Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Ennen tarinointia lueppas nämä!

1. Laita nimesi kohdalle kissasi nimi ja klaani. Esim.

Unilumo, Varjoklaani

2. Tämä on tarinarope. Joten tarinoita, ei ropetusta. Minimi tarinan pituus on viisi virkettä. Tämä:

"Hei tahdon ruokaa!" huusin mestarilleni, vaikka hän oli jo kaukana.

meidän logiikalla lasketaan yhdeksi virkkeeksi.

3.Kaikkien tarinoiden ei tarvitse mennä aivan samassa aikajanassa.

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Kylmätassu, Myrskyklaani

23.02.2018 22:03
"Jään tähän vielä hetkeksi”, vastasin ja katsoin hetken aikaa toista oppilasta, Aurinkotassua. Naaras lähti kohti oppilaiden pesää. Annoin katseeni vain siirtyä tuosta pienemmästä oppilaasta kohti taivasta ja kuuta. Tosiaan oli kuuhuipun aika niin, kuin pesässä olin arvannut. Henkäisen kylmää ilmaa ja annoin kehoni rentoutua hieman. Kuulin yhtäkkiä pienen rasahduksen pentutarhan suunnalta. Käänsin nopeasti katseeni kohti pesää. Kaksi soturia istuivat pesän edustalla ja tuijottivat minua, tai paremminkin toinen heistä tuijotti. Yhtäkkiä pesästä tuli ulos tumma suuri kissa. Vedin syvää henkeä, kun tajusin että kissa ei ollut kuningatar eikä tosiaankaan ollut pentu. Tumma kissa puhui kiihkeästi toisen vartiossa olevan soturin kanssa. Minun olisi ehkä parasta vain lähteä takaisin nukkumaan, mutta jokin halusi selvittää kuka tuo kolmas kissa oli. Hänen oli pakko olla myrskyklaanilainen soturi, koska mitään uusia tuoksuja ei ole tullut. Toisaalta kissat olivat aika kaukana minusta enkä ole edes varma miltä muut klaanilaiset tasan tarkkaan tuoksuivat. Yritin tähyillä ja siristellä silmiäni. Hetkinen.. Jos tuo kissa oli ollut pentutarhassa.. Ja Hirvipentu oli siellä.. Toisaalta en voinut olla varma myöskään kahdesta vartiossa olevasta soturista. Tumma kissa kääntyi katsomaan minua. Värähdin, mutta pysyin aloillani ja näin kuinka tuon varmaankin kollin silmät kiiluivat pimeässä. Tämä alkoi lähestymään minua. Pysyin yhä jääräpäisesti paikoillani ja odotin. Soturi se varmaankin oli ja tämä varmasti halusi patistaa minut nukkumaan. Suuri kissa lähestyi ja tunnistin kissan ominaistuoksun, kun tämä oli niin lähellä, että näin hänet. Samassa tajusin, kuka soturi oli. Silmäni laajenivat siinä samassa, kun katsoin ylemmäs soturia.

‘Isä, mitä sinä täällä teet?!” sähähdin ja tajusin kuulostavani säikähtäneeltä. Tummakatse istahti vähän matkan päähän minusta ja kallisti hieman päätään. Saatoin vain vaivoin välttää isäni terävää katsetta. Miksi en ollut tunnistanut omaa isääni.. Ehkä siksi, että tämä ketunläjä ei ollut edes pitkään aikaan tullut katsomaan minua tai Hirvipentua tai edes minun, MINUN oppilaaksi tuloa.
“Tulin katsomaan sinua ja Hirvipentua. Sinun piti olla pentutarhassa”, tämä sanoi ja samassa kaikki palaset loksahtivat paikoilleen. Luuliko isäni tosiaan, että olin vielä pentu?!
“Anteeksi! Minä olen Kylmätassu! En pentu”, melkein huusin, mutta pystyin hillitsemään itseni edes jonkin verran. Kuulin kuinka kolli ärähti merkiksi, että minun pitäisi olla hiljempaa. Olin sentään hieman korottanut ääntäni vaikken ollut huutanut. Isäni näytti ärtyneeltä, mutta hieman murtuneelta ja happamalta.
“Ymmärrän hyvin miksi olet vihainen ja tiedän, että olet oppilas. Minä vain, kun.. Kuulin sen vasta äskettäin-”, Tummakatse sanoi tyyneen rauhallisesti joka sai minut vielä ärsyyntyneemmäksi. Hän tosiaankin yritti esittää ymmärtäväistä..
“Äskettäin!? Ai noilta kahdelta?” kysyin tiuskaisten ja katsoin kahteen soturiin jotka katsoivat Tummakatsetta ja minua. Samassa, kun katseeni oli ennättänyt soturit, he katsoivat hetken takaisin ja kääntyivät sitten katsomaa toisiaan.
“Niin.. Ehkä minä hieman hätäännyin, kun näin Kirkaslammen luona vain Hirvipennun.. Kyllä minä tiesin, että olit sen ikäinen, että seremonia pidettäisiin pian. En kuitenkaan olettanut sen olevan tänään ja-” Tummakatse jatkoi rauhallisesti ja kuulin tämän äänessä häpeää.
“Ei sillä ole väliä mitä tiesit! Et kuitenkaan ollut seremoniassa! Et sinä välitä! Katso nyt.. Nyt kun tulit oikein tapaamaan meitä! Oih, mikä ajoitus. KESKELLÄ KUUHUIPPUA!” korotin ääntäni, kunnes se loppua kohden muuttui jo huutamiseksi. Tummakatse sähähti.
“Hiljaa”, tämä sanoi ja katsoi minua tuimasti.
“Sinun pitää hillitä itseäsi. Herätät koko klaanin”, tämä jatkoi. Jotenkin toivoin, että voisin istua tässä kaikessa rauhassa. Jopa Aurinkotassu tai ne kaksi outoa oppilasta olisivat parempaa seuraa juuri nyt. Tummakatse veti syvään henkeä.
“Olin peloissani, kun en nähnyt sinua pentutarhassa. Eikö se sinusta ole välittämistä?” tämä pommitti minua takaisin. Samassa mieleeni juolahti ajatus, että voisin ruveta ärsyttäväksi vaika sitä olin jo muutenkin. Rykäisin ja katsoin ylös isää. Tiesin tasan tarkkaan mikä oli hänen heikkoutensa tai yksi niistä.
“Pelkäsitkö, että olin lähtenyt tieheni ihan niin kuin Hirvipentu aikoinaan?” kysyin liiankin rauhalliseen sävyyn jonka taka kuitenkin kuka vain olisi ymmärtänyt, että halusin vain ärsyttää Tummakatse katsoi minua hetken aikaa järkyttyneenä. Siirsin hieman katsettani.
“Minun tosiaan pitää mennä”, mumisin yhä vihaisena. Tummakatse ei sanonut sanaakaan vaan nousi. Samoin nousin minäkin. En ollut melkein koskaan riidellyt isäni kanssa ja varmasti johtuen siitä, että olin pentu eikä isä käynyt usein. Monia kissojakin oli ollut ympärilläni ja yleensä se joka oli suuttunut oli ollut Hirvipentu. Nyt kaikki oli toisin. Kukaan (melkein) ei ollut hereillä. Hirvipentu oli nukkumassa ja minä.. En ollut enää pentu..

Saavuin oppilas pesän suuaukolle. Halusin kääntää katseeni taakse, mutta en sallinut itseni tehdä sitä. En voinut olla näin heikko.. Huutaa isälleni. Kuka ties sen kuuli. Jatkoin matkaani sisälle ja huomasin edessäni nukkuvan tutun naaraan, Aurinkotassu ja varmaankin hänen sisarus Pölytassun. Seisahduin hetkeksi paikalleni miettimään. Mitä jos naaras olisi jäänyt luokseni. En varmaankaan olisi uskaltanut puhua näin suoraan Tummakatseelle.. Tai kuka tietäisi mitä olisi tapahtunut.. Huokaisen syvään ja jatkoin matkaani kohti omaa nukkumapaikkaa. Tuntui todella hassulta. Olin aika kunnioittanut isääni, mutta nyt.. Kaikki oli muuttumassa. Vai oliko? Istahdin alas sammaleen päälle ja käperryin myttyyn, mutten sulkenut silmiäni. Hirvipentu oli puhunut paljon pahaa isästä ja varsinkin siitä, että Tummakatse ei enää välittänyt meistä. Välitinkö minä edes enää isästä? Suljin silmäni ja yritin saada unta, mutta ennen nukahtamistani sain vastauksen viimeisimpään kysymykseeni. Kyllä, kyllä minä välitin ja välitän yhä.

Avasin silmäni ja huomasin pesässä auringon säteitä. Oli siis auringonnousu tai auringonhuippu. Yritin liikkua, mutta kehoni tuntui raskaalta. Olin yhä todella väsynyt johtuen lyhyistä unistani. Saatoin jopa hetken miettiä missä oikein olin. Ensimmäinen yö oli kuitenkin suoritettu oppilaiden pesässä. Katselin ympärilleni ja huomasin, että kukaan ei ollut vielä noussut. Päätin siis olla ensimmäinen vaikka olin varmasti viimeinen joka meni nukkumaan. Nousin rivakasti seisomaan, mutta jatkoin matkaani pesän ulkopuolelle hiipparoiden etten herättäisi muita oppilaita. Tätä en kuitenkaan tehnyt Punahäntää varten vaan jotakin toista. Tärkeämpää kissaa varten.

Jatkoin jolkottamista kohti pentutarhaa. En ollut yhtään varma oliko Hirvipentu vielä hereillä, mutta huomasin jo hieman useamman soturin heränneen. Vartijat pentutarhan edestä olivat myös vaihtuneet. Tassutellessani eteenpäin, mietin olikohan Tummakatse jossain täällä.. Ei varmaankaan.. Ehkä hän oli vielä soturien pesässä nukkumassa. Vilkuilin ympärileni. En nähnyt mestariani missään joten tämäkin taisi nukkua. Jotkut soturit katsoivat minua kummaksuen. En varmaan ikinä ole ollut näin aikaisin hereillä. Ennen, kuin ennätin pentutarhan sisälle joku tuli ulos. Se oli varapäällikkö Varjosydän. Pysähdyin hetkeksi ja huomasin kollin kääntäneen katseensa minuun. Sitten tämä jatkoi matkaansa mitään sanomatta. Seisoskelin paikoillani hetken aikaa, mutta tunkeuduin lopulta pesän uumeniin.

“Hirvipentu?” kuiskasin ja katselin, kuinka kuningattarer alkoivat heräilemään. Osa pennuista nukkuivat sikeää unta, mutta osa taas availivat jo silmiään. Olin melkein aika ollut se pentu joka oli nukkunut kauiten.. Yhtäkkiä joku iso möhkäle hyppäsi kimppuuni. Ärähdin, kun kissan tassu osui mahaani.
“Kylmätassu!” kuulin tämän yhä hieman pentumaisen hihkunnan. Hirvipentu oli saanut minut kumoon ja tämä istahti mahan päälleni. Yritin potkia hennosti tätä pois, mutta se oli mahdotonta.
“Mitä olen sanonut vastasta!” valitin, kuin jokin kuoleva hiiri. Hirvipentu huomasi mitä oli tehnyt ja virnisti. Kolli hyppäsi pois herkän vatsani päältä.
“Anteeksi, ei ollut tarkoitus”, tämä sanoi ja katsoi minua leikkisästi. Tuhahdin ja naurahdin sitten. Samassa mieleeni tuli Tummakatse.. Pitäisikö minun pilata Hirvipennun päivä vai ei? Olin juuri sanomassa asiasta, kun Kirkaslampi keskeytti meidät.
“Hirvipentu, täällä on pientä syömistä”, hän sanoi lempeästi kantaen pientä hiirtä mukanaan. Veljeni katse kirkastui ja tämä juoksi suoraan syömään. Ei mikään ihme, että tämä tosiaan oli niin iso. Ei häntä lihavaksi voinut kutsua.. Mutta kookkaaksi kyllä. Päätin siis uutisteni olla ja jäin katsomaan kuinka veljeni söi. Minullakin oli tosin nälkä, mutta en voinut vielä syödä.. Hetkinen? Missä Punahäntä oli? Ai niin.. Minun pitäisi olla oppilaiden pesän vierustalla odottamassa häntä.
“Mun pitää nyt mennä. Nauti hiirestä niin paljon kuin voit”, maukaisin veljelleni. Hirvipentu katsoi minua hymyillen ja jatkoi hienostunutta syömistään. Nousin seisomaan ja poistuin pesästä sen jälkeen kun olin tervehtinyt Kirkaslampea joka istui pentujensa luona.

Huomasin leirissä olevan vähemmän sotureita. Aikaa oli jo hieman kulunut. Jotkut oppilaat olivat varmaan jo lähteneet mestariensa kanssa harjoittelemaan. Jatkoin nelistämistä kohti oppilaiden pesää. Olin lähdössä, mutta huomasin jonkun tutun tulevan luokseni, Aurinkotassu. Eikös tämä ollut vielä mennyt mestarinsa kanssa jonnekin? Tai ehkä hän oli tulossa sieltä..
"Kylmätassu!" naaras huudahti ja päätyi luokseni.
"Niin, Aurinkotassu?" kysyin ja käänsin katseeni suoraan toiseen oppilaaseen.
"Lokinsulka sanoi että sinun ja Punahännän olisi hyvä lähteä mukaamme harjoittelemaan taistelua”, Aurinkotassu vastasi ja heilutteli hieman häntäänsä hermostuneen oloisena. Värähdin ja mietin hetken mitä naaras oli sanonut minulle. Olisiko ensimmäinen oppituntini toisen oppilaan kanssa? Toisaalta olihan Lokinsulka niin käskenyt. Yritin pitää kuitenkin kohteliaan sävyn äänessäni, kun aloitin puhumisen.
“Kuulostaa hyvältä, mutta.. En tiedä missä Punahäntä on”, vastasin hieman nolona.
“Lokinsulka lähti etsimään häntä”, hiekanvärinen naaras vastasi.
Nyökkäsin ja mietin miltäköhän Lokinsulka näytti. Välillemme syntyi taas pieni hiljaisuus ihan niin, kuin kuuhuipunaikaan. Annoin katseeni kiertää leirissä ja huomasin harmaansävyisen naaraan oppilaiden pesän luona.
“Onko hän Lokinsulka?” kysyin ja käänsin nopean vilkaisun Aurinkotassuun, mutta sitten käänsin katseeni takaisin soturiin, että toinen oppilas ymmärtäisi kenestä puhuin. Naaras taisi nyökätä vastaukseksi. Nousin seisomaan ja mietin miksi PUnahäntä ei ollutn Lokinsulan kanssa. Viitoin toista oppilasta seuraamaan ja lähdin kohti oppilaiden pesää. Aurinkotassu taisi seurata minua perässä. Ainakin hän pääsisi takaisin mestarinsa luokse.

“Tähtiklaani sentään!” kuulin tutun äänen kantautuvan pesästä. Pysähdyin aloilleni ja katsahdin kohti Lokinsulkaa. Pari muuta oppilasta istuivat suuaukolla mestariensa kanssa. Nelikko vain tuijottivat nauraen pesään. Kurtistin naamaani ja jatkoin sitten loputkin matkastani päätepysäkille. Nelikko katsoivat minua ja virnuilivat. Sitten he kaikki lähtivät kohti leirin suuaukkoa. Lokinsulka jäi odottamaan jotakin ja hän huomasi minut ja oman oppilaansa.
“Hän ei ole kovin hyvällä tuulella”, Lokinsulka ilmoitti. Kurkistin sisään oppilaiden pesään ja huomasin ärtyisän kollin tulevan ulos. Minun piti tosiaan hypätä soturin edestä pois, että tämä ei tallaisi minua tassuihinsa. Yhtäkkiä soturi tajusi minun istuvan hänen vieressään. Mestarini katsoi minua hetken. Katsoin häntä kysyväti.
“Missä?! Tai siis-- Ehm…”, tämä aloitti ja ryhdistäytyi sitten. Kolli näytti yhä ärtyneeltä ja hieman nolostuneelta. Ihan kuin hän ei huomaisi Lokinsulkaa tai Aurinkotassua jotka ehkäpä katselivat häntä paraikaa.
“Missä oikein olit? Etsin sinua joka paikasta”, Punahäntä kysyi soturilliseen sävyyn. Tässä täytyi olla jotakin muutakin.. Eihän hän olisi käyttänyt tähtiklaanin nimeä väärin ellei hän olisi ollut todella vihainen tai nolostunut.
“Pentutarhassa katsomassa Hirvipentua. Heräsin aikaisin niin ajattelin käydä kat-”, aloitin. Soturin silmät viiruuntuivat.
“Ja minä kun huusin sinua monta kertaa tässä! Et sitten tietenkään tullut ulos, koska et edes ollut oppilaiden pesässä! Minä! Menin sisään ja huusin sinua! Mutta et ollut siellä! Ja näit varmaankin Jalotassun ja Meritassun ja heidän mestarinsa.. Kuinka typerältä mahdoinkaan kuulosta”, tämä mutisi kiivaasti ja saatoin kuulla tämän äänessä häpeää.
“Punahäntä?” Lokinsulka sanoi ja mestarini huomasi naaraat lähettyvillään. Kolli näytti nolostuneen yhä enemmän. Pystyin vaivoin pitämään naurua sisälläni. Tirskuin hieman kuin jokukin naaras. Mestarini katsoi minua tuimasti. Osasin jo kuvitella.. Punahäntä oli vielä oppilas seremoniassani varoittanut, että aikoisi nolata minut jos en heräisi aikaisin, mutta näytti pahasti siltä, että hän itse nolasi itsensä. Huomasin kollin hieman virnistävän minulle, kun aloin hekottamaan. Ei se nyt niin hauskaa ollut.. Tai ehkä oli. Minulla taas oli liian vauhdikas mielikuvitus. Punahäntä rykäisi ja yhtäkkiä tämä näytti taas kunniakkaalta soturilta eikä enää nolostuneelta tai häpeälliseltä.
“Niin.. Oliko teillä jotakin asiaa?” hän kysyi Lokinsulalta.
“Itseasiassa. Ajattelin, että ehkä olisi hyvä jos sinä ja Kylmätassu tulisitte harjoittlemaan taistelua meidän kanssamme”, toinen soturi sanoi ja katsahti Aurinkotassuun meidän-sanan kohdalla. Punahäntä katsahti minuun ja puntaroi hieman vastauksiaan.
“Kuulostaa hyvältä, mutta tämän koko auringonnousun sain etsiä Kylmätassua. Hän ei ole edes saanut vielä ensimmäistä hiirtä kiinni”, Punahäntä sanoi taas hieman häpeissään. Varmaankin minusta.. Huomasin jonkun oppilaan kantavan hiirtä hieman kauempana ja tämän mestarin joka kantoi kania.
“Ei se mitään. Hän voi metsästää samalla”, Lokinsulka vastasi. Käänsin katseeni kohti Aurinkótassua.
“Sä oot varmaan saanut jo hiiren kiinni?” kysyin yhtäkkiä. En itsekään tiedä miksi kysyin asiaa. Naaras näytti ehkä hieman säikähtäneeltä, kun yhtäkkiä olin alkanut pälpättämään. Toisaalta olin itsekin hieman säikähtänyt, että edes aloitin puhumisen. Naaras nyökkäsi vastaukseksi ja huomasin Lokinsulan katsovan oppilasta jännällä katseella. Oliko se.. Ylpeyttä? En tiedä. Kukaan ei ollut katsonut minua vielä niin..
“Ehkä meidän pitäisi jo lähteä ettei tämä veny auringonlaskun aikoihin”, Punahäntä sanoi ja hymyili meille kaikille kolmelle. Ehkä muutkin ymmärsivät ja nyökkäsin ainakin itse. Lähdimme ryhmänä kohti leirin suuaukkoa.

Olimme kävelleet jo hetken matkaa. Punahäntä katsahti kohti minua. Tämä antoi merkin pysähtyä. Lokinsulka ja Punahäntä vaihtoivat nopeasti katseita. Olimme saapuneet pienelle aukealle jonka reunassa oli suuri kivi. Kaikki tuntui jotenkin niin epätodelliselta.. Olinko oikeasti poistunut leiristä? Uudet tuoksut ympäröivät minut miltein heti ja saatoin tuntea ruohikon kahisevan tassujeni alla, kun liikutin niitä. Se tuntui jotenkin todella vapauttavalta. Meidän pitäisi todennäköisesti harjoitella taistelua täällä?
“Harjoittelemme täällä. Pieni aukea on hyvä paikka aloittaa, mutta ympärillä on paljon puita ja pensaita”, Punahäntä aloitti. Olin oikeassa. Harjoittelisimme täällä.

//Ehkä vähän pahaan kohtaan jätin tän :D Mutta voit aina korjata jos kissas tekee jotain muuta tai ei sano näin, kuin olen kirjoittanut/tee niin. Mutta Jää jatkoa?

Nimi: Jäätassu, Varjoklaani

23.02.2018 19:08
Saavuimme aukiolle kantaen saamiamme saaliita mukanamme. Lähes jokainen klaanin kissoista oli paikalla aukiolla. Unitähti ja Lehtihammas olivat kissajoukon keskellä vaihtaen keskenään vakavia katseita. Jotain oli tapahtumassa ja jännitys alkoi kihelmöidä turkissani.
“Se kettu täytyy tuhota ennen kuin joku klaanistamme kuolee!” Kuulin Kettupunan, jo vanhan raidallisen kollin vaikertavan muiden kissojen äänien seasta. Kettu? Tästä voisi tulla mielenkiintoista. Juoksin nopeasti tuoresaaliskasalle laskien kiinni saamani rastaan kasaan. Hiivin muiden kissojen luo istuen heidän sekaansa.
“Lähetämme partion joka voisi ajaa ketun pois reviiriltämme. Se on tappanut jo yhden erakon ja pian se voi käydä liian röyhkeäksi alkaen hyökkäillä myös meidän kimppuumme.” Unitähti sanoi katsellen kissojen joukkoa.
“Minä päätän mukaan lähtijät.” Lehtihammas sanoi. “Poimulaakso, Arpisielu, Ruosteturkki ja Jäätassu. Te tulette mukaani.” Innostus heräsi sisälläni kun Lehtihampaan katse osui minuun.
“Ei! Jäätassu on vasta oppilas! Ja hän on kaiken lisäksi puolisokea!” Ruosteturkki sanoi. Ponkaisin seisomaan. Emoni oli jääräpää. Typerä jääräpää. Minä pystyisin tähän! olen elänyt puolisokeana koko ikäni! Niskaturkkini oli pystyssä ja silmäni leimusi ärtymyksestä. Kaikki pitivät minua heikkona.
“Ruosteturkki rauhoitu. Uskon että Jäätassu on valmis tähän.” Poimulaakso sanoi vilkaisten minua. Rauhoitun hieman. Nyökkäsin hieman kiitollisen mestarillen. Sentään Poimulaakso tiesi mihin minä pystyin.
“Mutta hän on niin nuori! Hän ei ole edes koskaan taistellut kettua vastaan!” Ruosteturkki tivasi. Viha leimahti sisälläni. Astelin emoni eteen.
“Sinä et tunne minua! Sinä et osallistunut minun kasvattamiseeni lähes millään tavalla! Sinä et tiedä mihin minä pystyn! Ja sinä et voi kertoa minulle mitä minä voin ja mitä minä en voi tehdä!” karjaisin. Ympärillämme olevat kissat hiljenivät. Hengitin muutaman kerran syvään katsoen Ruosteturkin säikähtänyttä ja loukkaantunutta katsetta.
“Sinä… Sinä kiittämätön pentu!” Ruosteturkki kiljahti. Päästin kurkustani syvän murinan.
“Riittää!” Unitähti huudahti keskeyttäen riitamme. Kolli käveli väliimme luoden tuiman katseen minuun ja emooni.
“Ruosteturkki, sinä jäät leiriin.” Unitähti sanoi. Naaras murahti hiljaa ja perääntyi hieman kauemmas kollista istuen alas alistumisen merkiksi. Unitähti käänsi katseensa minuun.
“Koska Lehtihammas valitsi sinut tähän partioon, uskon että hän tietää mihin kykenet. Ja myös mestarisi on vakuuttunut siitä että olet kykeneväinen taistelussa. Saat lähteä mukaan.” Unitähti sanoi.
“Kiitos.” Sanoin ja katsoin kunnioittavasti kollia. Poimulaakso asteli vierelleni ja vilkaisin mestariani hieman.
“Noniin. Lähdetään.” kuulin Lehtihampaan sanovan ja lähdin hänen johdattamanaan yhdessä Poimulaakson ja Arpisielun kanssa kohti leirin uloskäyntiä.

Lehtihammas käveli edellämme haistellen ketun hajujälkeä.
“Se on jo lähellä. Hyvin lähellä. Olkaa valppaana.” Lehtihammas sanoi. Jännitys pisteli turkissani. Haiston jo itsekkin ketun hajun. Poimulaakso ja Arpisielu olivat painostavan hiljaa, joka ei yhtään helpottanut jännistystäni. Sitten näin punaisen turkin vilahtavan aluskasvillisuuden seassa.
“Tuolla!” Huudahdin. Kaikki kääntyivät kohti kettua ja pian kettu hyppäsi kasvien seasta kohti meitä. Loikkasin nopeasti pakoon ketun alta ja loikkasin sen selkään iskien sitten kynteni ketun selkään.
“Varovasti Jäätassu!” Poimulaakso huudahti kun hän hyökkäsi ketun takajalkaan. Arpisielu oli tarranut ketun lapaan ja Lehtihammas piti ketun huomion itsessään. Kettu päästi tuskaisen ja kivuliaan kuuloisen ulvaisun.
“Jäätassu alas!” Kuulin Lehtihampaan äänen ja loikkasin nopeasti alas maahan. Kettu yritti tavoitella hampaillaan Lehtihammasta mutta raapaisin nopeasti ketun kuonoa. Kettu rimpuili itsensä irti ja hyökkäsi kohti Poimulaaksoa. Naaras päästi vihaisen sihahduksen kun kettu tarrasi kiinni naaran selästä. Arpisielu ponnisti naaraan avuksi mutta kettu sysäsi tuon helposti syrjään. Lehtihammas puri kettua kuonoon saaden tuon hampaat irti Poimulaaksosta. Kettu irrotti itsensä Lehtihampaasta ja lähti vinkuen pinkomaan kohti rajaa. Päästin voitonriemuisen ulvahduksen ja niin myös Lehtihammas sekä Arpisielu. Käänsin katseeni Poimulaaksoon joka yritti saada itsensä seisomaan.
“Poimulaakso!” Lehtihammas sanoi ja meni nopeasti naaraan luo. “Haava ei ole kovin paha mutta se kuitenkin tarvitsee Punakorvan apua.” Lehtihammas mumisi. Arpisielu käveli myös Poimulaakson luo ja auttoi tuon pystyyn.

Saavuimme leiriin. Muutama kissa oli aukiolla ja pian kissoja alkoi myös ilmaantua lisää kun he huomasivat meidän palanneen. Arpisielu auttoi Poimulaakson heti Punakorvan pesälle. Lehtihammas meni etsimään Unitähden. Mietin hetken kenen luo menisin mutta päätin sitten että menisin Poimulaakson luo parantajan pesälle. Menin parantajan pesälle ja katsoin sisään. Punakorva hääräsi Poimulaakson ympärilla ja Arpisielu työntyi ohitseni takaisin aukiolle.
“Poimulaakso?” Kysyin varovasti.
“Hän on kunnossa. Hän vain tarvitsee lepoa etteivät selan haavat tulehtuisi tai aukeaisi uudelleen.” Punakorva sanoi levittäen pistävänhajuista tahnaa Poimulaakson haavoihin.
“Tule takaisin myöhemmin. Poimulaakso herää varmasti pian.” Punakorva jatkoi vielä.
“Selvä.” hymähdin ja lähdin pois parantajan pesästä.
//Anteeksi kun kirjoittelen niin paljon mutta kun on vaan niin paljon ideoita...

Nimi: Jäätassu, Varjoklaani

23.02.2018 08:49
"Nopeammin Jäätassu! Käytä kynsiäsi!" Mustasielu huusi. Olin suostunut hänen tarjoukseensa. Tiesin että tämä on väärin. Todella väärin. Mutta voisin tulla voimakkaammaksi! Voisin käyttää voimaani Varjoklaanin eduksi. En käyttäisi tätä pahaan. Ehkä... Nyt olin Mustasielun opetuksessa. Kolli opetti minua taistelemaan. Kaikki ne kehut joita olin saanut aikaisemmin Poimulaaksolta tuntuivat lähes hyödyttömiltä, koska Mustasielun mielestä en osannut lähes mitään. En ollut tarpeeksi vahva, en käyttänyt tarpeeksi kynsiäni, en ollut tarpeeksi nopea enkä ketterä. Loikkasin kollia kohti mutta Mustasielu kääntyi ja potkaisi minut kauemmas. Purin hampaitani yhteen jotta en päästäisi ääntäkään kun tömähdin kuivan ja kuolleen ruohikon sekaan. Kierähdin jaloilleni huohottaen.
"Oletin sinulta enemmän Jäätassu. Olet minun lapsenlapseni! Olet Pakkashuurteen pentu! Hän olisi halunnut sinusta suuremman kuollessaan!" Mustasielu huusi. Pakkashuurre oli isäni joka oli kuollut taistelussa melkopian syntymäni jälkeen. Hänen nimensä kuuleminen sai vereni kiehahtamaan. Pakkashuurre ei ollut kuollut kunniallista kuolemaa taistelussa. Pakkashuurre oli kuollut mustayskään.
"Haluatko olla yhtäheikko kuin isäsi?" Mustasielu pilkkasi.
"Älä puhu hänestä noin!" Murisin.
"Estä sitten minua." Mustasielu sanoi ivallinen hymy kasvoillaan. Karjaisin ja ponnistin kohti Mustasielua. Kolli aikoi väistää liikettäni sivulle mutta aavistin sen jo. Samalla hetkellä kun tassuni osuivat maahan ponnistin kollin selkään. Upotin kynteni ukkosielun selkään repien tuon nahkaa. Mustasielu päästi ulvahduksen ja kierähti maahan selälleen jotta jäisin kollin alle. Otteeni kirposi ja jäin makaamaan maahan. Mustasielu nousi ylös ja katsoi minua hetken arvioivasti.
"Arvasin että tuo voisi auttaa." Mustasielu sanoi. Katsoin hetken kollia hämmentyneenä ennenkuin tajusin. Mustasielu oli tahallaan provosoinut minua tahallaan jotta olisin tahtonut kostaa kollille tuon sanat. Nousin ylös. Olin saanut muutaman raapaisujäljen ruumiiseeni ja vasempaani korvaani oli tullut pieni vekki. Nostin katseeni Mustasieluun. Kollin selkä olo vielä verinen, mutta pikkuhiljaa haavat alkoivat parantua.
"Haavasi parantuvat?" Kysyin hämilläni saaden kollilta ivallisen naurahduksen.
"Olen kuollut. Haavani paranet itsestään." tuo sanoi. Nyökkäsin hieman.
"Tämä riittää tältä yöltä. Jatkamme pian."Mustasielu sanoi enenkuin tuo käveli pois luontani takaisin varjoihin.

Heräsin oppilaiden pesästä. Korvassani juimi outo kipu ja kosketin sitä tassullani varovasti. Haava korvassani oli edelleen siinä. Ilmeisesti myös muutkin yölliset haavanikin olivat tallella. Voisin siis haavoittua myös unissani kun harjoittelin pimeyden metsässä. Tästä voisi tulla haastavaa, jos joku saisin tämän selville. Minun olisi vain salatava kaikki.

Kävelin takaisin aukiolle. Lähes samalla hetkellä kun sain itseni ulos oppilaiden pesästä Poimulaakso tuli luokseni.
"Jäätassu, tulet mukaani aamupartioon. Menemme metsästämään." Naaras sanoi. Nyökkäsin hieman. Lähdimme kohti leirin ulospääsyä ja mukaamme lähtivät myös Sammakkokieli ja Arpisielu.

Loikkasin kohti maassa olevaa lintua upottoen hampaani linnun niskaan tappaen sen nopeasti. Nosin ylös ruohikon seasta roikottaen nappaamaani rastasta suussani. Poimulaako katsoi minua suussaan hiiri.
"Viimein sait jotain! Saalistus ei ole sinun vahvimpia taitojasi." Poimulaakso naurahti hieman. Naaraan äänensävystä huomasi että tuo ei tarkoittanut loukata minua, mutta silti tuon kommentti oli mielestäni tarpeeksi törkeä.
"No kiitos." Tuhahdin ja pyöräytin silmiäni.
"En minä sitä niin tarkoitanut!" Poimulaakso naurahti. Vastasin vain heilauttamalla häntääni välinpitämättömästi. Olin tarpeeksi tyytyväinen siiihen että sain kiinni edes rastaan. Myönnän että minua ei luotu metsästäjäksi mutta taistelukentällä näyttäisin vielä taitoni Poimulaaksolle.
"Oletteko jo valmiita?" Kuulin kysymyksen takaani. Käännyin ympäri ja näin edessäni Arpisielun sekä Sammakkokielen. Molemmilla oli mukanaan saalista. Arpisielu piti suussaan sammakkoa ja Sammakkokielellä oli orava.
"Olemme. Lähdetään takaisin leiriin." Poimulaako vastasi. Annoin soturien lähteä kohti leiriä ja minä seurasin heitä hieman jäljemmässä.

Nimi: Kettutassu, Jokiklaani

22.02.2018 23:33
Sinitassu syöksähti viereeni pensaan takaa ja ilmassa käpälissäni ollut kala luiskahti otteestani ja sukelsi veteen. Käännyin katsomaan Sinitassua vihaisena, kynnet esillä ja näin pienen säikähdyksen tämän silmissä. Murahdin, vedin kynnet sisään ja huitaisin veljeäni naamaan kevyesti. Hän naurahti ja pudotti pienen hiiren aikaisemmin saamansa kalan viereen. Käännyin katsomaan vettä ja odotin kalan menevän ohi. Itse olin saanut myös yhden kalan ja olisin varmasti saanut senkin minkä tiputin jos Sinitassu ei olisi rynnännyt minua päin. Tuhahdin turhautuneena ja vastaukseksi kuulin Sinitassun ilkikurisen hymähdyksen selkäni takaa. Näin kalan tulevan minua kohti, nostin tassuni lähelle vettä ja kalan ollessa kohdallani otin kynnet esille ja iskin tassuni veteen salamannopeasti. Tunsin kalan tassuni alla joten painoin kynsiäni yhteen, tartuin niillä kalaan ja nostin sen vedestä. Kala oli kuollut jo ennen kuin laskin sen maahan.

"Ofottafaa hiufan", Sinitassu mumisi epäselvästi takaamme ja pysähdyimme. Käännyin ympäri ja katsoin hiljaa, kun veljeni nosti maasta tiputtamansa kiurun. Hänen oli varmaan hankala kantaa saaliitaan, koska oli saanut niitä yllättävän paljon; kaksi kalaa, hiiren, ison vesimyyrän ja kiurun jota parhaillaan nosti. Minä olin saanut vain kolme kalaa ja melko heiveröisen punatulkun. 'Ehkä joku pentu saa siitä hyvän aterian', toivoin ja Sinitassu hölkkäsi viereemme joten jatkoimme matkaa. Tammituuli ja Utukarva olivat metsästäneet samaan pinoon, joten en ollut ihan varma mitä kumpikin oli saanut, mutta yhteensä heillä oli kaksi hiirtä, varis, neljä kalaa, varpunen ja viiriäinen. Meillä oli koossa erittäin hyvä saalis, mutta olimmekin olleet metsästämässä jo auringon noususta keskipäivään ja hetki sitten kirkkaana suoraan yläpuolellamme paistanut aurinko alkoi mennä harmaiden pilvien taa. Muutkin huomasivat sen joten kiristimme tahtia ja lähestyessämme leiriä ilma alkoi kylmetä selkeästi, kun aurinko ei enää lämmittänytkään. Kuljimme parin pensaan ohi, pienen heinikon ja sen jälkeen vielä koivikon läpi. Yhdellä pienellä loikalla jokainen ylitti melkein olemattoman puron, joka valui noin seitsemän ketunmitan korkuisen kallionseinämän väleistä. Saavuimme leirin lähinnä oksista, parista pensaasta ja kaislasta tehdyn suojamuurin luo. Vuorotellen jokainen kumartui hieman ja pujahti leirin sisäänkäyntitunnelista leiriaukiolle. Tiputimme saalimme tuoresaaliskasan paikalle, missä oli jo ennen tuloamme neljä kalaa, jänis ja pulska rastas. Istuin hetkeksi alas ja aloin sukia hieman sotkuista turkkiani. Sinitassu huomasi sen, tajusi oman turkkinsa näyttävän samalta ja alkoi itsekin peseytyä.
"Tarkistakaa klaaninvanhimmilta punkit ja sitten saatte loppupäivän vapaata", Tammituuli sanoi hymyillen minulle ja Sinitassulle. Keskeytimme peseytymisemme, Sinitassu nyökkäsi ja lähti kohti klaaninvanhimpien pesää. Otin tuoresaaliskasasta sen ison vesimyyrän jonka Sinitassu oli napannut sekä pulskan varpusen ja lähdin Sinitassun perään. Kun olin vielä parin askeleen päässä klaaninvanhimpien pesästä, kulin Sinitassun tervehtivän kaikkia klaaninvanhimpia ja kertovan heille, että tarkistaisimme heistä punkit. Astuin sisälle pesään ja ojensin tuoresaaliit neljälle vanhukselle jaettavaksi.
"Menen hakemaan hiirensappea", Sinitassun äänessä kuului inhotus kun hän lähti hakemaan parantajalta pahanhajuista ainetta. Istuin alas ja kiedoin häntäni tassujeni ympäri odottaessani, että vanhukset saisivat syötyä. Katselin pesän kattoa hieman epäilevästi, koska se näytti siltä että alkaisi vuotaa lumen sulaessa. 'Mahtavaa' mutisin mielessäni. 'Ihan varmasti me Sinitassun kanssa joudumme kahdestaan korjaamaan sen', ajattelin koska lisäksemme ei tällä hetkellä ollut muita oppilaita kuin siskomme Kuuratassu ja Lumotassu, mutta Kuuratassu oli sokea eikä hän olisi osannut korjata pesän kattoa yhtään ja Lumotassu ei jättänyt häntä ikinä yksin, joten jäljelle jäi vain minä ja Sinitassu. Pentutarha kyllä tulvi yli reunojensa ja pian oppilaitakin olisi enemmän, mutta siihen menisi vielä hetki. Tuhahdin ääneen ja ilmaan pöllähti vaalea höyrypilvi suustani. Käänsin katseeni takaisin klaaninvanhimpiin ja sivusilmällä näin, kuinka isoisäni, Hallaraita, käänsi katseensa poispäin minusta. Isäni emo Korppikatse sen sijaan jatkoi suoraan silmiini tuijottamistani räpäyttämättä hailakan harmaita silmiään kertaakaan. Tuijotin takaisin yhtä terävästi, mutta niskakarvani alkoivat jo hieman pörhistyä ahdistuksesta, kun en osannut yhtään tulkita, mitä Korppikatse ajatteli.
"Sinä se et turhaan puhele", naaras maukui yllättävän kauniilla äänellä, olihan hän jo aika vanha.
"Hmh", nyökkäsin lievästi ja turkkini alkoi siloittua.
"Etkös sinä ole *Vinhatähden* pentu?" Korppikatse sanoi isäni nimen täysin jäisellä äänellä ja siristi silmiään.
"No voi pyhä Tähtiklaani, etkö sinä sukulaisia tunne!" Hallaraita naurahti ja tuuppasi Korppikatsetta kevyesti. Hän selvästi yritti keventää tunnelmaa, mutta näin hänen näyttelynsä läpi kuin kirkkaasta vedestä. Käännyin katsomaan Korppikatsetta ja tämä vilkaisi minua. Naaraan ilmeestä näki, että hänkin tiesi Hallaraidan vain haluavan mukavamman puheenaiheen. Silti Korppikatse hymähti, kääntyi entistä kumppaniaan kohti ja tuuppasi tätä takaisin leikkisästi. Vieressä varpusen syönnin valmiiksi saanut musta naaras, Nokkossydän, pyöräytti silmiään ja sanoi vähän kyllästyneen kuuloisena;
"Yhtä hyvin voisitte vielä olla kumppaneita."

"Hei Jääturkilla on vielä yksi punkki, ojentaisitko sen hiirensapen?" Sinitassu kysyi. Kahmaisin maasta pahanhajuisen sammalpallon, jossa oli hiirensappea ja annoin sen Sinitassulle. Tarkkailin kuinka hän paineli sitä Jääturkin pitkään valkoiseen turkkiin varovasti. Hän sai punkin melkein heti irti, jonka jälkeen noukimme sammaleet maasta, kävimme heittämässä ne leirin ulkopuolelle ja menimme leirin takana kulkevan joen tykö huuhtelemaan tassujamme, sillä se oli päivän aikana sulanut hiukan jostain kohdista voimakkaan virtauksen takia. Vinhatähti oli myös määrännyt pari voimakasta soturia hajottamaan jäätä hieman lisää, jotta pääsisimme nopeammin kalastamaan siitä taas, eikä esimerkiksi vanhusten ja pentujen tarvitsisi lähteä pois leiristä saadakseen vettä. Sinitassu istui veden ääreen ja oli aikeissa kastaa tassunsa veteen varovasti, mutta juuri silloin iso aalto kuohahti hänen kohdallaan ja kasteli hänen tassunsa kokonaan ja osan vatsasta. Sinitassu älähti kylmästä ja ponnahti taaksepäin vedestä. Hän alkoi pestä vettä äkkiä pois ja minäkin menin huuhtomaan omista tassuistani lemuavan hiirensapen hajun pois. Yritin toimia nopeasti, ettei minulle kävisi niin kuin Sinitassulla, mutta vesi virtasi niin kovaa, että minunkin päälleni roiskui jäistä vettä. Minäkin älähdin, peräännyin vedestä ja aloin ravistella tassujani nopeasti.
"Vihaan vettä!" murahdin ja käännyin katsomaan Sinitassua. Ei minun päälleni ollut roiskunut yhtä paljon vettä kuin veljeni päälle, mutta kalisin silti kylmästä.
"Mennään lämmittelemään vaikka penturahaan, siellä on niin paljon väkeä, että siellä on pakko olla lämmin", Sinitassu ehdotti. "Ja se on varmaan leirimme tiivein pesä." Nyökkäsin kollille ja pujahdimme ison pensaan läpi leiriaukiolle, joka oli erittäin ohkaisen puuterilumi kerroksen alla, mutta sade oli onneksi jo loppunut ennen kuin edes poistuimme klaaninvanhimpien pesästä. Suuntasimme kylmissämme kohti pentutarhaa.

//Porkkana jatkoo?

Nimi: Aurinkotassu, Myrskyklaani

22.02.2018 10:34
Katsoin Kylmätassua joka oli istunut juuri viereeni. Toisen kissan läheisyys hämmensi minua hieman mutta istuin silti takaisin alas.
"Et sinä säikyttänyt. Ainakaan pahasti..." Naurahdin ehkäpä jopa hieman kiusallisesti.
"Miksi olet ulkona nyt?" Kylmätassu kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"En saanut unta." Valehtelin melko sujuvasti saaden Kylmätassulta nyökkäyksen. Katselin hetken kollia. Kylmätassu oli päässyt oppilaaksi vain hieman ennen minua, mutta silti tunsin oloni todella pieneksi kollin rinnalla.
"Taidan mennä takaisin nukkumaan, tuletko sinä?" Kysin hiljaa ja nousin ylös.
"Jään tähän vielä hetkeksi." Kylmätassu sanoi vilkaisten minua. Nyökkäsin antaen kollille pienen hymyn ennekuin häivyin takaisin oppilaiden pesään. Menin makuupaikalleni ja käperryin siihen.

"Herää Aurinkotassu." Kuulin Pölytassun äänen korvani juurelta. Murahdin ja käänsin kylkeäni. En ollut nukkunut kovinkaan hyvin, joten lähes jokaiseen paikkaan särki.
"Lokinsulka käski minun herättää sinut. Lähdette ensin harjoittelaan metsästystä ja sen jälkeen menette kulma harjoittelemaan taistelua." Pölytassu sanoi. Huokasin raskaasti ja nousin ylös. Ravistelin turkkistani kaiken makuupaikastani irronneen roskan pois.
"Kiitos kun herätit." Mumisin Pölytassulle ennekuin kävelin aukiolle Lokinsulan luo. Naaras katsoi minua tuimasti.
"Ensimmäinen päiväsi oppilaana ja sinä vain nukut." Tuo sanoi pyöräyttäen silmiään.
"Anteeksi." Mumisin. En halunnut antaa itsestäni huonoa kuvaa heti ensimmäisenä päivänä.
"Mennään nyt." Naaras sanoi lähtien kohti leirin ulospääsyä. Seurasin Lokinsulkaa metsään.

"Hyppää Aurinkotassu!" Lokinsulan ääni kajahti takantani. Olimme harjoittelemassa metsästystä ja olin juuri päässyt tarpeeksi lähelle hiirtä mutta en kuitenkaan ollut vielä käynyt sen kimppuun. Lokinsulan äänen kuulleessaan hiiri lähti pakoon, mutta olin kuitenkin nopeampi ja ponnistin nopeasti kohti hiirtä. Iskin kynteni hiiren selkään ja puraisin sitä nopeasti niskaan.
"Sain sen!" kiljahdin innoissani. Lokinsulka hymyili minulle hieman.
"Hyvä Aurinkotassu!" Lokinsulka sanoi ehkäpä jopa hieman ylpeäni minusta.
"Kiitos." Sanoin hymyillen ja katsoin kiinni saamaani hiirtä. Se oli ensimmäinen oma saaliini koskaan. Nyt en olisi enää se jota klaanin tulee ruokkia vaan olisin se joka ruokkisi itse itsenä ja klaaninsa.
"Jatketaan vielä hetki." Lokinsulka sanoi. "Hankitaan molemmat vielä jotain syötävää klaanille ja sen jälkeen mennään harjoittelemaan taistelua."
"Okei." Hymähdin ja hautasin hiireni maahan jotta kukaan muu ei veisi sitä ennenkuin palaisimme takaisin hakemaan sitä.

Palasimme klaaniin Lokinsulan kanssa. Kannoin suussani kahta hiirtä ja Lokinsulalla oli suussaan rastas. Veimme saaliimme tuoresaaliskasaan. Nuolaisin huuliani. Olin nälkäinen mutta en saisi syödä vielä. Lokinsulka vilkaisi ympäri aukiota.
"Voisimme ottaa Punahännän ja Kylmätassun mukaan harjoittelamaan." Lokinsulka sanoi. Nielaisin hieman. En pelännyt Kylmätassua, mutta jostain syystä olin heiman hermostunu ollessani kollin seurassa. Ehkä se johtui siitä että, Kylmätassu oli minua melko paljon suurempi sillä olin itsejäänyt melko pienikokoiseksi.
"Minä etsin Punahännän niin etsi sinä Kylmätassu." sanoi Lokinsulka. Nyökkäisin ja yritin katsella ympäri leirin aukiota kunnes näin Kylmätassun pentutarhan läheisyydessä. Ehkä tuo oli juuri ollut Hirvipennun luona? Loikin aukion poikki Kylmätassun luo.
"Kylmätassu!" Huudahdin ja menin kollin luo.
"Niin, Aurinkotassu?" Kolli kysyi kääntäen katseensa minuun.
"Lokinsulka sanoi että sinun ja Punahännän olisi hyvä lähteä mukaamme harjoittelemaan taistelua." Sanoin heiluttaen häntääni hieman hermostuneenä.

//TADAA! Oon kipeenä niin ajatus ei ihan kulje tässä kirjoittaessa, mutta toivon et tää kelpais. Toivattavasti Kylmätassun vastaukset oli tässä tarpeeks kylmätassu mäisiä! Mutta juu. Saa jatkaa Deano :)

Vastaus:

24

Nimi: Kylmätassu, Myrskyklaani

21.02.2018 14:49
Katsoin hetken aikaa muihin kissoihin jotka huusivat nimeäni.
“Kylmätassu! Kylmätassu!” kuulin joidenkin huutavan. Samassa mieleeni juolahti missä Tummakatse voisi olla. Katselin jokaista hieman isän näköisiä kissoja kohti. Minusta tuntui, ettei hän varmaankaan ole täällä. Ei, hänen täytyi olla täällä! Päällikkö oli kutsunut klaanin koolle. Yhtäkkiä joku pukkaisi minua hennosti lapaan ja se sai minut palautumaan maan tasalle.
“Onnea Kylmätassu-”, kuulen kollin maukaisun. Tuntui niin oudolta, että olen Kylmätassu enkä Kylmäpentu. Käännyin varovasti katsomaan äänen suuntaan.
“Tiedät varmaankin mitä tehdä seuraavaksi”, Punahäntä sanoi ja hymyili. Nyökkäsin nopeasti.
“Mennä oppilaiden pesään”, vastasin miltein heti. Soturi naurahti ja katsoi minun taakseni.
“Oletpas sinä vauhdikas, mutta valitettavasti olet väärässä”, kolli sanoi rauhallisesti. Katsoin soturia hieman närkästyneenä samalla laskien pääni maahan. En tietenkään halunnut hänen huomaavan. Mikä oli mennyt vikaan? Tiedän, hän leikitteli, mutta miten en muka vielä päästä oppilaiden pesälle. Ensimmäinen kysymys jonka oma mestarini oli kysynyt oli mennyt mönkään.
“Kymätassu?” kuulin tutun naaraan äänen yhtäkkiä. Säikähdin hieman ja tunsin kuinka lyhyet karvani nousivat hieman pystyyn. Se tuntui nololta, kun tajusin naaraan olevan Kirkaslampi. Laskin miltein heti katseeni takaisin maahan että pysyisin jotenkin rauhallisena.
“Jotkut haluavat onnitella sinua. Onnitteluiden jälkeen voit mennä pesälle”, Punahäntä sanoi ja kuulin tämän sanoissa pientä leikkisää äänensävyä. Nostin katseni ylös soturiin ja yritin samalla pyyhkiä pientä ärsyyntymisen merkkejä kasvoiltani. Aloin kehitellä jonkin sortin kunnioittamisen merkkejä.
“Nähdään huomenna. Olisi hyvä jos olisit hereillä aikaisin ennen aurinkohuippua joskus auringonnousun aikaan olisi hyvä, mutta jos et ole. Tulen varmasti herättämään sinut ja saat nolostua uuden kerran”, Punahäntä sanoi pisteliäästi. Siinä samassa kunnioittamisen osoitus hälveni.
“Anteek-” aloitin, mutta yritin pitää kaiken kasassa. Hänhän oli mestarini ja olin jo nyt soittelemassa suutani. Ravistin päätäni ja saatoin huomata kuinka Punahännän virne hälveni hänen kasvoiltaan.
“Puna-”, Kirkaslampi aloitti, mutta kolli keskeytti hänet katseellaan.
“Häivyn pian Kirkaslampi. Anteeksi viivättelyni, mutta Kylmätassu. Sinuna en alkaisi soittamaan heti kuonoa. Onhan se ihan hyvä joskus, mutta annan neuvon. Yritä hillitä itseäsi. Se voi joskus säästää henkesi”, Punahäntä sanoi rauhallisesti ja nyt kuulin hänen äänessään enemmänkin totisuutta, kuin leikkisyyttä. Nyökkäsin taas hieman häpeissäni. Kirkaslampi hypähti Punahännän eteen.
“Joku taitaa odottaa sinua”, Kirkaslampi ähkäisi toiselle soturille. Punahäntä hymyili vaisusti ja lähti kohti toista soturia hieman kauempana. Huokaisin ja mietin mitä tämä oranssi kellertävä kolli oli sanonut.

“Onneksi olkoon! Minun pikku pentuni on jo oppilas!” Kirkaslampi sanoi hymyillen. Naaras oli Vaaleavirran katoamisen jälkeen ollut hyvin emomainen minulle ja Hirvipennulle. Ehkä hän vain yritti esittää olevansa kiinnostunut meistäkin eikä pelkästään omista pennuistaan. Olimmehan me menettäneet jo emon ja ehkä jopa isänkin.. Tummakatsetta ei näkynyt missään vaikka tiesin hänen olevan yhä leirissä.. Tai jos hän olikin juuri nyt partiossa? Tai metsästämässä? Hymyilin hieman Kirkaslammelle vaikka minua hieman otti päähän naaraan esitykset. Kaipasin yhä omaa emoani.
“Niin sinun pik-” , aloitin hieman sarkastisesti, mutta päätin lopettaa. Punahännän sanat alkoivat kaivertua mieleeni uudestaan. Kirkaslampi katsoi minua hieman surullisesti.
“Tiedät kai, että olet veljesi kanssa minulle tärkeitä”, Kirkaslampi huokaisi ja katsoi minua. Arvasin hänen sanovan jotakin tuollaista. Se jotenkin masensi mieltäni. Naaras sentään yritti olla kuin emo minulle, mutta olin tietysti vain häiriintynyt siitä. Se ei vain tunnu oikealta, että joku yrittää korvata Vaaleavirran paikkaa. Vaikka ajatus sentään oli hyvä.
“Niin, öm.. Kiitos, että tulit. Onnittelemaan”, aloitin hieman katkonaisesti ja vaisusti yrittäen paeta ja unohtaa äskeisen tilanteen.
“Tietysti tulin. Isäsi on partiossa joten hän ei päässyt ja Hirvipentu-” , Kirkaslampi aloitti. Säpsähdin ja muistin veljeni olevan pentutarhassa Kirkaslammen pentujen kanssa. Ennen, kuin menisin oppilaiden pesään, menisin tietysti katsomaan veljeäni.
“Hivripentu, haluan nähdä hänet”, mumisen ja ryhdistäydyin. Kirkaslampi näytti yllättyneeltä. Tämä nousi seisomaan ja katsoi minua hämillään. Lopuksi naaras vilkuili ympärilleen. Huomasin naaraan selän takana olevan kaksi oppilasta jotka katsoivat minua kiinnostuneina. Olin tekemässä lähtöä.
“Onnittelut, sulla taitaa olla kiire jonnekin? Nähdään oppilaiden pesässä”, harmaa oppilas maukui ystävälliseen sävyyn. Nyökkäsin vaikken tosiaankaan yhtään ollut kiinnodtunut heistä.

Lähdin suorinta tietä kohti pentutarhaa. Kirkaslampi juoksi perässäni. Kaksi myrskyklaanilaista soturia jotka vartioivat suuaukkoa väistyivät nopeasti tieltäni.
“Hirvipentu”, sanoin, mutta yritin pitää ääneni matalana, etten häiritsisi muita. Ruskea karvakasa lähti möngertämään luokseni.
“Kylmätassu! ONNEA!” pikkuveljeni hihkui ja törmäsi minuun. En haluaisi myöntää, mutta Hirvipentu oli jo niin iso, että olisin voinut kaatua tämän törmäyksestä. En osannut edes kuvitella kuinka suuri veljestäni tulisi, kun hän on soturi. Naurahdin hieman ja puskin tätä pentua,
“Isä ei tullut onnittelemaan, mutta kai sä pärjäät täällä?” aloitin ja nuolaisin pennun otsaa. Huomasin samassa, että Kirkaslampi pääsi pesän sisälle.
“Kirkaslampi pitää susta hyvän huolen, kun en pääse tulemaan tänne. Okei?” jatkoin ja yritin näin ehkä hieman pyytää anteeksi naaraalta. Kirkaslampi katsoi minua ja Hirvipentua kohti. Hirvipentu nyökkäsi ja pukkasi minua.
“Mutta tuut sitten huomenna katsomaan muo! Ja kerrot millaista harjoituksissa oli ja millainen Punahäntä on!” Hirvipentu sanoi. Hätkähdin hieman. Hirvipentu naurahti eikä vastannut mitään vaan kulki kohti Kirkaslampea. Naaras katsoi minua hymyillen ja hieman rohkaisevasti. Huokaisin ja mietin millaista se mahtaisi nukkua jossain muualla, kuin täällä. Turvallisessa pentutarhassa.

Käännyin ja lähdin ulos pesästä. Huomasin kahden soturin katsovan minua, kun kävelin kohti oppilaiden pesää jossa varmaan ne kaksi outoa kissaa olisivat. Huomasin auringonlaskun olevan käsillä. Jatkoin nopeasti matkaa pian saapuen oppilas pesän suuaukolle. Vedin syvään henkeä ja tunkeuduin sisään. Sisällä oli lämmin ja huomasin useamman oppilaan olevan jo sisällä. Jotkut kääntyivät katsomaan minua kohti. Yritin olla normaalisti ja etsiä sopivaa tyhjää paikkaa jonne kerätä sammalia. Loppujen lopuksi sain pääni painettua pehmeälle sammaleelle. Uudet tuoksut tulvivat nenääni. Hymähdin ja mietin, että olin nyt tosiaankin soturioppilas. Haluaisin tehdä Punahännästä ylpeän, että hänellä on näinkin hyvä oppilas kuin minä. Kuitenkin minusta tuntui, että pilaisin kaiken.

En tiedä kuinka kauan oli jo kulunut, mutta arvasin, että nyt olisi kuuhuipunaika. Olin yhä hereillä ja se tosin vaivasi minua. Pentutarhassa olin nukahtanut niin nopeasti, kuin suinkin. Jopa nopeammin, kuin pikkuveljeni. Oliko tämä jännitystä vai sitä samaa pelkoa? Vaihdoin hieman asentoani ja tarkkailin muita oppilaita. Tästähän ei tule mitään! Mietin miten Hirvipentu selviää ilman minua ja mitä isä mahtoikaan tehdä juuri nyt. Tulisikohan hän onnittelemaan minua huomenna vai tiesikö hän edes, että hänen oma pentunsa on jo oppilas. Entä Punahäntä tai Kristal- kuulin samassa jonkun nousevan kja poistuvan pesästä. Nostin nopeasti pääni ylös, yrittäen tietysti nähdä kuka oli lähtenyt. Oppilas se kuitenkin oli. Nousin varovasti seisomaan itsekin, mutta yritin olla herättämästä muitakin. En onnekseni ollut ainoa joka ei tänä kuuhuippuna saanut unta. Lähdin varovasti kohti oppilas pesän suuaukkoa. En ollut pitkään aikaan kuuhuipun aikana ulkona. Hiipparoin vielä pehmeästi ulos. Pysähdyin kuitenkin siinä samassa, kun en nähnyt ketään. Mietin minne tämä oppilas meni, mutta sitten näin kissan hieman kauempana. Leiri oli hyvin tyhjä vaikka pentutarhaa vartioi yhä soturi. Kaikki tuntui todella taianomaiselta vaikka itse sanonkin. Niin hiljaista ja rauhallista..

Kävelen rauhallisesti ja hiljalleen kohti toista kissaa. Lähemmäksi tultaessa saatan huomata tuon pitkän hännän ja korvien tupsut sekä kissan vaalean hiekan värisen turkin ja hieman tummemmat kuviot. Solakkuudesta päättelin, että oppilas on naaras vaikken siitä vielä aivan varma voi olla. Hyvä kysymys oli, miksi naaras oli tullut ulos? Pysähdyin pienen matkan päähän. Olin varuillani.
“Hei? Oletko kunnossa?” sain sanotuksi jotakin, että saisin kiinnitettyä naaraan huomion itseeni. Toinen oppilas käännähti nopeasti katsomaan minua päin. Hätkähdin, mutta en malttanut liikahtaa kauemmaksi. Yritin tavoitella tyyneitä kasvoja, mutta se tuntui jotenkin epäluonnolliselta.
“En tarkoittanut säikäyttää”, sanoin vielä jatkeeksi vaikka tuntui aivan siltä, että olisin itse säikähtänyt. Toinen oppilas näytti todella tutulta. Aurinkopentu? Yritin pysyä rentona ja istahtaa alas. Laskin lyheyn häntäni vartaloni vierelle.

//Oon tosi huono jatkamaan :,D Mutta yritän paremmin seuraavalla kerralla, kun en oikein viitsisi laittaa Aurinkotassua vastaamaan mitä sattuu jos sun hahmo ees vastaa xD Mut Jää?

Vastaus:

55

Nimi: Jäätassu, Varjoklaani

21.02.2018 13:14
Nuolin kotikisun verta tassuista. Veren maku pisteli suussani. Se oli täyteläinen ja metallinen. Virnistin yksikseni. Nousin ylös ja varmistin että kaikki veri olisi poissa turkistani. Lähdin kohti leiriä piemeässä metsessä. Kuun pienet ja kylmät säteen saivat hangen kimaltelemaan ja pakkanen höyristi hengitykseni. Pimeä oli ainoa asia mihin luotin. Pystyin piiloutumaan siihen, eikä kukaan voisi uhakata minua.

Saavuin pian leiriin. Kukaan ei ollut vahdissa. Se oli hieman outoa. Loin silmäyksen ympäri leiriä ennekuin astelin oppilaiden pesään asettuen makuusijalleni. Avasin silmäni, mutta en ollut enää oppilaiden pesässä. Saatikaan varjoklaanissa. Olin metsässä jota peitti sankka sumu. Puut olivat suuria ja kuolleita. Jopa ruohokin vaikutti kuolleelta. Taivas oli tumma ja pilvinen, jonka johdosta koko metsä oli lähes täysin pimeä. Pian sumun seasta näin silmäparin tuijottavan minua. Silmät olivat punaiset ja ne lähestyivät.
"Kuka siellä?!" karjaisin ja paljastin kynteni.
"Luulin että sinä tunnistaisit minut." Kuulin käheän äänen sumusta samalla kun aloin myös hahmottaa punasilmäisen kissan ääriviivoja. Sumusta asteli eteeni suuri valkoinen kolli jonka turkissa oli mustia alueita. Tuon keho oli arpinen ja runnellun näköinen. Kissa vaikutti tutulta mutta en osannut yhdistää tätä kehenkää.
"Kuka olet? Mikä tämä paikka on?" Kysyin luimistane korvani.
"Ota ihan rauhassa Jäätassu. Sinuna en puhuisi noin isosisälleni." Kolli päästi kähen naurun ja virnisti pahansuovasti.
"Isosiälleni?" Toistin hämmentyneenä.
"Niin. Etkö tunnista minua? Kuolinhan minä ennen sinun syntymääsi, mutta uskoin että sinulle olisi silti kerrottu minusta." Kolli sanoi siristäen silmiään.
"Mustasielu?" Kysyin hieman hämmentyneenä. Emoni oli puhunut minulle kollista joka oli tappanut useita kissoja ja johtanut useiden erakkon pientä laumaa. Hän oli myös kertonu kuinka hän viimein koki kohtalonsa varjoklaanin nykyisen päällikön Unitähden kynsissä.
"Minähän se olen Jäätassu. Ja olen odottanut sinua. Olen täällä opettamassa sinulle omat taitoni, jotta voisit nousta varjoklaanin mahtavimmaksi päälliköksi." Mustasielu sanoi.
"Eli tämä on pimeyden metsä?" Kysyin.
"Luulin että olit jo huomannut sen." Kolli tuhahti. "No? Tartutko tarjoukseeni?"
"Miksi ottaisin apua sinulta? Olit joskus mahtava, mutta nyt olet vain vanha ketunläjä joka voi vain uhota ja kertoa tarinoita siitä kuinka hän joskus oli hallinnut." Naurahdin pilkallisesti. Mustasielu hyökkäsi päälleni kaataen minut selälleni.
"Kiittämätön pentu. Saisit täällä koulutusta jota yksikään klaanisi kissa ei voi opettaa. Opettaisin sinulle kuinka voit torjua tekemäni virheet ja nousta hallitsemaan metsää." Mustasielu murisi saaden tuon mädäntyneen hengityksen hajun leijailemaan naamalleni.
"Saanko aikaa miettiä tätä?" Kysyin epävarmasti saaden epäilevan katseen Mustasielulta.
"Hyvä on. Palaan luoksesi unissasi. Sinuna hyväksyisin tarjouksen, muuten kasvat vain samanlaiseksi hyödytömäksi soturiksi kuten vanhempasi." Mustasielu naurahti. Pian Mustasielu katosi ja myös pimeyden metsä alkoi synketä entisestään.

Avasin uudelleen silmäni oppilaiden pesässä. Mustasielu oli siis juuri tarjonnut minulle opetusta pimeyden metsästä. Voisiko se toimia? Oppisiko enemmän? Tulisiko minusta niin mahtava mitä hän sanoi?

Vastaus:

20

Nimi: Aurinkotassu, Myrskyklaani

21.02.2018 12:47
Vajosin kohti pohjaa. Vesi tunkeutui silmiini, korviini ja suuhuni. En kyennyt huutamaan apua vaan painuin hiljalleen kohti joen pohjaan, vaikka yritinkin potkia vettä tassuillani.

Heräsin kiljahtaen pentutarhasta sisareni Pölypennun viereltä. Pelko velloi vatsassani ja niskaturkkini oli pörrössä pelosta ja ahdistuksesta. Olin taas nähnyt sen saman painajaisen. Näin sen melkin melkein jokainen yö. Halusin päästä eroon menneisyydestäni. Ravistelin päätäni yrittäen unohtaa unen. Nousin seisomaan ja katsoin ympärilleni. Pölytassu nukkui vielä. Lähdin tassuttelemaan kohti pentutarhan suuta ja saavuin aukiolle. Suurin osa kissoista oli jo hereillä. Katselin kuinka Varjosydän sopi juuri aamu ja päiväpartiota. Katseltuani touhua hetken Varjosydän huomasi minut.
"Aurinkopentu! Sinua ja sisartasi juuri etsinkin. Missä Pölypentu on?" kolli kysyi tassutellen samalla luokseni.
"Pölypentu nukkuu vielä." Sanoin katsoen suurta kollia hieman epävarmasti ja istuin maahan kietoen häntäni tassujeni päälle.
"Hmm... Selvä. Haluan vain että olette valmiita iltaan." Varjosydän sanoi katsellen minua.
"Iltaan? Mitä silloin tapahtuu?" Kysyin kiinnostuen.
"Sinusta ja Pölytassusta tulee oppilaita. Olette nyt jo kuuden kuun ikäisiä." Kolli sanoi hymyillen.
"Oppilaita?! Viimein!" Kiljahdin ja melkein hypin paikoillani innostuksesta. Nostin katseeni silmät säihkyen Varjosydämmeen, joka päästi pienen huvittuneen kehräyksen.
"Olkaahan sitten valmiina." Kolli hymähti ja lähti tassuttelemaan pois päin.
"Lupaamme!" huudahdin vielä kollin perään. Nousin ja pingoin pentutarhaan.
"Pölypentu! Pölypentu!" huusin ja juoksin sisareni luo hypäten tuon päälle. Pölypentu päästi yllättyneen rääkäisyn ja ravisteli minut alas.
"Mitä nyt aurinkopentu?!" Pölypentu kivahti selvästi ärtyneenä kun olin herättynyt tuon.
"Meistä tulee oppilaita tänään! varjosydän sanoi niin!" Naukaisin.
"Viimein!" Pölytassu huudahti innostuneena. Nyökkäsin ja katsoin pölypentua. Tuon vihreät silmät säihkyivät innostuneina. Olin ylpeä meistä molemmista. Olimme olleet aina hieman ulkopuolisia klaanissa koska kukaan ei tiennyt vanhempiamme. Olimme selvinneet kahdestaan. Pentutarhassa ei ollut juuri muita pentuja meidän kanssamme samaan aikaan, jos siis kylmäpentua ja hirvipentua ei laskettu.

Aurinko oli jo laskussa ja istuin Pölypennun vierellä pentutarhan suulla. Turkkiani kihelmöi jännitys. Pölypentu vaikutti rauhalliselta ja määrätietoiselta. En voinut ymmärtää häntä. Miten hän pytsyi olla noin rauhallinen tälläisessä tilanteessa?
"Jokainen oman riistansa metsästävään kykenevä saapukoon suurkivelle klaanikokoukseen!" kuulin Ruskotähden äänen. Kissoja alkoi kokoontua aukiolle. Kävelimme myös Pölypennun kanssa hieman lähemmäs aukiota.
"On tullut aika julistaa kaksi uutta oppilasta myrskyklaaniin. Pölypentu ja Aurinkopentu. Astukaa eteenpäin." Ruskotähti sanoi. Nielaisin ja astuin eteenpäin Pölytassu rinnallani.

"Aurinkopentu, Tästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Aurinkotassu. Saat mestariksesi Lokinsulan joka opettaa sinulle kaiken mitä soturin tulee tietää ja osata." Ruskotähti sanoi katsoen minua. Lokinsulka käveli luokseni ja kosketin tuon kuonoa varovasti omalla kuonollani. Myös Pölytassu oli saanut oppilasnimensä ja oli nyt mestarinsa Viherlehdem vierellä.
"Pölytassu! Aurinkotassu!" Kuulin uusien nimiemme huutoa ympäriltämme. Nolostuin hieman saamastani huomiosta, mutta Lokinsulka laski häntänsä rohkaisevasti lavalleni. Suoristin ryhtini ja hymyilin määrätietoisesti. Pikkuhiljaa kissat alkoivat hajaantua pois aukiolta.
"Mene Pölytassun kanssa tekemään itsellesi makuupaikka oppilaiden pesään. Aloitamme harjoittelun huomenna." Lokinsulka sanoi. Nyökkäsin ja lähdin jolkottamaan oppilaiden pesälle. Kokosin itselleni makuualustan sammaleesta ja lehdistä, jolle asetuin sitten makaamaan. Pölytassu oli myös tehnyt oman makuupaikkansa vierelleni ja käpertynyt sille. Suljin silmäni ja yritin saada unta.

Heräsin taas siihen samaan painajaiseen. veri kohisi korvissani pelosta ja järkytyksestä. Nousin ylös ja hoipertelin ulos oppilaiden pesestä. Istuin aukion laidelle hengittäen muutaman kerran syvään yrittäen saada unen pois mielestäni. Ei ollut reilua että menneisyyteni vainosi minua tällä tavalla. Suljin silmäni ja annoin tuulen leikkiä turkillani. Oli kerrankin tarpeeksi rauhallista. Aukio oli tyhjillään ja kuu loi muutamia kylmiä säteitään alas aukiolle valaisten sen.
"Hei? Oletko kunnossa?" Kuulin takaani äänen mikä sai minut kääntymään nopeasti ympäri äänen suuntaan.

Vastaus:

30

Nimi: Varjopentu (Varjotassu) , Tuuliklaani

19.02.2018 20:35
Hiivin salaa pentutarhan sisäänkäynnille ja kohdistin katseeni puhujankivelle, jossa valkoinen päällikkö odotti muita kissoja kerääntymään aukiolle. Utelias katseeni harhaili suuren kissajoukon halki kun tutkin hiljaisesti tuntemattomien hahmojen eleitä ja käyttäytymistä, kunnes silmäni kohtasivat puhujankiven alemmalla tasolla istuvan, vaaleanruskean naaraan varoittavan katseen. Hätkähdin nopeasti ja siirsin katseeni maahan, jonka tomuinen hiekka muuttui yllättäen hyvin kiinnostavaksi. Sinitähti aloitti puheensa kiven päällä ja kutsui muutaman pentutarhassa asuneen pennun kiven eteen. He olivat vanhempia kuin minä ja huomattavasti suurempia. Nimeämisseremonia alkoi ja kissojen iloisen mau’unnat kuuluivat aukiolla kun käännyin ympäri ja palasin lämpimään pentutarhaan.
”Et saisi poistua noin vain tarhasta ilman lupaa, Varjopentu.”
Käänsin katseeni äänen suuntaan, jossa näin harmaan kissan.
”Halusin vain nähdä mitä se hälinä oli..” Puolustelin.
”Nuolivarjo ei halua sinun vilustuvan, ulkona on jo kylmä etkä ole yhtä vahva kuin vanhemmat kissat vielä.” Naaras jatkoi ja siisti etujalkojaan.
Purin hampaitani hetken aikaa yhteen, kun avasin taas suuni sanoakseni jotain vastaan, kun kovat hurraahuudot raikuivat aukiolta ja käänsin katseeni. Mutristin suutani ja yritin nähdä kissajoukon läpi uudet oppilaat, mutta turhaan. Katsoin tassujani ja huokaisin ärsyyntyneenä. Vasta muutama päivä sitten olin onnistunut kompastumaan ja tönäisemään vahingossa toista nimitetyistä oppilaista ja aloittamaan riidan. Ärsyttävintä oli se, että sanottu kissa tervehti nyt aukiolla uutta mestariaan. Ainakin pentutarha oli nyt kokonaan käytössäni. Oppilaaksi päästessäni varmasti saisin mestarini vakuutettua ja näytettyä tuolle ketunläjälle.
”Kyllä sinäkin pääset joskus oppilaaksi. Kunhan saat vähän vielä lihaa luittesi ympärille.” Hiiliturkki, pesän ainoa kuningatar sanoi, kuin lukien ajatuksiani.
Heilautin korvaani ja käänsin katseeni naaraseen.
”Kyllä minä sen tiedän. En vain ymmärrä miksen voisi olla jo nyt oppilas.” Mutisin.
Pesän suuaukolta tuleva valo peittyi ja tarhaan käveli varapäällikkö totinen katse minuun kohdistuneena.
”Varjopentu, mitä teit pesän ulkopuolella, tiedät että voit sairastua.” Ruskea kissa miltei sähähti ja tönäisi minut syvemmälle tarhaan.
”Halusin vain nähdä aukion. Eikö se ole outoa, etten tunne muita kuin Hiiliturkin ja ne kaksi pentua jotka muuttivat oppilaiden pesään? Et ole edes esitellyt minua muille sotureille.” Marisin.
Hiiliturkin katse muuttui epämukavaksi ja naaras näytti haluavansa poistua kohtauksesta. Täysikuu huokaisi.
”Vaikuttaisi melkein siltä kun et haluaisi esitellä minua.” Mutisin hieman pettyneenä.
”Ei se siitä ole...”
Käänsin selkäni Täysikuulle ja kierähdin kerälle Hiiliturkkia vasten mielenosoituksena.
”Varjopentu, kyllä sinä ymmärrät. En voisi olla varapäällikkö jos moni tietäisi sinun olevan pentuni. Päätimme pitää tämän salassa Sinitähden kanssa.”
”Niin kai sitten..” mumisin häntäni takaa.
”Hyvä. Muista opetella taisteluliikkeitä jo valmiiksi niin sinusta varmasti tulee yksi parhaista sotureista.”
Nyökkäsin ja odotin Täysikuun lähtevän pentutarhasta, kunnes nousin istumaan. Joka kerta kun hän kävi katsomassa minua, tuntui kuin hän odotti minulta jotain. Potkaisin kiven kauemmas kunnes se pysähtyi pentutarhan seinään.
”Parhain soturi.. Sen kun näkisi” mumisin miltei äänettömästi ja laskin pääni tassujeni päälle.

_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*_*

Heräsin auringonsäteisiin pentutarhassa ja nousin istumaan. Leirissä on ollut kiireistä ja oli mennyt jo viikko kun Täysikuu kävi viimeksi pentutarhassa. Hiiliturkki nukkui vielä ja tarkkalin naarasta hetken aikaa ennen kuin vakuutin itselleni, että olisi turvallista lähteä pesästä. Miksi ihmeessä en muka voisi käydä sen ulkopuolella?
Vaimea puhe kuului oppilaiden pesän luota ja loikkasin hieman syrjempään aukiolta, kun tummanruskea kolli käveli aukiolle toinen oppilas perässään.
*Valotassu...* Hätkähdin ja käännyin nopeasti takaisin pentutarhan suuntaan. Samalla huomasin Hiiliturkin nousevan pentutarhassa ja Täysikuun kävelevän aukiota kohti.
Livahdin nopeasti leirin seinäminä olevien pensaiden läpi takaisin tarhaan ennen kuin Hiiliturkki ehtisi avaamaan silmiään kunnolla ja kierähdin kerälleni silmät kiinni ’nukkumaan’.
Täysikuun läsnäolo tuntui pentutarhassa.
”Hiiliturkki, halusit puhua?”
Siristin silmiäni ja näin kaksikon poistuvan pentutarhasta.
Hiivin lähemmäs uloskäyntiä ja höristin korviani.
”Sinitähti halusi että palaisin takaisin soturiksi, koska klaanilla on vaikeaa aikaa.” Hiiliturkki sanoi.
”Mutta kuka pitäisi Varjopennusta huolta?” Täysikuun ääni kuului.
”Päällikkö halusin sinun muuttavan pentutarhaan.”
Ilmeeni kirkastui. Saisin viettää aikaa emoni kanssa enemmän.
”Eihän siinä ole järkeä.. saman verranhan sotureita on kuitenkin!” Täysikuu tiuskahti ”Minähän olen varapäällikkö!”
” Täysikuu, minusta tauko tekisi sinulle muutenkin hyvää. Nimitän jonkun toisen varapäälliköksi.” Sinitähden ääni liittyi keskusteluun.
”Mut-..Mutta minähän olen ihan kunnossa!”
”Täysikuu, odotan sinua hyväksymään päätökseni ja pysymään pentutarhassa kunnes Varjopentu pääsee oppilaaksi. Nimitän huomenna uuden varapäällikön.” Sinitähti komensi ja lähti paikalta.
Hymy kaartui huulilleni kuullessani uutiset ja Täysikuun astuessa pentutarhaan säteilevä katseeni tapasi hänet.

Auringonlasku oli melkein ohi ja makasin puoliksi pentutarhan ulkopuolella. Täysikuusta ei ollut paljoa seuraa. Hän vaikutti jostain syystä katkeralta, mutten viitsinyt kysyä asiasta.
Haukottelin. Aukio alkoi tyhjentyä ja päivän viimeinen partio palasi kierrokseltaan. Vatsani kurni, en muistanut syödä mitään koko päivänä ja tuoresaaliskasa näytti houkuttelevalta.
Kävelin takaisin pentutarhaan ja tönäisin Täysikuuta tassullani.
”Hei, saanko hakea tuoresaaliskasalta jotain?” Kuiskasin tälle.
Naaraan korva liikahti ja hän nousi hitaasti ylös.
”Mitä jos.. mentäisiin ihan itse saalistamaan?” Täysikuu hymyili ja astui tyhjälle aukiolle.
”Sinun pitäö olla aivan hiljaa” Hän kuiskasi.
Nyökkäsin ja seurasin emoani hiljaa leirin ulkopuolelle.

Katsoin taivasta kävellessäni. Tähdet loistivat kauniisti kirkkaalla taivaalla. En ollut koskaan ennen nähnyt niitä näin paljon leirin rajaamalta alueelta.
”Missä me pysähdymme?” Kysyin hiljaa. Olimme kävelleet jo jonkin aikaa ja jalkani alkoivat väsyä vaikka menimmekin alamäkeen.
”Ihan kohta.”
Veden solina kantautui korviini.
”On hyvä aloittaa kalastus varhaalla iällä” Täysikuu selitti ja istui joen reunalle.
”Kuun valoa vasten kalat näkee hyvin. Keskity tiettyyn kalaan ja nappaa se sen ollessa riittävän lähellä”
Nyökkäsin ja kiinnitin katseeni vedessä liikkuvaan olentoon.
Sen suomut kiilsivät joka kera kun kuunvalo osui niihin. Kohotin tassuani ja odotin sen uivan lähemmäs. Sen pyrstön hipaistessa savista joenreunamaa, laskin tassuani nopeasti osuakseni kalaan kun tunsin potkaisun ja molskahdin veteen.
”Täysikuu! Auta!” Huudahdin nopeasti räpiköiden vedessä.
Upposin hetkeksi veden alle ja näin kuunvaloa vasten liikkuvan hahmon.
Sinnittelin ja yritin nousta vedenpinnalle, jotta Täysikuu ylettäisi minuun.
Haukkasin henkeäni heti kun pääsin pinnalle ja ojensin tassuni maata kohden, missä Täysikuu oli.
Silmäni suurenivat huomatessani tämän kääntäessä selkänsä.
”Täysik-?” Haukoin.
Tämä heilautti häntäänsä ja katosi näkyviltä.
”Hei!” Huudahdin ja yritin uida lähemmäs maata, mutta jouduin kiinni virtaukseen ja upposin taas pinnan alle.

// o3o guud tu bii bäk w anothir drama kät








Vastaus:

51

Nimi: Porkkana

19.02.2018 20:32
Lähdin juoksemaan joelle päin kettutassu perässäni ja pysähdyin joen ääreen. "Ehdin ensin!" Sanon hieman ilkikurisesti kettutassulle. Tuo pyöräytti vain silmiään minulle. Utukarvaa ja Tammituulta odotellessa menin joen reunalle etsimään kaloja. Jos saisin edes yhden kalan ennen heidän tuloaan, näyttäisin heille ja kettutassulle että pystyn tähän ilman enempää harjoitusta. Huomasin vedessä kalan ja olin valmiina. Yritin pyydystää kalan tassullani mutta se lipesi otteestani. Kettutassu katsoi vieressä ja minusta se oli hieman noloa, onneksi en ollut vielä kehuskellut hänelle. Näen vedessä hieman pienemmän kalan eli tilaisuuteni on tullut. Tungen tassuni veteen ja pyydystän tämän kynsiini juuri sillä hetkellä kun Utukarva ja Tammituuli tulivat luoksemme. Olin ylpeä itsestäni kunnes kala rimpuili pois otteestani takaisin veteen. "Ei ole todellista" sanon hieman ärsyyntyneenä mutta samalla huvittuneena.
"Sinun pitäisi keskittyä paremmin tai edes kuunnella kun opetamme teitä niin kala ei hyppäisi pois otteestasi" Utukarva sanoi minulle hieman moittivasti. "lupaan kuunnella ensi kerralla." vastasin mestarilleni. Käännyin keskustelun jälkeen siskoni puoleen tarkistaen että onko tuo saanut vielä saalista mutta yllätyksekseni kettutassu ei ollut edes aloittanut vielä. Näin vain hänen keskustelevan Tammituulen kanssa. Menin takaisin joen äreen etsimään lisää kaloja ja tällä kertaa päätin aloittaa rauhallisesti pyydystämisen, viimeksi olin hoppuillut ja kalat olivat karanneet. Näin kalan tulevan ja otin siitä varovasti otteen, sen jälkeen heitin sen maahan niin kovaa kuin pystyin ja se kuoli. Katsoin Utukarvaa ja tämä hymyili minulle lempeästi vastaukseksi. Olin vihdoin ylpeä itsestäni. Sain nätettyä taitoni mestarilleni ja se tuntui todella hyvältä.
Annoin Kettutassun kalastaa Tammituulen kanssa ja lähdin itse metsään päin. Kun kerran olimme metsästämässä niin ajattelin metsästää kunnon saalista. Tarkkailin ympäristöä ja nyt sen näin, pienen maukkaan hiiren. Menin matalaksi ja lähestyin varovasti kohdetta. Loikkasin ilmaan ja nappasin hiiren hampaisini. Heitin sen maahan ja purin sen kuoliaaksi. Tämä oli pelkkää onnea, yleensä epäonnistun aina. Nostin hiiren hampaisiini ja vein sen Utukarvan eteen. "Sinulla on sujunut yllättävän hyvin tänään Sinitassu" utukarva sanoi minulle yllättyneesti. Hymyilin mestarilleni ja menin katsomaan miten siskollani menee.

//erittäin lyhyt, anteeksi siitä. Tsemppaan ens kerralla, kirjotustaidot vähän ruosteessa. Hämy jatkoo??

Vastaus:

15

Nimi: Kylmätassu, Myrskyklaani

19.02.2018 19:36
Hyppäsin kohti emoni vaaleata häntää. Murisin leikkisästi ja kömmähdin maahan kyljelleni naaraan hännän viereen. Kierähdin ympäri ja nousin seisomaan. Heti sen jälkeen yritin uudestaan hypätä hännän kimppuun. Suljin silmäni ennen, kuin tömähtäisin maankamaralle, mutta yllätyksekseni tunsin myös jotakin pehmeää allani. Se oli emoni häntä. Olin saanut ensimmäisen saaliini kiinni! Huomasin kuinka pienen pennun pää putkahti esiin emoni selän takaa.
“Kato mitä mä sain”, sanoin hymyillen ja yritin napata Vaaleavirran hännän suuhuni. Kuulin kuinka emoni hymähtää ja hän kääntyi katsomaan kohti minua.
“Varovasti nyt. Saatat pian loukata itsesi”, hän sanoi lempeällä ja tutulla äänellään. Murisin yhä leikkisästi ja hymyilin pikkuveljelleni joka tuijotti minua ihaillen. Kuulin kuitenkin hetken päästä tutun naukausun. Emoni katse kääntyi kohti tulijaa ja saatoin kuulla hänen kehräävän hieman, kun tulija puski häntä hellästi.
“Isä!” hihkaisin ja möngersin niin nopeasti kuin pystyin kohti Tummakatsetta.
“Hei, sinähän olet kasvanut”, isäni sanoi naurahtaen samalla. Hirvipentu yritti kiivetä emon selän ylitse, mutta luisui aina takaisin lähtöpisteeseen. Naurahdin ja tunsin kuinka isäni otsa kosketti omaani. Tämän jälkeen hän vei huomionsa kohti veljeäni. Huokaisin syvään ja käänsin katseeni kohti Vaaleavirran häntää joka lepäsi suorana maassa. Käänsin siitä katseeni isään ja olin melkein kertomassa hänelle saaliistani, mutta ennen kuin sain kakistettua sanat suustani. Hän oli poissa.
“Minne isä meni?” kysyin häkeltyneenä ja katsoin ylös emoani. Naaras hymyili minulle lämpimästi, mutta saatoin huomata hänen silmistään jotakin muuta, kuin iloisuutta.
“Tule tänne, veljesi seuraksi”, Vaaleavirta sanoi. Nyökkäsin ja kävelin tämän kyljen viereen. Hirvipentu katsoi minua ja ryömi kohti minua, lopuksi hän käpertyi minun ja emomme väliin. Suljin silmäni ja vaivuin tiedottomuuteen.

“Kiitos, kiitos kovasti”, kuulin jonkun sanovan hätäisenä. Raotin silmiäni ja yritin havaita ja ymmärtää mitä oli tapahtumassa. Tunsin samassa kuinka tuttu kuono kosketti päälakeani. “Rakastan sinua”, kuulin tutun naaraan äänen kuiskaavan. Ääni ei kuitenkaan ollut enää lempeä vaan murtumassa. Se sai minut hieman säikähtämään. Mitä oli tapahtumassa? Tunsin kuinka joku käveli luokseni. En enää haistanut tuttua tuoksua joka oli tullut emostani. Kun olin saanut itseni takaisin maankamaralle huomasin Kirkaslammen tulleen luokseni.
“Ei mitään hätää pikkuinen. Emosi palaa pian”, hän sanoi hiljaisella ja aralla äänellä. Tämän pentue käveli naaraan perässä. Nyökkäsin hieman ujosti. Katselin ympärilleni missä Hirvipentu olisit, mutta en nähnyt häntä missään. Nousin seisomaan, mutta Kirkaslampi esti minua liikkumasta. Tunsin uuden tunteen tulvivan kehoani pitkin. Se ei ollut jännitystä tai intoa, mutta se sai minut jäykistymään.
“Älä pelkää. Kaikki on kunnossa aivan pian”, naaras sanoi samalla äänellä kuin oli puhunutkin alusta asti. Pelkää? Katsoin maahan ja mietin hetken aikaa. Oliko tämä pelkoa? Yhtäkkiä kuin tyhjästä tuttu kolli lemahti sisään. Nostin katseeni ylös ja siitä alas samalla, kun Tummakatse laski veljeni vierelleni.
“Hoidatko sinä heitä?” hän kysyi kylmällä äänellä Kirkaslammelta. Naaras katsoi hetken aikaa Hirvipentua ja sitten kohti soturia. Kuningatar nyökkäsi varovasti vastaukseksi. Missä Vaaleavirta oli?


“Kylmäpentu, nouse ylös ” kuulin tutun äänen. Ennen kuin ehdin edes reagoida paljoa tunsin pienen pukkauksen kyljessäni. Kirkaslampi oli herättänyt minut. Veljeni käveli luokseni ja hymyili.
“Se on aika! Seremonia!” tämä innostui ja käänsin laiskasti katseeni kohti häntä. Hirvipentu oli liian utelias noin nuoreksi. Tuon ikäisenä en varmaan edes tiennyt mikä oppilas oli, mutta veljenihän tiesi. Samassa muistin mitä oli tapahtumassa. Minähän olin jo kuuden kuun ikäinen. Kirkaslampi katsoi minua vihaisesti, kun en ollut vieläkään noussut seisomaan. Tämä mutisi jotakin odottamisesta. Huokaisin ja nousin seisomaan hitaasti.
“Mahtaakohan isä olla siellä?” kysyin veljeltäni. Hirvipentu sähähti pienesti ja pudisti päätään.
“Hän on varmaan liian kiireinen ollakseen siellä!” Hirvipentu vastasi tomerasti ja hieman halveksuen.
Tummakatse ei ollut pitkään aikaan käynyt katsomassa minua tai veljeäni. Katsoin maahan ja ajattelin sitä kuuhuippua, kun näin emoni viimeisen kerran. Pukkaisen veljeäni hellästi, etten kaataisi tätä. Toisaalta Hirvipentu oli jo melkein minun kokoiseni.
“Onnea!” tämä hihkaisee ja Kirkaslampi veti häntä taaksepäin, ettei hän llähtisi minun perääni. Huomasin jonkun istuvan pentupesän suuaukolla. Se oli Viherlehti. Hän katsoi minua odottavaisesti ja ymmärsin heti miksi Kirkaslampi oli ollut hieman vihainen etten ollut heti reagoinut hänen pyyntöönsä. Kipitän nopeasti kohti soturia.
“Anteeksi”, mumisen hieman häpeissäni ja katsoin ylös tähän kolliin. Viherlehti hymähti ja nyökkäsi, muttei sanonut mitään. Nyökkäsin takaisin ja käännyin kohti suuaukkoa. Samassa pelko iski kehoni ja jäykistyin. Pääsisinkö oikeasti pentupesän ulkopuolelle? Saisin nähdä koko leirin, kaikki kissat? Vedin syvää henkeä ja huomasin kuinka Viherlehti poistui suuaukon kautta ulos. Nyt oli minun aikani.

Otin ensimmäisen askeleen pesän ulkopuolella. Katsoin ensiksi maahan, mutta sitten kohotin katseeni ylös. Silmäni suurenivat, kun katselin sitä kaikkea. Huomasin samassa kaikki kissat jotka tuijottivat minua. Se tuntui jotenkin todella oudolta. Yritin pysyä Viherlehden vauhdissa ja kohta tämä pysähtyi. Pysähdyin itsekin aloilleni ja tutkailin katseellani leiriä.
“Kylmäpentu-”, kuulin jonkun puhuvan korkealta. Nostin katseeni ylös ja tajusin suuren kiven olevan edessäni. Suurkivi! Ja sen päällä näin punaruskea naaras. Päällikkö!
“On saavuttanut kuuden kuun iän, ja hän on valmis soturioppilaan koulutukseen. Tästä päivästä aina siihen päivään, jona hän ansainnut soturinimensä, kutsuttakoon tätä oppilasta Kylmätassuksi. Sinun mestarisi tulee olemaan Punahäntä. Toivon, että Punahäntä siirtää kaiken tiedon sinulle”, kuuntelin kuinka Ruskotähti puhui. Huomasin kuinka naaras katsoi kohti kellertävän oranssia kollia. Soturi asteli kohti minua. Hengitin syvään muutaman kerran ja yritin keskittyä olennaiseen. Minä tosiaan en ole enää pentu vaan oppilas. Katsoin Punahäntää.
“Punahäntä, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta Kulovalkealta, ja olet osoittanut olevasi nokkela ja uskollinen. Odotan, että siirrät kaiken tälle nuorelle oppilaalle”, naaras jatkoi. Tunsin kuinka Punahännän kuono kosketti omaani. Annoin pienen ujon hymyn levitä kasvoilleni. Soturi hymyili takaisin ja pian muut kissat huusivat nimeäni.

Vastaus:

39

Nimi: Kettutassu, Jokiklaani

17.02.2018 17:03
Loikoilin parantajan pesän edessä olevan laakean kiven päällä ja nautin auringonpaisteesta, joka lämmitti pikkuisen ja sai osan jäästä ja lumesta hieman sulaneeksi. Suljin silmäni ja lämmittelin siinä hetken, mutta sitten jonkun varjo tuli eteeni ja haistoin tutun soturin tuoksun.
"Lähdetään metsästämään", Tammituuli sanoi ja kääntyi ympäri, kohti leirin sisäänkäyntiä. Hyppäsi alas kiveltä ja lähdimme ulos leiristä. Mennessämme vilkaisin tuoresaaliskasaa, tai no, paikkaa missä sen piti olla, mutta kukaan ei ollut vielä tänään ollut saalistamassa.

Vähän matkan päässä leiristä veljeni Sinitassu ja hänen mestarinsa Utukarva odottivat meitä.
"Luulin, että menemme kahdestaan metsästämään", sanoin kysyvästi Tammituulelle, mutta hän pudisti päätään;
"Ajattelimme, että voisitte harjoitella metsästystä yhdessä", hän kääntyi katsomaan Utukarvaa joka alkoi kohta selittää, miten kaloja pyydystettiin. Istuin Sinitassun vieressä ja vilkaisin tätä melko nopeasti; veljeni pyöräytti silmiään, koska olimme jo nähneet monia kertoja kuinka jotkut soturit ja oppilaat kalastivat leirimme takaa kulkevasta joesta, lähinnä ajan vain kuluksi. Nyt se oli kuitenkin jäässä, mutta eilisen reviirin kiertämisen takia tiesimme, että ainakaan Myrskyklaanin rajalla joki ei ollut jäässä. Monien mielestä se oli hyvä asia, koska Myrskyklaanilla oli kuulemma riista vähissä ja he pääsisivät helposti juoksemaan jäisen joen yli, eikä meilläkään mitään ylimääräistä riistaa ollut. Minusta taas olisi ollut jännittävää, jos Myrskyklaanilaiset olisivat varastaneet riistaa; saisimme siitä hyvän syynkin yrittää vallata aurinkokivet itsellemme. Enkä minä ollut ikinä nähnyt Myrskyklaanilaista! Saati sitten Varjoklaanilaista. Joku Tuuliklaanilainen soturi oli kyllä kerran käynyt leirissämme, koska hänellä oli ollut asiaa Vinhatähdelle. Se soturi oli ollut pitkäjalkainen, todella laiha ja pörröhäntäinen. Hänellä oli ollut silkkinen, valkoinen turkki ja isot vihreät silmät. Klaaninvanhimmat olivat kertoneet meille tarinoita Myrsky- ja Varjoklaanilaisista, mutta minulla ei ollut hajuakaan, miltä he näyttivät.
"...ja sitten kala purraan kuoliaaksi tai lyödään maahan tassulla niin kovaa, että se kuolee", kuulin Utukarvan selostuksen lopun kun palauduin ajatuksistani oikeaan maailmaan.
"Viimeinen joella on haisunäätä!" Sinitassu huikkasi ja lähti juoksemaan. Nyt minä taas vuorostani pyöräytin silmiäni ja lähdin juoksemaan veljeni perään.

//aika lyhyt, Porkkana jatkoo?

Vastaus:

13

Nimi: Raitatassu, Tuuliklaani

13.02.2018 10:19
Metsästäminen oli vaikeampaa kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan. Tiikeritassulle se tuntui olevan yhtä helppoa kuin sammaleen vetäminen tassujen välistä, hän nimittäin mahtaili kiinni saamallaan jäniksellä. Korvani olivat painuneet syvälle niskassani olevan turkin sekaan. Hännänpääni heilahteli edestakaisin ärtymystäni näyttäen. Vinhatassukin oli saanut napattua yhden peltomyyrän. Minä taaskin.. Ei puhuta siitä.
"Raitatassu älä viitsi mököttää", Vinhatassu töytäisi minua käpälällään.
Pyöräytin silmiäni ja käännyin sitten katsomaan häntä hieman piristäen ilmettäni ärtymykseni takaa. Vinhatassu tuntui aina olevan Tiikeritassua ja minua herkempi ja leikkisämpi, jonka takia olimme sopineet kollin kanssa, että olemme hyvin ystävällisiä ja suojelevaisia Vinhatassua kohtaan. Valkohuurrekin olisi toivonut sitä meiltä.
"Kyllä sinä vielä jäniksen kiinni saat", Tiikeritassu naukaisi kannustavasti.
"Niin! Tai peltomyyrän!" Vinhatassu virnisti.
Naurahdin hieman nousten ylös sammalpediltäni.
"Niin Ukkosmyrskykin sanoi", nostin leukaani kuin osoittaakseni ylpeyttä.
Tiikeritassu hymyili ja Vinhatassu alkoi taas pulista kieltään ulos.

"Hitaammin. Hitaammin. Raitatassu, kuunteletko sinä minua edes?" Ukkosmyrskyn jämäkkä ääni sai minut melkein hermostumaan.
"Kuinka hitaasti minun vielä pitäisi mennä? Tuskin nostelen tassujani", koitin pitää itseni yhtä tyynenä kuin mitä Ukkosmyrsky oli.
"Se siinä onkin. Liikut paljon nopeammin, koska et nostele tassujasi", Ukkosmyrsky käänti kylki minua kohti ja vilkaisi, että varmasti katson häntä.
Kolli nojautui alas ja lähti matalana, silti tassujaan ilmaan nostellen hiipimään pitkän ruohon sekaan. Seurasin hänen liikkeitään silmä tarkkana ja päätin kokeilla perässä. Nojauduin alas, niin alas, että turkkini hipoi maata. Nostin tassuni ilmaan ja lähdin hiipimään eteenpäin mestarini perässä. Ukkosmyrsky kuitenkin nousi ylös pienen hiipimismatkan jälkeen ja pyörähti ympäri minua kohden. En kohdannut kollin katsetta, vaan päätin jatkaa matkaani hitaasti hiipien.
"Ole tarkka mihin astut", Ukkosmyrsky neuvoi, jonka jälkeen hän kääntyi katsomaan kauemmas niitylle.
"Haistele", hän sanoo äkkiä.
Hämmennyn kääntyen katsomaan tuota korvat höröllä, kuin pyytäen toistamaan. Kolli ei sitä kuitenkaan tehnyt, vaan tuijotti niitylle rauhallisena. Kiinnitin nyt huomiota hänen punaisiin silmiinsä. Ne tuntuivat heijastavan jotakin. Pudistin päätäni. Minun piti haistella. Mutta mitä minun pitäisi haistaa?
Suljin silmäni ja koitin erottaa hajun, jonka Ukkosmyrsky halusi minun erottavan.
Haistoin tuoreen ruohon. Haistoin mullan, sekä Ukkosmyrskyn tutun kitkerän hajun. Haistoin kauempana leirin ja kissojen erilaiset, uniikit hajut. Haistoin myös jotain tunkkaista, joka toi minulle Tiikeritassun pesemättömän turkin sen jälkeen, kun hän oli möyrinyt mudassa pentuna.
"Se kantaa mukanaan haaskalan hajua ympäriinsä. Ihme ettei Varjoklaani ole käynyt jo kyseisen yksilön kimppuun", Ukkosmyrsky käänsi katseensa minuun.
Nousin ylös ja kurkotin kaulaani ylös nähdäkseni kauemmas niitylle. Oranssi turkki vilahti näköpiirissäni ennen kuin se sukelsi ruohon sekaan.
"Odota täällä ja ole aivan hiljaa", Ukkosmyrsky varoitti minua ja lähti sitten itse ravaamaan kohti kettua.
Eikai hän aikonut hyökätä ketun kimppuun itse? Yksin? Sehän olisi hullua!
Hitaasti lähtin peruuttamaan kohti leiriä. Kun Ukkosmyrsky oli poissa näkyvistä, käännyin kannoillani ja lähdin juoksemaan. Valkohuurre! Sinitähti! Kuka tahansa voisi auttaa Ukkosmyrskyä ketun häätämisessä!
Liidin eteenpäin ruohon yllä. Pian ruoho vaihtui hiekkaiseen maaperään ja liuin leiriin pysähtyen muutaman soturin eteen.
"Sireeninkukka, Joutsenvarjo!" läähätin.
Tuntui kuin kaikki ilma olisi kadonnut keuhkoistani juoksemiseni aikana.
"Mitä nyt Raitatassu, mikä hätänä?" Joutsenvarjo katsoi minua yllättyneenä. Vaaleanruskea kolli näytti olevan valmiina pinkaisemaan apuun.
"Näimme ketun niityllä.. Ukkosmyrsky.. Lääh.. Ukkosmyrsky lähti häätämään sitä yksin", kokosin ääneni.
"Että mitä teki?" Sireeninkukka nosti kulmaansa.
"Häätämään kettua", pudotin pääni vetäen happea kunnolla sisuksiini.
"Näytä minulle minne hän meni" Joutsenvarjo otti askeleen minua kohti.
Nyökkäsin ja lähdin juoksemaan takaisin kohti sitä niityn osaa, minne Ukkosmyrsky käski minun jäädä.
Yllätyksekseni päästessämme perille, en nähnyt kettua, enkä Ukkosmyrskyn raatoa, vaan kaksi kissaa kävelemässä rinta rinnan kohti rajaa hieman kauempana meistä.
"Kettuko?" Sireeninkukka joutui pidättelemään nauruaan.
"Tuohan muistuttaa minua vain Jokiklaanin Kulovalkeasta", Joutsenvarjon naama oli kurtussa.
"Jokiklaanin?" ihmettelin.
Olin ollut täysin varma, että Ukkosmyrsky oli mennyt jahtaamaan kettua. Kuitenkin oli paljon hämmästyttävämpää nähdä Jokiklaanilainen Tuuliklaanin nummilla. Ukkosmyrsky huomasi hakemani apujoukon ja heilautti korvaansa Kulovalkealle. Kissa lähti loikkimaan takaisin Jokiklaanin puoliskoa kohti. Kiinnitin huomiota siihen, että kissan suussa oli jotakin. Hetken päästä olii helppo nähdä hänen ylittävän rajan.
Ukkosmyrsky ravasi luoksemme rennosti.
"Minkälaisen kokouksen te olette järjestäneet?" hän kysyi ihmeissään.
"Luulin, että Kulovalkea oli kettu..", mumisin nolona.
Ukkosmyrsky oli hetken hiljaa, kunnes purskahti nauruun.
En ollut ikinä kuullut hänen nauravan.
"Tärkeämpiin asioihin. Mitä Jokiklaanin kissa teki alueellamme?" Sireeninkukka kysyi.
"Heidän parantajansa oli tarvinnut yrttejä korkokivien läheisyydestä sairaalle pennulle. Kulovalkea lähti hakemaan yrttejä parantajansa puolesta, mutta törmäsi matkalla kaksijalkoihin, jonka takia joutui poikkeamaan tänne", Ukkosmyrsky selitti rauhallisesti.
Sireeninkukka näytti ymmärtäväiseltä, mutta Joutsenvarjon kasvoja koristi tyytymätön naama.
"Olisit edes antanut arven muistoksi", soturi mumisi Ukkosmyrskylle.
"Me emme voi alkaa haastaa riitaa Jokiklaanin kanssa", kolli vain vastasi.
Palasimme leiriin yhtenä ryhmänä. Joutsenvarjo oli saanut matkalla kiinni pari peltomyyrää ja Ukkosmyrsky oli myös napannut jäniksen. Minä sain seurata vierestä heidän kilpailujaan, kun Sireeninkukka kertoi noloja tarinoita kummastakin. Se piristi minua, sillä erheeni luulla kissaa ketuksi oli jo tarpeeksi suuri häpeä.
Leiri vaikutti hiljaiselta. Tiikeritassu ja Vinhatassu eivät olleet vielä palanneet, joten jäin leirin laitamille lepäämään. Tassujani kihelmöi juoksemisesta. Nuolin niitä hellästi kielelläni putsaten pois ruohonkorret ja multapaakut.
Kiersin häntäni kehoni ympärille ja kävin mahdollisimman pieneen kasaan. Suljin silmäni.
Korvani värähteli taakse ja eteen kuullessani askeleita. Äkkiä tömähdys ja tuoreen hiiren lemu sai minut avaamaan silmäni.
"Syöhän jotakin Raitatassu. Olet käyttänyt paljon energiaasi tänään", Ukkosmyrskyn ystävällinen ääni antoi minulle luvan syödä ja lähti sitten.
Pyöräytin hiiren lähemmäs tassullani ja kiitin Tähtiklaania hiiren hengestä ja ylipäätään ruoasta. Valkohuurre oli kertonut tarinoita kuinka vaikeaa Tuuliklaanilla joskus oli ruoan suhteen ja kuinka tärkeää oli kiittää Tähtiklaania siitä.
Sen tehtyäni aloin napostella hiirtä hitaasti.

//Mikäli joku Tuuliklaanilainen haluaa liittyä Raitatassun seuraan, hän on vapaa juttukaveri :D

Vastaus:

45

Nimi: Jäätassu, Varjoklaani

12.02.2018 19:21
Heräsin kun suuri märkä ja painava lumikinos tipahti niskaani. Loikkasin jaloilleni ja ravistelin ärtyneenä lumet pois turkiltani ja tuhahdin. Oppilaiden pesän katto oli hieman huonossa kunnossa ja tottakai katto oli pettänyt juuri minun kohdallani ja olin saanut kaiken lumen suoraan niskaani. Pimeätassu ja Hiekkatassu nukkuivat edelleen. Heilautin ärtyneenä häntääni ja astelin ulos oppilaiden pesästä. Nostin katseeni taivaalle ja huokaisin. Satoi lunta ja taivas oli tavallistakin synkempi vaikka olikin lehtikato. Vain muutamia sotureita oli aukiolla ja nautin hiljaisuudesta. Istuin alas aukiolle kohtaan, joka vielä toistaiseksi näytti kuivalta. Alan sukimaan turkkiania, vaikka se olikin harvinaista minulle. Kun olin nuollut turkkini mielestäni tarpeeksi siistiksi laskin katseeni maahan. Nyt oli kulunut jo noin 2 kuuta siitä kun olin menettänyt oikean silmäni. Olin katkera.
"Saan vielä kostoni." Murisin hiljaa miettin sitä rasittavaa vanhaa kotikisu läjää, joka oli hyökännyt kimppuuni.

"Hienoa Jäätassu!" Poimulaakso huudahti ja laskeutui maahan ketterästi. Olimme keskellä taisteluharjoituksia ja Poimulaakso vaikutti kerrankin tyytyväiseltä minuun. Olin hieman naarasta suurempi joka toimi minulle etuna. Olin onnistunut vangitsemaan Poimulaakson alleni ja virnistin hieman voitonriemuisena. Nousin ylös Poimulaakson päältä päästäen naaraan ylös. Tuo puisteli pölyn turistaan.
"Jatketaan." Poimulaakso sanoi. Nyökkäsin ja vakavoiduin taas.
"Tule tähän seisomaan, pysy paikoillasi ja katso minua." Naaras sanoi. Menin seisomaan Poimulaakson osoittamaan paikkaan ja katsoin naarasta. Poimulaakso meni hieman kaueammas ja pian tuo syöksyi minua kohti. Noudatin naaraan ohjeita ja pysyin paikoillani. Poimulaakso käytti pientä kokoaan hyödykseen ja kiepahti vatsani alle potkaisten minut selälleni. Tömähdin lumiseen maahan saaden suuren lumipilven pöllähtämään ympärilleni.
"Tuo oli vaikuttavaa." Myönsin ylös ja ravistelin lumen pois turkistani.
"Nyt yritä torjua tuo." Poimulaakso sanoi. Nyökkäsin ja otin hieman tukevamman asennon.
"Oletko valmis?" Poimulaakso kysyi siirtyen kauemmas. Nyökkäsin uudelleen ja katsoin naarasta yrittäen ennakoida tuon liikkeitä. Poimulaakso otti vauhtia ja syöksyi minua kohti. Juuri ennenkuin tuo oli syöksymässä vatsani alle hypähdin taaksepäin ja siitä nopeasti naaraan niskaan vangiten tuon alleeni. Päästin pian Poimulaakson ylös ja astuin sivummalle. Olin päässyt taistelun makuun. En tahtoisi vielä lopettaa.
"Edistyt nopeasti taistelussa. Hillitse kuitenkin voimiesi käyttöä." Poimulaakso sanoi.
"Kiitos." Hymähdin.
"Lähdetään leiriin. Jos tahdot voit käydä metsästämässä jotain itsellesi ennekuin tulet leiriin." Poimulaakso hymähti.
"Kiertelen hetken metsässä." Sanoin ja Poimulaakso nyökkäsi. Lähdin pois päin harjoitus paikalta.

Juoksin pitkin metsää pienen kanin pojan perässä. Olin yllättänyt kanin poikasen pusikosta ja nyt ajoin sitä takaa. Juuri kun olin päässyt tarpeeksi lähelle ja ponnistin loikkaan yrittäen yltää kaniin. Samassa jokin vaalea vilahti eteeni ja tömähdin päin eteeni tullutta asiaa. Pyörin hetken lumessa ja nousin seisomaan. Sama naaras jonka olimme eilen yllättäneet seisoi edessäni.
"Sinä!" Ärähdin. Kissa näytti todella säikähtäneeltä ja lähti nopeasti pakoon. Sinkouduin kissan perään ja sain kiinni tuon hännästä kaataen tuon maahan. Kissa päästi surkean ulvahduksen ennekuin hyökkäsin tuon kimppuun. Onnistuin hetken raapimaan kissaa ennekuin päästin tuon irti. Kotikisu lähti nilkuttaen pakoon rajaa kohti.
"Anna olla viimeinen kerta!" Huusin kissan perää. Tunsin voiton voitonriemua nuollesani kissan veret tassuistani.

Vastaus:

21

Nimi: Jäätassu, Varjoklaani

10.02.2018 13:14
Katsoin eteemme puskista hypännyttä kissaa hieman hämmentyneenä. Tuo näytti pelokkaalta ja yritti kääntyä ympäri päästäkseen takaisin suuntaan josta tuli. Loimuvalo loikkasi nopeasti kissan selkään kaataen tuon alleen jolloin vieras kissa päästi tuskastuneen rääkäisyn. Poimulaakso lähestyi vierasta kissaa haistelle tuota.
"Etova haju." tuhahdin nyrpistäen nenääni ja katsoen surkeaa kissaa joka rimpuili Loimuvalon alla.
"Se on kotikisu." kuulin Poimulaakson tuhahtavan. Luimistin korvani
"Emmekä voisi antaa sille opetuksen? Se on kuitenkin meidän reviirillämme?" Kysyin kipristellen kynsiäni tuntiessani pienen ilkeän innostuksen kasvavan sisälläni.
"Emme. Se on vain eksynyt. Jos se palaa vielä uudelleen niin sitten." Poimulaakso sanoi ja mulkaisi minua varoittavasti.
"Mut-" Ehdin yrittää väittää vastaan saaden kuitenkin myös Loimuvalolta varoittavan mulkaisun. Pyöräytin silmiäni ja tuhahdin ärtyneenä. Kotikisu oli Varjoklaanin reviirillä ja olisi meidän oikeutemme puolustaa reviiriä ja antaa opetus tänne eksyville kissoille, jotteivat ne uhkaisi klaaniamme. "Lupaan etten enää tule tänne." Kuulin kotikisun vinkaisevan Loimuvalon alta.
"Hyvä." Loimuvalo murahti ja nousi pois kotikisun päältä päästäen kotikisun nousemaan ylös. Kotikisu nousi ylös kömpelön näköisesti ja lähti juoksemaan pois meidän reviiriltämme.
"Ki-kiitos!" kuulin tuon vielä huudahtavan ennekuin tuo katosi näkyvistä.
"Pysykkin poissa!" Huusin kissan perään saaden Poimulaaksolta läpsäytyksen korvalleni.
"Sinun ei aina tarvitse olla noin törkeä muita kissoja kohtaan Jäätassu. Et voi ansaita klaanisi arvostusta, jos et voi kohdella yhtäkään kissaa kunnollisesti ja osoittaa heille arvostusta!" Poimulaakso ärähti. Käännyin katsomaan naaraaseen ja tuon yleensä lempeät silmät olivat nyt kylmät ja ankarat. Vilkaisin vielä nopeasti Loimuvaloa, joka katseli minua arvioivasti. Luimistin korviani ja katsoin maahan.
"Anteeksi." Mumisin hiljaa. Poimulaakso huokaisi ja tönäisi minua kuonollaa.
"Toivottavasti otat opikseki." Tuo mumisi.
"Jatketaanko lopput rajapartiosta vielä loppuun?" Loimuvalo kysyi ja nostin katseeni tuohon.
"Jatketaan. Jos Jäätassu vain jaksaa?" Poimulaakso sanoi katsoen minua.
"Tottakai minä jaksa! En ole mikään pentu!" Tuhahdin. Poimulaakso nyökkäsi ja lähti Loimuvalo rinnallaan jatkamaan matkaa rajoja pitkin.

Oli jo auringonhuippu kun saavuimme takaisin leiriin. Tassuja särki, koska en ollut ennen kävellyt noin pitkää matkaa.
"Käyn ilmoittamassa siitä kotikisusta Unitähdelle." Kuulin Loimuvalon sanovan ja poimulaakso nyökkäsi tuolle.
"Voit ottaa jotain tuoresaaliskasasta ja kysyä sitten muilta oppilailta tarvitsevatko he apua oppilastehtävissä." Poimulaakso sanoi.
"Okei." hymähdin ja katsoin kuinka Poimulaakso liittyi Tammiturkin ja Sirkkaviiksen seuraan aukion laidalle soturien pesän lähelle. Kävelin itse tuoresaaliskasalle ja otin kasasta varpusen. Vetäydyin aukion laidalle varjoon ja aloin syödä varpustani silmäillen samalla muita klaanin kissoja. Ruosteturkki nukkui keskellä aukiota aurinkoisessa kohdassa. Loimuvalo, Unitähti ja Lehtihammas keskusteluvat tapaamastamme kotikisusta päällikön pesän luona. Sitten kiinnitin katseeni oppilaiden pesän suulle, josta kaksi uusinta oppilasta Yötassu ja Hiekkatassu astelivat juuri ulos. Hymähdin hiljaa ja katselin Yötassu hetken, kuitenkin pian yötassu käänsi katseensa minuun ja tuhahdin keskittyen taas syömään vasrpustani.
//Ompas tää vaikeeta...

Vastaus:

20

Nimi: Virtatassu, Tuuliklaani

09.02.2018 23:30
Klaani hurrasi uutta nimeäni, pakko myöntää, nautin siitä. Olin hieman harmissani kun hurraukset pian laantuivat ja kissa joukko hajaantui takaisin omiin tehtäviinsä ja aukiolle jäi vain minä ja uusi mestarini Länsituuli. Länsituuli oli kaunis ja olin mielissäni siitä, että hän oli mestarini. Länsituuli oli myös mukava, josta olin kiitollinen. Tosin uskoin että suurin osa Tuuliklaanin kissoista oli hyvä käytöksisiä, mutta olin kuullut kauhu tarinoita vanhuksilta kuinka heidän mestarinsa olivat vetäneet myöhään nukkuneet oppilaat häntäkarvoista keskelle aukiota pilkattavaksi ja kaikkien nähtäväksi. He olivat kuvailleet näiden mestareiden ääntä raastavaksi. Varmasti ruostuneena kaikesta huudosta, koska ei näyttänyt osaavan muuten puhuakkaan.
"Päivä on vielä alussaan, kerkeämme jo tänään käydä kiertämässä rajat" Länsituuli naukaisi hymyillen, keskeyttäen samalla muisteloni.
"On tärkeää ensin tuntea oman klaaninsa maasto, emme haluaisi sinun eksyvän, emmehän?" hän naukaisi iloisesti.
"Selvä" naukaisin ja yritin piilottaa innostukseni, oletettavasti siinä onnistuenkin.

//w wau se on tarina jolla ei oo mtn merkitystä. Noh, yritinpähän vähä ruosteita poistella sormista eka.

Vastaus:

7

Nimi: Raitatassu, Tuuliklaani

08.02.2018 21:02
Jännitys hakkasi rinnassani kovempana kuin koskaan. Sisareni Tiikeritassu oli jo nimitetty oppilaaksi. Hänen mestarinaan toimi yksi klaanin arvostetuimmista metsästäjistä. Vinhapentua nimitettiin parhaillaan, mutten kyennyt kuuntelemaan sydämensykkeeni ylitse. Koitin hakea jonkinlaista lohduttavaa katsetta väkijoukosta, jossa klaanivanhukset tuntuivat arvioivan sisarieni jalkoja ja ruumiinrakennetta. Nielaisin hiljaa itsekseni katsellessani, kuinka harmaanvalkea kolli siirsi arpiset kasvonsa minuun ja tuntui siristävän silmiään.
"Raitapentu on saavuttanut..", kuulin Sinitähden lausuvan nimeni.
Paniikissa käänsin katseeni häneen ja pakotin korvani eteen. Pörhistin hieman turkkiani vaikuttaakseni rohkealta, mutta ei ollut epäilystäkään siitä, etteivätkö muut kissat olisi nähneet turhan pörhistelyni lävitse. Valkohuurteen huvittunut hymähdys kuului sivultani.
".. Kutsuttakoon tätä oppilasta Raitatassuksi. Sinun mestarisi tulee olemaan Ukkosmyrsky."
Päällikön sanat tuntuivat haihtuvan korvissani. Mustavalkea kolli asteli väkijoukosta päällikön eteen ja tuntui kunnioittavasti laskevan korviaan ja päätään tuon puhuessa hänelle. Lopuksi kolli käänsi katseensa minuun.
Hmph?
Miksi hän katsoi minua?
Kiersin katsettani hetken ympärilläni. Kaikki tuntuivat odottavan jotakin.
"Raitatassu! Nenä! Nenä!" Tiikeritassun kuiskaukset osuivat korvaani.
Totta! Nolona nousin ylös ja kävelin kollin viereen. Hänen silmissään oli huvittuneisuuden vivahde, mutta ei se tuon naaman karvoissa näkynyt. Nostin kuononi ylös ja Ukkosmyrsky tökkäsi hellästi nenämme yhteen. Klaanin seassa huudettiin kolme nimeä.
"Tiikeritassu! Vinhatassu! Raitatassu!"
Ukkosmyrsky nosti päänsä ja katsoi minua hetken.
"Huomenna tulee olemaan rankka päivä", hän tokaisi ja kääntyi lähtien muiden sotureiden joukkoon, jotka tuntuivat virnuilevan ja onnittelevan häntä. Väräytin korvaani ja käännyin katsomaan taakseni. Vinhatassu oli jo ilmassa etukäpälät minua päin kohdistuneena. En olisi ehtinyt väistää tätä yllätyshyökkäystä millään.
"Olemme oppilaita nyt!" Vinhatassu riemuitsi.
Kaaduimme molemmat ruoholle kierimään. Tiikeritassu tuli perässä ja lopulta kierimme kaikki kolme maassa koittaen päästä ylös. Valkohuurre käveli luoksemme ylpeä ilme kasvoillaan.
"No niin. Eikö teillä kaikilla ole jännittävä päivä huomenna?" Valkohuurre patisti meidät kaikki pystyyn.
Likaiset turkkimme näyttivät häiritsevän häntä.
"Peskää itsenne ja rakentakaa petinne. Tarvitsette unta", hän kehräsi hieman.
Me asuimme nyt oppilaiden pesässä. Minusta se oli hurjan jännää, mutta Tiikeritassu tuntui reagoivan siihen niin, kuin hän olisi asunut siellä aina. Vinhatassu tavalliseen tapaansa oli aivan intona.

Suin kielelläni oranssia turkkiani puhtaaksi. Muutama ruohonkorsi ja multapaakku roikkui sieltä täältä. Vinhatassu ja Tiikeritassu juttelivat jo innoissaan huomisesta omien sammalpetiensä päällä. Kuuntelin puolella korvalla heidän juttujaan.
Mielessäni pyöri mitä kaikkea voisimme tehdä huomenna Ukkosmyrskyn kanssa. Hän on vahva taistelija, mutten usko hänen pistävän minua taistelemaan heti ensimmäiseksi.
"Raitatassu, oletko tyytyväinen, että sait Ukkosmyrskyn?" Vinhatassun pirteä ääni kivahti takaani.
Käännyin katsomaan häntä lopettaen turkkini sutimisen.
"Tietenkin! Ukkosmyrsky on vahva ja kaikki kehuvat häntä. Sitä paitsi, hän on ystävällinen", koitan puollustella kollia.
"Paitsi, että hän näyttää aina vakavaa naamaa", Tiikeritassu naurahti.
Pörhistin turkkiani.
"Ei karvat kissasta kerro", mumisen tuolle. Korvani kääntyvät niskaani vasten.
"Niin. Kerro meille kaikki huomenna", Vinhatassu virnuili takanani.
Ukkosmyrsky tunnettiin hyvin vakavasta naamastaan ja rauhallisesta luonteesta. En ollut ikinä nähnyt hänen menettävän hermojaan.
Annoin sisarieni jatkaa keskusteluaan, mutta käperryin itse kerälle sammalpetini päälle. Suljin silmäni koittaen häätää ajatukset mielestäni.
Uni on tärkeää. Siitä Valkohuurre aina toitotti.

Jokin pehmeä siveli nenänkärkeäni. Väräytin kuonoani häätääkseni sen, mutta heräsin kutittavaan tunteeseen. Heilautin tassullani pehmeää asiaa edessäni. Se ei väistynyt, vaan jäi tassuni alle. Hämmennyksissäni avasin silmäni.
"Huomenta", Tiikeritassu katsoi minua ylempää.
Ihmeissäni katsoin tuota. Aurinkokaan ei vielä ollut noussut.
"Sinun on pakko nähdä tämä", kolli lähti nopeasti kohti pesän suuaukkoa.
Unenpöpperössä nousin ylös lämpimältä sammalpediltäni. Horjahtelin turkki sojottaen sinne tänne ulos pesästä. Tiikeritassu katseli ylös taivaalle yhtä komeana kuin aina.
"Mitä sinä halusit näyttää?" kysyin hämilläni.
"Katso ylös", hän naukaisi kuin olisi menettänyt äänensä, joka oli harvinaista Tiikeritassun sanavalmiilta kieleltä.
Hetken katseltuani häntä nostin katseeni taivaalle. Yön viimeiset tähdet tuntuivat tanssahtelevan taivaalla mustaa taustaa vasten. Jossain kaukaa kuuluivat Myrskyklaanin puiden kahina.
"Mitä tuumaat? Onkohan Tähtiklaanilla juhlat?" Tiikeritassu naurahti.
Hymy nousi kasvoilleni.

Tiikeritassun takia myöhäistyin heti ensimmäiseltä oppitunniltani. Se ei tosin haitannut minua niin paljon, kun näin sisarukseni mestarin astelevan oppilaiden pesään karvat pystyssä. Kikatin yksikseni, mutta kikatukseni loppui lyhyeen Ukkosmyrskyn astellessa luokseni. Tunsin kuinka jokainen lihas ruumiissani jännittyi.
"Muista täsmällisyys Raitatassu. Jos aiot nukkua yli auringonnousun joka aamu, olet soturi vasta vanhana ja sokeana", Ukkosmyrsky pelotteli minua.
Nielaisin. Tottahan se oli.
"Opetan sinua metsästämään jäniksiä tänään. Uskotko saavasi sellaisen kiinni?" Ukkosmyrsky lähti kävelemään pois leiristä.
Päässäni napsahti. Tosiaan, olin oppilas nyt. Ylpeys sai minut ryhdistäytymään ja loikin mestarini perään.
"Tietenkin!"

//Kyhääh oikein nään ruosteen tekstissäni

Vastaus:

38

Nimi: Jäätassu, Varjoklaani

07.02.2018 20:13
Seisoin aukiolla ja kosketin mestarini Poimulaakson nenää omalla nenälläni. Naaraan silmissä oli lämmin ja ylpeä katse. Kuulin omuiden klaanien jäsenten huutavan nimieäni. Olin siis ensimmäinen Varjoklaanin oppilas hetkeen. Joutuisin nyt jättämään tutun ja turvallisen pentutarhan ja siirtymään joksikin aikaa yksikseni oppilaiden pesään. Vaikka olin jännittynyt ravistin sen nopeasti mielestäni ja pidin kylmän ilmeeni. Huomasin emoni aukion laidalla katsovan minua ja viittovan minua hännällään luokseen. Kävelin emoni Ruosteturkin luo ja istuin tuon viereen.
"Olen niin ylpeä sinusta." Tuo sanoi kehräten.
"Mh... kiitos kai." mumisin vain takaisin ja tunsin tuon nuolaisevan poskeani haavoittuneen silmäni läheltä. Sähähdin ja siirryin kauemmas.
"Anteeksi!" Ruosteturkki sanoi nopeasti kun huomasi reaktioni. Nousin ylös mulkaisten emoani. Menin korviani luimistellen oppilaiden pesään. Tein itselleni oman makuupaikkani sammalista ja lehdistä käpertyen sille.

Aamlla tunsin jonkin tökkäävän minua tassullaa.
"Jäätassu herää. Tulet mukaani aamupartioon, tulet näkemään reviirin rajat." Kuulin Poimulaakson äänen. Raotin silmääni ja loin turhaantuneen katseen naaraaseen.
"Aamupartioon? Emmekö voisi harjoitella mieluummin taistelua?" Kysyin turhaantuneena.
"Emme. Tärkeintä sinulle on ensin oppia tuntemaan ympäristösi." Tuo sanoi vielä kärsivällisin kuuloisena. Pyöräytin silmääni ja nousin ylös ravistellen suurimman osaan sammaleenhipuista pois turkistani. Raahustin poimulaakson perässä aukiolle ja näin Loimuvalon joka oli myös tulossa mukaamme.
"Huomenta Jäätassu." Kolli tervehti ja vastasin tuolle väliinpitämättömällä hännän heilautuksella saaden tuolta hieman ouduon katseen. Huomasin Poimulaakson vaihtavan katseita Loimuvalon kanssa. Soturit lähtivät kävelemään edellä ulos leiristä ja seurasin heitä. Kuulin satunnaisia kysymyksia Poimulaaksolta ja vastasin niihin niin hyvin kuin tiesin. Tahdoin vain saada typerän oppilaskoulutukseni pois alta. Saavuimme lähelle klaanimme reviirin rajaa.
"Toisia kissoja." Kuulin Loimuvalon äänen. Valpastuin ja aloin haistella ilmaa. Tosiaan, ilmassa tuoksua toisen klaanin kissojen hajua. Ne olivat tuoreita ja tuntuivat lähestyvän. Luimistin korvani ja jännitin lihaksiani.
"Ei niin ripeästi Jäätassu. Mennään ottamaan selvää asioista ennekuin käydään kimppuun." Kuulin Poimulaakson moittivan mutta tuo kuitenkin keskeytettiin pian kun meille tuntematon kissa pelmahti puskien läpi pusikosta suoraan eteemme.

//Nonii! Ehkä vähän parempi kuin ihan ensimmäinen tarinani! Haluiaisiko joku jatkaa niin olisi helpompi kirjoitella?

Vastaus:

16

©2018 Liljan tarinarope - suntuubi.com