa hieman kauempana meistä.
"Kettuko?" Sireeninkukka joutui pidättelemään nauruaan.
"Tuohan muistuttaa minua vain Jokiklaanin Kulovalkeasta", Joutsenvarjon naama oli kurtussa.
"Jokiklaanin?" ihmettelin.
Olin ollut täysin varma, että Ukkosmyrsky oli mennyt jahtaamaan kettua. Kuitenkin oli paljon hämmästyttävämpää nähdä Jokiklaanilainen Tuuliklaanin nummilla. Ukkosmyrsky huomasi hakemani apujoukon ja heilautti korvaansa Kulovalkealle. Kissa lähti loikkimaan takaisin Jokiklaanin puoliskoa kohti. Kiinnitin huomiota siihen, että kissan suussa oli jotakin. Hetken päästä olii helppo nähdä hänen ylittävän rajan.
Ukkosmyrsky ravasi luoksemme rennosti.
"Minkälaisen kokouksen te olette järjestäneet?" hän kysyi ihmeissään.
"Luulin, että Kulovalkea oli kettu..", mumisin nolona.
Ukkosmyrsky oli hetken hiljaa, kunnes purskahti nauruun.
En ollut ikinä kuullut hänen nauravan.
"Tärkeämpiin asioihin. Mitä Jokiklaanin kissa teki alueellamme?" Sireeninkukka kysyi.
"Heidän parantajansa oli tarvinnut yrttejä korkokivien läheisyydestä sairaalle pennulle. Kulovalkea lähti hakemaan yrttejä parantajansa puolesta, mutta törmäsi matkalla kaksijalkoihin, jonka takia joutui poikkeamaan tänne", Ukkosmyrsky selitti rauhallisesti.
Sireeninkukka näytti ymmärtäväiseltä, mutta Joutsenvarjon kasvoja koristi tyytymätön naama.
"Olisit edes antanut arven muistoksi", soturi mumisi Ukkosmyrskylle.
"Me emme voi alkaa haastaa riitaa Jokiklaanin kanssa", kolli vain vastasi.
Palasimme leiriin yhtenä ryhmänä. Joutsenvarjo oli saanut matkalla kiinni pari peltomyyrää ja Ukkosmyrsky oli myös napannut jäniksen. Minä sain seurata vierestä heidän kilpailujaan, kun Sireeninkukka kertoi noloja tarinoita kummastakin. Se piristi minua, sillä erheeni luulla kissaa ketuksi oli jo tarpeeksi suuri häpeä.
Leiri vaikutti hiljaiselta. Tiikeritassu ja Vinhatassu eivät olleet vielä palanneet, joten jäin leirin laitamille lepäämään. Tassujani kihelmöi juoksemisesta. Nuolin niitä hellästi kielelläni putsaten pois ruohonkorret ja multapaakut.
Kiersin häntäni kehoni ympärille ja kävin mahdollisimman pieneen kasaan. Suljin silmäni.
Korvani värähteli taakse ja eteen kuullessani askeleita. Äkkiä tömähdys ja tuoreen hiiren lemu sai minut avaamaan silmäni.
"Syöhän jotakin Raitatassu. Olet käyttänyt paljon energiaasi tänään", Ukkosmyrskyn ystävällinen ääni antoi minulle luvan syödä ja lähti sitten.
Pyöräytin hiiren lähemmäs tassullani ja kiitin Tähtiklaania hiiren hengestä ja ylipäätään ruoasta. Valkohuurre oli kertonut tarinoita kuinka vaikeaa Tuuliklaanilla joskus oli ruoan suhteen ja kuinka tärkeää oli kiittää Tähtiklaania siitä.
Sen tehtyäni aloin napostella hiirtä hitaasti.

//Mikäli joku Tuuliklaanilainen haluaa liittyä Raitatassun seuraan, hän on vapaa juttukaveri :D

Vastaus:

45

©2018 Liljan tarinarope - suntuubi.com